meillä vasta yksi lapsi joten ei ollut muita lapsia joille kertoa. Omalle äidilleni kerroin tosi alussa jo, varmaan ekan neuvolakäynnin jälkeen. Isälleni kerroin vähän myöhemmin. Miehen vanhemmille kerrottiin vasta kun olin kolmannella kuulla. Läheisimmälle työkaverilleni kerroin jo ennen ekaa neuvolakäyntiä, ja hän kyllä sitä arveli muutenkin koska lopetin yhtäkkiä polttamisen. Muille työkavereille en muista mitenkään erityisesti kertoneeni, asia vain tuli ilmi jossain vaiheessa.