Lue keskustelun säännöt.
Kellään kokemusta (omasta) sitoutumiskammosta?
23.10.2010 |
En näe itse tässä mitään vikaa koska monen sinkkuvuoden aikana olen tottunut omiin puuhiini jne että olisi oikeasti vaikea kuvitella edes jotakuta vaikkapa nyt olan yli kurkkimassa. Lapsetkin on jo tehty. Seksiä en kaipaa, vaikka ehdotuksiakin riittää jonkun verran, tosin joskus jos olen lähetnyt baariin muka iskumielellä, kukaan ei lähesty niin mietin lukeekohan otsassani SITOUTUMISKAMMOINEN vai miksi kaikki pysyvät kaukana..? No, eipä tuo kovin suuri menetys ole koskaan ollut. Huomaan miesten katselevan kyllä sillä silmällä esim. ruokakaupassa, pankissakin yksi on tullut jutustelemaan, samoin bussissa viereen tunkee aina joku "likaisin ajatuksin".
Mutta jotenkin tuntuu että elämäntapani ei ole hyväksytty ja tälle piirteelle pitäisi tehdä jotakin? En näe että joku toinen ihminen pystyisi parantamaan elämänlaatuani niin paljon että kannattaisi ottaa joku tähän vierelle.
Nytkin olisi yksi tulossa, mutta puskee ihan liian lähelle, ihan liian varhain. En halua raivata elämässäni tilaa hänelle.
Ajatuksia, kokemuksia?
Kommentit (4)
Tosin lapsia haluaisin vielä enemmän, mutten tiedä kykenenkö parisuhteeseen. Itsenäisesti elämä vaan sujuu niin paljon mukavammin mielestäni. Siis minun elämäni, en sano yleistäen. Toisaalta kuitenkin uskon, että jos todellakin Se Oikea kävelisi vastaan, kykenisin parisuhteeseen ja ihan mihin vaan. Mutta rakkauden täytyisi kyllä olla todella vahva tunne, mihinkään ihan kivaan suhteeseen en kaipaa tippaakaan. Kai ihmiset vaan ovat hyvin erilaisia. Onneksi jokainen voi elää tyylillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
reilu 7 vuotta itekseen lapsien kans. Eikä nappaa yhtään ottaa miestä tähän.
olen surffaillut eri psykapalstoilla niin tajusin että olin luullut kammoni johtuvan edellisestä suhteesta josta tuli lapsikin hyvin pian, mutta kihloihin/naimisiin en koskaan suostunut (kosittiin kyllä pari kertaa) ja erosimme miehen aloitteesta varhain (ja sittemmin yritetty uudestaankin pari kertaa mutta erottu mun aloitteesta kun happi loppui ja muitakin, peruuttamattomia syitä), mutta hoksasin että olen kaikissa tuota miestä edeltäneissäkin suhteissa potenut jonkinasteista ahdistusta miesystävistä.
Ja nyttemmin jos olen törmännyt johonkin varteenotettavaan mieheen vaikkapa työpaikalla, olen siis itse tavallaan ihastunut, mutta tuntenut suorastaan paniikkia jos jotain olisi pitänyt oikeasti tehdäkin...
Ei taida olla ihan normaalia?
ap
Minun ainakin täytyy rakastua oikeasti ja rakastaa myös puolen vuoden huuman jälkeen, jotta voisin sitoutua.
Tosin en edes etsi ketään ja taidankin rakastaa vielä exääni jonka kanssa´eläminen on kuitenkin yksi mahdottomuus, koska ollaan kuin yö ja päivä tavalllaan tai oikeastaan tavoiltaan.