siis ihan oikeestiko joku jättää useamman
lapsen tekemättä siksi, että luulee, ettei rakkaus ja aika riitä?
ja että lapset kärsii tai menee pilalle?
sehän se vasta rangaistus on, kun jollain on iso- tai pikkusisaruksia, hyi helevetti!
Kommentit (19)
siksi, että luulee, ettei rakkaus ja aika riitä?
ja että lapset kärsii tai menee pilalle?
Meillä ainakin yksi pääsyy siihen miksi meille ei tule useampaa lasta (2 on) että aika ei kerta kaikkiaan riitä. Nytkin on täysi työ selvitä arjen pyörityksestä ja jo nyt jää liian vähän aikaa vain olla lasten kanssa. Hirveetä härdelliä kaikki illat ja suuri osa viikonlopuistakin. Perheenä rentoa aikaa on ollut tänä viikonloppuna pitkästä aikaa (koska olemme flunssassa ja kyläily peruuntui). Esim. ruoanlaitto ja siivoaminen eivät ole sitä rentoa aikaa, kun ne tehdään kiireellä ja kun on pakko.
Kyllä siinä lapsetkin kärsivät kun joutuvat olemaan liikaa itsekseen/keskenään. Kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa on suunnilleen vain kun kuskaan heitä harrastuksiin.
Ap:n mielestä varmaan meidän silti pitäisi pykätä muutama lapsi lisää tähän ruljanssin keskelle, vaikka meistä tuntuu että aika äärirajoilla mennään nytkin.
on sisko ja koko ikäni olen vain riidellyt hänen kanssaan, olemme keskenämme aivan erilaisia emmekä ole koskaan tulleet toimeen.
Ainakin vanhempiesi kasvatus ei ole ollut hyvää.
Onko erilaisuus pahakin asia?
jakaa asioita. Ei kaikkien ihmisten kanssa ole tarvis tulla toimeen. Ei edes siskojen. Siskot voivat olla erilaisia. Mutta myös samanlaisia.
Minusta useampi sisarus on rikkautta! Siksi meillä on monta lasta!
Ainakin vanhempiesi kasvatus ei ole ollut hyvää.
Onko erilaisuus pahakin asia?
se kasvatuksesta on kiinni. Daa, erilaisuus ei ole paha asia, mutta on kyllä melko vaikea olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ajattelee kaikista asioista aivan eri tavalla ja kumpikin ärsytämme vain toisiamme. Ihan hyvä vaan, ettei vanhemmat poikineet enempää.
siksi, että luulee, ettei rakkaus ja aika riitä? ja että lapset kärsii tai menee pilalle?
Meillä ainakin yksi pääsyy siihen miksi meille ei tule useampaa lasta (2 on) että aika ei kerta kaikkiaan riitä. Nytkin on täysi työ selvitä arjen pyörityksestä ja jo nyt jää liian vähän aikaa vain olla lasten kanssa. Hirveetä härdelliä kaikki illat ja suuri osa viikonlopuistakin. Perheenä rentoa aikaa on ollut tänä viikonloppuna pitkästä aikaa (koska olemme flunssassa ja kyläily peruuntui). Esim. ruoanlaitto ja siivoaminen eivät ole sitä rentoa aikaa, kun ne tehdään kiireellä ja kun on pakko. Kyllä siinä lapsetkin kärsivät kun joutuvat olemaan liikaa itsekseen/keskenään. Kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa on suunnilleen vain kun kuskaan heitä harrastuksiin. Ap:n mielestä varmaan meidän silti pitäisi pykätä muutama lapsi lisää tähän ruljanssin keskelle, vaikka meistä tuntuu että aika äärirajoilla mennään nytkin.
Sinä puhut omasta jaksamisesta ja ehtimisestä. Minusta ne ovat hyviä syitä rajoittaa lapsilukua.
Ap puhuu sen sijaan siitä, että joku ei halua lapsia, koska pelkää lapsien kärsivän sisaruksista. Se on tosi typerä kanta.
Ap puhuu sen sijaan siitä, että joku ei halua lapsia, koska pelkää lapsien kärsivän sisaruksista. Se on tosi typerä kanta.
ja siskoni olisimme molemmat varmasti onnellisimpia, jos jompikumpi olisi ollut ainoa lapsi.
Ap puhuu sen sijaan siitä, että joku ei halua lapsia, koska pelkää lapsien kärsivän sisaruksista. Se on tosi typerä kanta.
ja siskoni olisimme molemmat varmasti onnellisimpia, jos jompikumpi olisi ollut ainoa lapsi.
Jos vanhempasi eivät osanneet vaikuttaa väleihinne tuon enempää, voi olla, että olisitte sitten kärsineet ainoana lapsena jostakin muusta.
Sitä paitsi: huonokin sisarus on kasvattava kokemus. Ehkä opit siitä jotakin.
