Koska aiotte laittaa joulukoristeet esille?
Mulla syyhyää jo sormet päästä laittelemaan joulua, mutta vielä taitaa olla liian aikaista. Ehkä isänpäivän jälkeen... Tai sitten vasta joulukuun puolella.
Kommentit (4)
Ekana adventtina laittelen ensimmäiset joulujutut esiin, lähinnä adventtikynttilät ja ehkä joku valo ulos. Siitä sitten pikkuhiljaa lisäilen koristelua joulua kohti. Koristeet otan pois tammikuussa nuutinpäivään mennessä.
Mä olen tällä viikolla laittanut sisälle muutaman led-valosarjan. Olkkarissa isoon maljakkoon vaaleanpunaisten helmien kanssa, tytön huoneessa lintuhäkkiin, keittiössä jalalliseen maljaan. Tänään meinaan laittaa ulkorappusille ruukkuun valaistun tekopuksipuupallon.
Lisäksi on otettu lyhdyt esille sekä ulkona että sisällä, muutenkin vaihdellaan kesäisimmät kuosit pois sisustuksesta.
Jouluverhot vaihdan keittiöön juuri ennen ekaa adventtia, silloin otan esille muutkin varsinaisesti jouluun liittyvät valot ja koristeet (tähdet ikkunoille jne.). Kaikki joulujutut otan pois viimeistään loppiaisena.
joulukuun alusta. Ei olla joulua kotona, mut haluan laittaa kuitenkin.