Emme osaa päättää kumman laitamme nimeksi
Iida vai Iiris? Kumman sinä laittaisit ja miksi?
Kommentit (90)
80-luvulla luokalla 3 Mikaa. Kenenkään opettajan päähän ei kyllä koskaan tullut nimitellä heitä muulla kuin etunimellä (tarvittaessa sukunimen eka kirjain mukana). Ei meidän luokalla noista nimistä ikinä tullut ongelmaa.
Mistä se ope on oikein karannut? Mitäs jos häntä ruvettais uudessa työpaikassa nimittämään toisella nimellä, kun siellä sattuu rinnakkaisluokan opena olemaan kaima?
Nimi on osa identiteettiä ja ilman sopimista lapsen ja perheen kanssa ei sitä kyllä kukaan JÄRKEVÄ ihminen mene muuttamaan.
Iida sopisi paremmin toisen nimen kanssa (Iiris Elviira -yhdistelmässä toistuu tuo iir kahteen kertaan) ja Iida on myös on samankuuloinen siskojen nimien kanssa. Iida on kuitenkin ollut 8. yleisin ensimmäinen etunimi vuonna 2009, miksi en sitä valitsisi.
Itse ehdottaisin IINAa, joka on kaunis, sointuu hyvin siskojen nimiin, ja on vähän vähemmän tavallinen.
Meillä on mieheni kanssa molemmilla sellaiset nimet ettei pahemmin muita samannimisiä ole lähipiirissä ollut, ja halusimme myös lapsellemme antaa sellaisen nimen ettei hänelle tarvitse miettiä mitään muita kutsumanimiä vain siksi että kaikilla muillakin on sama nimi, joten vrk:n nimitilastoja tuli tutkittua aika ahkerasti vauvan nimeä miettiessämme :)
En tullut hullua hurskaammaksi nukuttuani (levottoman) yön ja kastepäivä vain lähestyy. Hyviä nimiehdotuksia saa vielä ehdottaa, josko jokin sieltä kolahtaisikin.
Iita ja Iina ovat käyneet mielessä, samoin olemme pohtineet Elviiraa etunimenä, mutta sille on vaikea keksiä toisia nimiä ja toimii ehkä itse paremmin toisena nimenä.
Hankalaa, hankalaa... Täytyy taas selailla kaikki nimet läpi.
ap
En tullut hullua hurskaammaksi nukuttuani (levottoman) yön ja kastepäivä vain lähestyy. Hyviä nimiehdotuksia saa vielä ehdottaa, josko jokin sieltä kolahtaisikin. Iita ja Iina ovat käyneet mielessä, samoin olemme pohtineet Elviiraa etunimenä, mutta sille on vaikea keksiä toisia nimiä ja toimii ehkä itse paremmin toisena nimenä. Hankalaa, hankalaa... Täytyy taas selailla kaikki nimet läpi. ap
että elviira toimisi toisena paremmin. mutta Miksei Iida Elviira, ja elviirasta kutsumanimi? elviira on tosi kaunis nimi. Iina sopisi pehmeydessään myös tosi hyvin ja sen suosio on laskemassa, vaikka joskus vuosituhannen taitteessa olikin suosittu. ilmoita sitten, mihin päädyitte!:)
Iiristä tai jo aiemmin ehdotettua Iisaa. Molemmat todella kauniita nimiä. Iita ei mielestäni ole vain vauvan nimi. Olen ope myöskin ja minulla oli 12-vuotias Iita jolle nimi sopi kuin nenä päähän. Opena kommentoin vielä tuota "Se Open" kommenttia, että on kyllä väärällä alalla tuollaisella asenteella. Sitä paitsi en ymmärrä kyllä tuota samojen nimien ongelmaakaan, koska meidän koulussamme ainakin kysytään ensin onko jollakulla lempinimeä, jota voisi käyttää ja aina on löytynyt. Eli voi olla vaikka Emilia, Emilia A. ja Emppu, eikä ole mitään ongelmaa!
Mitä ap tykkää nimestä isla elviira?