Jos vanhempasi eivät osanneet vaikuttaa väleihinne tuon enempää, voi olla, että olisitte sitten kärsineet ainoana lapsena jostakin muusta.Sitä paitsi: huonokin sisarus on kasvattava kokemus. Ehkä opit siitä jotakin.
opin olemaan tekemättä enemmän kuin yhden lapsen. En ymmärrä, miten vanhempamme olisivat voineet vaikuttaa väleihimme, huonot välit eivät johdu mistään eriarvoisesta kohtelusta tms. Tokihan meille sanottiin, ettei saa riidellä, mutta ei se estänyt riitelemästä.
Itsehän se on oma elämä elettävä niinkuin parhaaksi katsoo.
Jos vanhempasi eivät osanneet vaikuttaa väleihinne tuon enempää, voi olla, että olisitte sitten kärsineet ainoana lapsena jostakin muusta. Sitä paitsi: huonokin sisarus on kasvattava kokemus. Ehkä opit siitä jotakin.
opin olemaan tekemättä enemmän kuin yhden lapsen. En ymmärrä, miten vanhempamme olisivat voineet vaikuttaa väleihimme, huonot välit eivät johdu mistään eriarvoisesta kohtelusta tms. Tokihan meille sanottiin, ettei saa riidellä, mutta ei se estänyt riitelemästä.
taustalla on melkein aina jonkin sorttista epätasa-arvon kokemusta (vaikka oikeasti lapsia kohdeltaisiinkin tasa-arvoisesti).
Lapsien riitoja voi ennaltaehkäistä keksimällä lapsille tekemistä ja jakamalla omaa aikaa tasapuolisesti. Riitojen syitä voidaan ratkoa yhdessä.
Vähän hoopoa kuvitella, että pelkkä lapsiluku automaattisesti aiheuttaisi kauheita tappeluita. Valtaosa perheistä toimii hyvin, ilman jatkuvaa riitelyä!
Minullakin on useampi sisarus, mutta välimme eivät ole mitenkään erityisen läheiset (ei huonotkaan). Ei sisaruus takaa läpi elämän kestävää ystävyyssuhdetta.
Meillä siis vain yksi lapsi. En vain halua lapsia enempää. En keksi ainuttakaan syytä hankkia lisää lapsia. "Esikoiselle seuraksi" on huonoin mahdollinen syy. Mielestäni lapsi pitää haluta ihan puhtaasta halusta saada lapsi, ei siksi, että joku kaipaisi seuraa.
8v ja 6v olleet aina kuin paita ja peppu vaikka eri sukupuoltakin. He saivat viime vuonna pikkusiskon ja voi jestas mikä suuri ilo heille siskostaan on ollut :D pitävät häntä kuin kukkaa kämmenellä ja joka päivä yhdessä leikkiessään nauravat itsensä ns tärviölle joten ei meidän perheestä ainakaan naurua. iloa, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta puutu! Voni sanoa että paljon menettäisivät jos heillä ei toisiaan olisi...
Minullakin on useampi sisarus, mutta välimme eivät ole mitenkään erityisen läheiset (ei huonotkaan). Ei sisaruus takaa läpi elämän kestävää ystävyyssuhdetta. Meillä siis vain yksi lapsi. En vain halua lapsia enempää. En keksi ainuttakaan syytä hankkia lisää lapsia. "Esikoiselle seuraksi" on huonoin mahdollinen syy. Mielestäni lapsi pitää haluta ihan puhtaasta halusta saada lapsi, ei siksi, että joku kaipaisi seuraa.
Eikä ap minusta ketään propagoi hankkimaan lapsia paljon.
Tässä oli nyt kyse lähinnä valintojen syistä ja perusteluista. Minusta on typerää ajatella, että lapsi kärsisi sisaruksista ja että vanhempien rakkaus jotenkin vähenee lapsiluvun kasvaessa.
Ihan yhtä typerää tietysti on hankkia lapsia itsetarkoituksellisesti toistensa seuraksi. Mutta täytyy myöntää, että se oli lisäbonus asiassa, ainakin meillä. Eli tuskin kenelläkään se ainoa syy hankkia useampi lapsi.
seuraksi? Sehän on vain plussaa että heillä on toisensa. Tässä naapurustossa on pari lasta jotka ovat ainokaisia ja kyllä he ovat aika yksinäisiä välillä ja siksi mielellään meillä viipyvätkin. M
joskin ovat varmaan ihan tottuneet siihen mutta on se selvää että sisarusten kanssa mökkeily, lomat, matkustaminen yms on hauskempaa. Itselläni on 3 sisarusta ja on se mukavaa kun tiedän että on läheisiä siinä auttamassa...oma puoliso toki rakas mutta ei hänen kanssaan muistella lapsuuden hauskuuksia yms.
säännöllisesti huono omatunto siitä ettei aikaa ole riittävästi kaikkien lasten tarpeisiin. Myös parisuhde on ollut tiukilla.
Isoimmat lapset ovat sanoneet välillä suoraankin että "meitä on liikaa" vaikka pikkusisaruksiaan rakastavatkin.
t.viiden äiti
minusta se on parempi kuin se että ainokaiset yleensä ovat tottuneet saamaan sen jakamattoman huomion ja sen kyllä huomaa...
ainakin 3 ja on ihan riitävä määrä :)