Milloin musta on tullut tälläinen.. apua väkivaltaisuuteen

http://www.turvakoti.net/fi/tekijat/nainen+vakivallan+tekijana/





Olette varmaan perheenä liian lujilla, ja jos mies tekee kahta työtä, sinä kannat liian suurta taakkaa lastenkasvatuksesta.



Oman kokemuksen mukaan raivo syntyy uupumuksesta ja turhautumisesta, kun mikään mitä yrittää ja tekee, ei kelpaa tai toimi. Itsellänikin on vaativa, perfektionistinen luonne ja se ei ole helpottanut äitinä oloa. Mä käytän masennuslääkkeitä, koska mulla on ollut masennuskin koko ikäni, sekin oireilee kiukkuisuutena. Lääkkeet tasoittavat oloa tuntuvasti.

Mulla tuollainen lyhytpinnaisuus johtui hormonikierukasta! Kierukan laiton jälkeen hermostuin lasten kiukutteluun, ihan pieneenkin, tuosta vaan vaikka aiemmin olin suht rauhallinen sellaisissa tilanteissa. Kiekan poiston jälkeen palasin omaksi rauhalliseksi itsekseni.

Pääsisit esim. näyteikkunaostoksille, kävelylle, kahvilaan tms.?



Eikö tilanne helpottuisi jo paljon sillä, että saisit edes joskus ottaa vähän etäisyyttä perheen arjen pyörittämiseen ja jatkuvaan kontrollointiin?

niillä on nettiajanvarauksiakin eli chatti työntekijän kanssa

mä olen 4 kanssa samoilla linjoilla. Mun kohdalla tohon tilanteeseen oltiin jo hyvää vauhtia matkalla (itselläni pienemmät lapset), mutta nyt syksyllä olen saanut omaa aikaa tosi paljon, ja kas kummaa, pinna ei oo enää kireällä lainkaan - melkeinpä päinvastoin. Olen saanut tutun opiskelijatytön meille kerran viikossa yhdeksi iltapäiväksi ja isovanhemman kerran kaksi viikossa muutamaksi tunniksi. Näiden lisäksi olen lähtenyt iltaisin pari kolme kertaa viikossa lenkille tai salille. Eli mulla on tätä omaa aikaa nyt tosi paljon, en vaan näköjään pärjää vähemmällä.

mielialalääkitys auttaa tilanteessasi ap

Meilläkin 4- ja 6-vuotiaat ja molemmat omalla tavallaan aika vaativia. Lapset saavat mutta myös vaativat erittäin paljon huomiota, puhuvat paljon, touhuavat, meno päällä koko ajan. Huomaan, että kuka tahansa heidän seurassaan aikaa pari tuntia pidempään viettävä on ns. kovilla, niin "iholla" nämä lapset ovat koko ajan. Ihania ja fiksuja, saavat paljon hyvää palautetta kaikkialla, mutta siis vaativat 100 % läsnäoloa aikuiselta. Sellainen tilanne, että leikkisivät omiaan yhtään pidempään, istuisivat puuhailemassa jotain itsekseen, on erittäin harvinaista herkkua



Meillä tilanne sikäli eri kuin ap:llä, että mieheni viettää lasten kanssa enemmänkin aikaa kuin minä. Olen siis kokopäivätyössä. Silti pinna kireällä tosi usein. Perfektionisti minäkin, ja kotona lapsuudessa oppinut ns. kiltiksi suorittajaksi. Olen elämässä saanut ns. kaiken, omalla kovalla työllä puskenut niihin opiskelu- ja työpaikkoihin, joihin olen halunnutkin ja muutenkin elämä mennyt aika lailla "käsikirjoituksen" mukaan. Vakavaa sairautta tosin lähipiirissä myös, eli ei pelkkää helppoa elämää. Mutta siis nämä lapset, rakastan heitä suunnattomasti ja haluaisin olla paljon lempeämpi, rauhallisempi ja pitkäpinnaisempi äiti, mutta kerta toisensa jälkeen joudun pettymään, kun hihat palaa lasten kanssa. Tosi raskasta huomata, että tässä elämänsä tärkeimmässä tehtävässä ei osaakaan olla täydellinen, kun sitä on lähes kaikkialla muualla aina ollut. Vinkkejä en siis osaa ap sinulle antaa, koska minulla on tuota omaa aikaakin ihan riittämiin ja kasvatusvastuu jakautunut vähintäänkin tasaisesti, mies jopa enemmän hoitaa ja huolehtii ja kasvattaa kuin minä, mutta silti olen tällainen enkä usein kestä lasten inttämistä, kiukuttelua, vastaanpanemista tms. yhtään.. :(

Olette ihania. Paljon tuli mietittävää. Aion ottaa yhteyttä jonnekin (väestöliitto tms) ja rohkaistua puhumaan tästä (argh...miten ihmeessä saan voimia siihen), toivottavasti pystyn. Jää nähtäksi. Totta, oman ajan vähyys on varmasti suurin OSAsyy. Helpommin vaan sanottu kun tehty. Isovanhempia ei ole avuksi (ainoastaan miehen äiti toisessa päässä suomea, joka tulee n kerran (-kaksi) vuodessa käymään). Maksettu lastenhoitoapu on ollut mielessä, mutta toistaiseksi aina hylätty... kaikkihan tietää lapsiperheen talouden..Löytyisi monta muuta rahareikää myös. Ei meinaa antaa luonto periksi maksaa "tuollaisesta turhasta" toisin sanoen siis mikä ei ole aivan pakollista.



Kun mies kotiutuu seuraavan kerran puolentoista vrk:n kuluttua, täytyy kai yrittää sopia hänen kanssa kalenteriin kirjaamalla oikein omaa aikaa. Jos edes kahden viikon välein jonkun illan sais. Tähän saakka se on ollut puheissa, mutta jäänyt arjen jalkoihin... omaa vikaa siinä on kanssa, olen huono pitämään puoliani ja lähtemään! Aina tuntuu että pitäis jotain "tärkeämpää" tehdä. Kiitos vielä kaikille!

Meilläkin tilanne on se, että hoitoapua ei ole saatavilla eli lapset ovat olleet päiväkodin ulkopuolella hoidossa koko elämänsä aikana yhteensä varmaan alle 5 vuorokautta, ehkä noin yhden yön vuodessa ovat jossain. Olen huomannut, että lähipiirissä isovanhemmat tms. ramppaavat harva se päivä hoitamassa tai lapset saattavat, pienetkin, viettää jopa viikon kesällä ja toisen talvella mummolassa. Aika paljon helpompaa näillä perheillä.. hyvä että haet apua, mutta ei olla liian ankaria itsellemmekään. Jaksamista omien pikkuistesi kanssa. :)