G: Oletko pahoittanut mielesi täällä tosissaan?
Kommentit (23)
ja joskus olen pyöritellyt palstan juttuja yökaudet mielessä, itkenyt ja ahdistunut haukkujen tms takia.
erehdyin kysymään neuvoa ja sain vain vittuilua osakseni. Nyt on nahka parkkiintunut ja olen sisäistänyt palstan luonteen.
Nyttemmin olen oppinut suhtautumaan loukkaajiin säälien ja vesi hanhen selästä -periaatteella. Monethan näistä ihmisistä, jotka täällä haluavat oikein varta vasten loukata toisia, kärsivät selkeästi vaikeista mt-ongelmista, eikä sen takia heidän sanomisiaan voi oikein ottaa tosissaan. Toiset ovat vain hyvin ajattelemattomia. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että on aivan turhaa loukkaantua jonkin tuntemattoman tyypin sanomisista.
joskus ajatellut jälkeenpäin, miltä jostakusta haukutusta on tuntunut ja onko hän saanut ongelmiinsa apua muualta.
kommentit "Paniikkihäiriö paranee kun vain reipastuu"
kun pyysin tukea, ohjausta ja apua keskellä kriisiä (oikeasti maailmani oli romahtanut totaalisesti kaikella mahdollisella tavalla) ja täällä minua ryöpytettiin miesvalinnastani ja toitotettiin että sitä saa mitä tilaa. Silloin sattui todella.
Mies oli viety ambulanssilla sairaalaan enkä itse voinut lähteä mukaan kun piti huolehtia lapsista.
Paniikissa googletin ja kyselin täältäkin oireiden ja ambulanssiväen tekemien kokeiden tulosten perusteella vinkkiä siitä mikä voisi olla kyseessä.
Lunta tuli tupaan, ensimmäisenä ehdoteltiin että mies olisi huumehörhö ym. yhtä fiksua. Sitten ihmeteltiin ja höröteltiin kun joku kuvitteli etten tiedä mitä sokeriarvojen pitäisi olla - ne kyllä tiesin mutta kysyinkin kuinka nopeasti ruokailu vaikuttaa sokeriarvojen muutoksena.
Sen jälkeen räjähdin ja asiattomuudet loppuivat ja sainkin tosi hyviä ja lohduttavia vastauksia niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin muiltakin.
"Loukkaukset" vain naurattavat.
Tämä on sellaista höpöhöpö-hupia ;-)
Juuri sellaisten tyyppien taholta varmaankin, jotka pitää tätä jonain "höpöhöpö-hupina".
Ihmisiä me täällä kaikki ollaan, ja varmaan suurin osa on ihan aidosti omalla persoonallaan mukana. Sitten on erikseen tää pieni marginaalinen porukka, joka heittää leikiksi ihan kaiken.
mutta monta kertaa olen ärsyyntynyt todella vahvasti.
Nyt olen alkanut provoilijat tunnistamaan, joten en niin helposti ärsyynykään.
tänne voi kirjottaa mitä vaan ja kuka vaan. aikas herkkänahkainen saa olla jos alkaa itkee palstajutuista.
En enää usko kenestäkään mitään hyvää ja uskon että oikeassakin elämässä ihmiset ovat pohjimmiltaan yhtä ilkeitä ja suvaitsemattomia kuin täällä.
Ja välillä vedän kierroksia kun porukka ei osaa mitään tietoa hakea itse netistä vaan kysyvät täältä. (kokemuksiin ja mielipiteisiin tämä on loistava kanava, mutta ei esim. oikein lääkeannoksen määrittelemiseen 3-vuotiaalle)
Olen jo tottunut enkä myöskään puhu itsestäni enää mitään henkilökohtaista.
"täydelliset" mammat ei tpdellakaan saa mua loukkaantumaa.hämmästyttää vaan tää uskonto vastasuus,ku taas homoja paijaillaa ja varotaa suututtamasta!:D
"täydelliset" mammat ei tpdellakaan saa mua loukkaantumaa.hämmästyttää vaan tää uskonto vastasuus,ku taas homoja paijaillaa ja varotaa suututtamasta!:D
Kaikki eivät tunnu tajuavan, että kyse ei ole mistään "homojen paijaamisesta", vaan ihmisoikeuksista. Tuohon päälle vielä nuo lukuisat kielivirheet, niin a vot! No, kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.
Sori, ap, hyppäämiseni toiseen aiheeseen. Olen joskus pahoittanut täällä mieleni oikeasti, mutta enemmänkin ilmassa on ärsyyntymistä, joskus jopa järkytystä siitä, että äidit voivat ajatella ihmisistä noin rumasti ja puhua toisilleen noin. No, naisten välinen solidaarisuushan on tunnetusti pelkkä myytti. Nykyään vältän osallistumasta sellaisiin keskusteluihin, jotka liippaavat tosi läheltä. En myöskään anna neuvoja, ellen oikeasti tiedä asiasta, niin ei sitten tarvitse kuunnella "idiootti"-kommentteja ja korjailuja.
Minut haukuttiin epäkelvoksi äidiksi ja huonoksi kasvattajaksi ja tytärtäni parjattiin ties miten hirveillä sanakäänteillä, kun kerroin hänen olevan lesbo.
Se satutti.
Äitini oli tuolloin sairastanut kuolemaan johtavaa sairauttaan 3v ja minulle auottiin päätä tyyliin "eikö se äitis ole muka vieläkään kuollut" jne.
Se loukkasi ja satutti todella pahasti.
Elimme äidin viimeistä elinvuotta, minä saattohoidin häntä ja äiti kuoli ollessaan 47v.
En ole loukkaantunut. Vaan olen saanut elämäni parhaimpia nauruja. Kun ajattelen että miten idioottia porukkaa täällä on...