Anoppi ja lapsen vanha tutti

Minulla on maailman ihanin anoppi. Tai näin olen ajatellut viime viikkoon asti.



Lapset oli jokin aika sitten yökylässä, ja leikki-ikäisellä unohtui yksi tutti sinne. Etsittiin tuttia ennen lähtöä, eikä löytynyt. Sanoin anopille, että voi heittää tutin roskiin, kun löytää. Tutti on jo aika vanha, ja mennyt vähän huonoksi. Lapsella oli mukana myös uudempi tutti, joten mielestäni ei pitänyt olla mitään ongelmaa.



Anoppi sitten parin päivän päästä soitti ja kertoi tutin löytyneen sängystä. Kysyi vielä, että olihan se niin, että sen sai laittaa pois. Juujuu, vastasin, se on jo aika vanha ja mennyt huonoksi.



Viime viikolla lapsi kyseli vihreän tutin perään, ja kerroin, että se oli se tutti, joka jäi mummille, ja mummi laittoi roskiin, kun tutti oli jo huono. Lapsi hyväksyi tämän ja alkoi nukkumaan uudemman tutin kanssa.



No, viikonloppuna mies kävi lapsen kanssa äitinsä luona, ja kuinka ollakkaan, lapsi tulee kotiin vanha vihreä tutti suussaan. Aarghh. No, minä sitten myöhemmin näytin lapselle, että tutti on todellakin huono ja vanha ja yhdessä laitoimme sen roskiin, ilman itkua tai murhetta.



Tutti oli siis mennyt ihan tahmeaksi ja oli likaisen näköinen vaikka sitä on pesty ja keitelty silloin tällöin. Laskeskelin, että touko-kesäkuussa taisin sen ostaa. Oli jo aikakin hävittää se.