"leikkitreffit" mitä vittua?
Siis mikä nykyajan villitys on nää leikkitreffit? Mun äiti ei järkänny mulle sen ensimmäisiäkään leikkitreffejä. Kaverit löytyi pihalta jo 3-vuotiaana.
Ja miksi tarhapäivän jälkeen pitää vielä erikseen leikkiä? Eikö siellä tarhassa saa jo leikkiä tarpeeksi?
Kommentit (26)
leikkiseuraksi tarhakaverit päivisin. illat on omistettu perheen kesken olemiselle. Miten sitä muuten ehtisi vanhemmat viettää ollenkaan aikaa omien lastensa kanssa, jos vielä pitäisi iltaisinkin olla jossain kavereilla? Missä välissä niitä lapsia ehtisi kasvattaa, tehdä yhdessä kotiaskareita, jutella niitä näitä tärkeistä asioista?
PS: minusta on herttaisen yhdentekevää, miten sinä lapsesi kanssa toimit, mutta inhottaa tuollainen mäkätys, mustavalkoinen yleistys ja halveksunta.
tai mustavalkoisesti yleistäväni asioita? Kerroin oman mielipiteeni oman perheeni kohdalta, en mitään muuta. Osallistuin tähän keskusteluun omalla mielipiteelläni. En mielestäni puuttunut siinä kenenkään muun perheen ratkaisuihin, puhuin vain omasta puolestani.
Kerrotko ystävällisesti, mikä tässä oli sitä yleistysä ja halveksuntaa, jotta osaan jatkossa sitten muotoilla viestini paremmin, kiitos.
käytäthän joko yksikön tai monikon ensimmäistä persoonaa, kiitos.
Ei tule epäselvyyksiä niin kuin tässä nyt ;)
Missä kohtaa ilmoitin halveksivani
leikkiseuraksi tarhakaverit päivisin. illat on omistettu perheen kesken olemiselle. Miten sitä muuten ehtisi vanhemmat viettää ollenkaan aikaa omien lastensa kanssa, jos vielä pitäisi iltaisinkin olla jossain kavereilla? Missä välissä niitä lapsia ehtisi kasvattaa, tehdä yhdessä kotiaskareita, jutella niitä näitä tärkeistä asioista?
PS: minusta on herttaisen yhdentekevää, miten sinä lapsesi kanssa toimit, mutta inhottaa tuollainen mäkätys, mustavalkoinen yleistys ja halveksunta.
tai mustavalkoisesti yleistäväni asioita? Kerroin oman mielipiteeni oman perheeni kohdalta, en mitään muuta. Osallistuin tähän keskusteluun omalla mielipiteelläni. En mielestäni puuttunut siinä kenenkään muun perheen ratkaisuihin, puhuin vain omasta puolestani.
Kerrotko ystävällisesti, mikä tässä oli sitä yleistysä ja halveksuntaa, jotta osaan jatkossa sitten muotoilla viestini paremmin, kiitos.
jossa ei ole kavereita lähellä? Eikö rahat riitä muuttaa alueelle, jossa on paljon lapsia? Lapsirikkaita alueita ovat uudehkot rivarit ja kerrostalot. Myös uudet omakotialueet tuppaa olemaan täynnä kersoja. Mutta jos naapurina on ikimetsää niin eihän sieltä kavereita löydy.
minkähän takia tosta asiasta pitää tehdä vittuuntumisen aihe jos haluaa asua kehä kolmosen ulkopuolella =D ei sun niitä tarvi harrastaa!!
leikkiseuraksi tarhakaverit päivisin. illat on omistettu perheen kesken olemiselle. Miten sitä muuten ehtisi vanhemmat viettää ollenkaan aikaa omien lastensa kanssa, jos vielä pitäisi iltaisinkin olla jossain kavereilla? Missä välissä niitä lapsia ehtisi kasvattaa, tehdä yhdessä kotiaskareita, jutella niitä näitä tärkeistä asioista?
PS: minusta on herttaisen yhdentekevää, miten sinä lapsesi kanssa toimit, mutta inhottaa tuollainen mäkätys, mustavalkoinen yleistys ja halveksunta.
tai mustavalkoisesti yleistäväni asioita? Kerroin oman mielipiteeni oman perheeni kohdalta, en mitään muuta. Osallistuin tähän keskusteluun omalla mielipiteelläni. En mielestäni puuttunut siinä kenenkään muun perheen ratkaisuihin, puhuin vain omasta puolestani. Kerrotko ystävällisesti, mikä tässä oli sitä yleistysä ja halveksuntaa, jotta osaan jatkossa sitten muotoilla viestini paremmin, kiitos.
POIS perheeltä, lasten kuuntelemiselta, kasvattamiselta - siis kaikelta hyvään vanhemmuuteen kuuluvalta.
Kun kuitenkin fakta on, että monissa leikkitreffejä harrastavassa perheessä ollaan enemmän yhdessä perheen parissa, kuunnellaan lapsia ja kasvatetaan kuin esim. teillä.
Et siis tunnu ymmärtävän, että ihmisten elämät ovat erilaisia, päivärytmit erilaisia ja hoitopäivät tarhassakin eripituisia. Yleistit oman elämäsi koskemaan kaikkia muita ja ilmaisit, että moinen johtaa lasten kasvatuksen laiminlyöntiin yms. ikävään.
mutta ei hätää ap; älä vaan järjestä lapsellesi mitään mikä haiskahtaa "virekkeeltä"; istu sä röökillä partsilla ja katso kun lapset leikkii pimeällä ja märällä pihalla eikä niille mitään tarvitse curlingvanhemmuuden pelossa järkätä. Ankeus takaa onnelisen lapsuuden.