...jokainen oli ihan vaan Sanna kaikille koulussa, myös opettajille. Hieman jopa ärsytti, kun muilla oli lempinimiä, mutta itelle ei keksitty sellasta. Olisin halunnut, että minua olisi kutsuttu toisella nimelläni, mutta se ei oikein saavuttanut suosiota... x) Ihan hyvin sujui meidän opettajalta se homma, ja ihan hyvin itsekin (päiväkodissa töissä nykyisin) erotan saman nimiset lapset toisistaan, vaikken lempinimiä kehitäkkään, tai toisilla nimillä puhuttele. Katsekontakti yleensä kertoo kyllä, ketä puhutellaan. Eikö opettajat nykyisin enää katso lapsia kun puhuvat heille?
Siskolleni myös rupattelin kuinka vaikeaa on päättää nimestä. Hän oli sitä mieltä, että valitaan nyt niistä vaihtoehdoista joita meillä oli, sillä ristiäisiin on enää niin lyhyt aika. Joskus hälle mainitsin, että tytöstä tulee todennäköisesti Iiris. Silloin juttelimme, että nimi on nätti, mutta tyttö ei ihan ole Iiriksen oloinen, ennemmin Iitan oloinen :).
Isla ei ole paha, mutta nimenä liian tuore. Mieluummin kuitenkin Iiris.
Saattaisin tykätä myös nimestä Tyyne, mutta mies tyrmäsi tämän heti :). Mitä todennäköisemmin tytöstä tulee nyt Iiris, ellei jotain todella osuvaa nimeä ilmaannu.
tai iidasta se isla tai iisa.
Alina (vai oliko Alisa), Elsa ja Elina?
Tai Lilja?
T. Se Islan Ehdottaja
Ite tykkään tosta iidasta paljon, lapsikin oppii sen helpommin kuin Iiriksen.
Pojalle tuli Rasmus annettua nimeksi ja nyt pähkäilen miten hän sen oppii, Aapo ja Elmo oli mulla kans mieleen mutta kun Rasmuksen lipsautin rakenneultran jälkeen niin se oli miehen puolesta.
Mutta, niin miten olisi esim. Iina tai Inka? Vaikka suurin osa kyllä sen R:n ja S:n oppii...ainakin joskus.
olisi käytössä molemmat nimet tyyliin Iida Marketta
Ei minun luokalla ainakaan kukaan lapsista ole pannut pahakseen sitä, että jotakuta kutsutaan koulussa toisella nimellä. Luokkakaveritkin kutsuu häntä sitten sillä. Jos minulle joku vanhempi tulisi asiasta valittamaan, hymähtäisin. Pikkumaisuutta. Ei ole minun vikani, jos eivät ole käyttäneet mielikuvitusta muksuaan nimetessään. T. Se ope
Mun luokalla oli samaan aikaan 4 Jaria ja 3 Aria, myöhemmin 4 Jaanaa, 3 Marjaa jne. Tarvittaessa sanottiin sukunimimyös.
Jos sama sukunimen kirjain niin sitten N-lä ja N-nen sinne piirustuksen alareunaan.
13 tusinassa. Iiris parempi tai miksei Elviira etunimeksi?
Jos kerran jo kutsutte lasta Iitaksi, niin mitä järkeä sitä on muuttaa. Iinaa ette voi mielestäni laittaa, jos sisko on Alina (koska Iina on lyhennys siitä).
Meidän tytöt ovat Elsa Aliisa ja Miina Elviira.
Eikös ap:n Elsa ollut Elsa Inkeri?
t. äiti-Inkeri...terkkuja vain tutuille ;o)
on paljon parempi, koska ei ole niin yleinen kuin iida/ida.
tai sitten se Iitu Elviira! Ehdottomasti jompi kumpi näistä ;)
Iina/Ilta Elviira? Mielestäni tosin myös Ilona sopisi hyvin. Elsa, Alina ja Ilona.
t:Iiriksen äiti jonka mielestä Iiris on maailman kaunein nimi:)
molemmat nimet on käytössä serkkujeni lapsilla.
Mutta miten olisi Alma Elviira, sopisi niin Elsan ja Alinan kanssa.
Minusta Iiris niin kaunis nimi kuin onkin on erilainen kuin Elsa ja Alina, tuoreempi.
Hieman enemmän kuitenkin särmää ja ulottuvuutta. Kaunis luontonimi!
IIRIS!