Mies suuttuu liian helposti

Se on ehkä julmin rangaistus, minkä voi parisuhteessa saada. Oletko varma, että mies suuttuu siitä, koska olet "tyhmä"; onko hän sanonut sinulle tämän? Koska ei nyt KUKAAN voi suuttua toiselle moisesta.. eihän?



Alatko itsekin mököttää, kun mies aloittaa oman mykkäkoulunsa? Jos olet tähän saakka alkanut, niin kokeilepa sitä, että jatkatkin vain puuhiasi miehestä välittämättä. Jostain luin, että paras tapa lopettaa toisen mykkäkoulu on tehdä itse jotain hauskaa ja olla näyttämättä oma mielipahansa mököttäjälle. Kai tuo nyt mies saattaisi sanasen sanoa, jos sinä hänen alkaessaan mököttää alatkin laulella villin musiikin mukana tai esim. lähdet ulos lasilliselle ilman häntä [hyväntuulisena].

ja tuota on meillä ilmennyt vasta ihan viime vuosina, vaikka ollaan jo 15 vuotta oltu yhdessä. Nyt mies on irtisanoutunut työstään ja koittaa aloitella yrittäjänä, kai se sitten stressaa. Yritän ymmärtää, mutta olen jo alkanut vältellä häntä, kun ei ikinä tiedä milloin tunnelma kiristyy. Eilen kertoi jotain reissutarinaansa ja kuuntelin sitä, mutta näin samalla telkkarissa jotain mielenkiintoista ja huudahdin väliin: "KATO tota!" ja sitten sanoin että sori, jatka vaan, kuuntelin kyllä. Niin tämä möksähtää eikä puhu loppuiltana mitään "kun ei mun jutut kiinnosta vaan tv enemmän". No onko vähän yliampuvaa? Itse en koskaan loukkaantuisi moisesta.

Minäkin suuttuisin sinulle, jos kertoisin jotain ja sinä vain kommentoisit jotain telkkariohjelmaa. Se kun tosiaan antaa sen kuvan, ettei sinua kiinnosta yhtään, mitä joku sulle kertoo tai sanoo.



Se on sitä non-verbaalista viestintää kahden ihmisen välillä. Myös tuollaisia asioita pitää miettiä.



Ja ap. Minä myös inhoa miehessäni sitä, että laukoo asioita yhtään niitä ajattelematta. Tämä siksi, että niillä tilanteilla on seurauksensa.



Juuri niin tapahtui äsken: Oltiin jo sovittu, että menemme yhdessä ostamaan kengät lapselle. Mies sitten mitään ajattelematta sanoin ääneen, että hän menee vanhemmillensa, menkää te ostamaan kengät.



No, tietenkin lapsi tarttuu tuohon isänsä sanomaan ja rupeaa mankumaan, että hänkin pääsee katsomaan mummia ja ukkia. Eli, nyt kuuntelen täällä lapsen marinaa ja mies on marttyyrinä sohvalla. Eli emme sitten menekään ostamaan kenkiä, enkä kyllä viikollakaan pääse.



Summa summarum: Ajattelematta lauotut asiat saavat useinkin huonot seuraukset.



Tietenkin sitä pitäisi kestää lapsen marinat ja krokotiilin itkut, mutta ei vain näin sunnuntain jaksa.

poikkeuksellisen kärsivällinen, koska mua ei suututa yhtään jos tarinaani tulee pieni katko jonkin, itseänikin kiinnostavan tv-näkymän takia. Minusta on todella ylireagointia mieheltä lakata puhumasta ja mököttää koko ilta, vaikka pyysin vielä anteeksi! Olkoon koko urpo.



Mainittakoon nyt vielä, että se juttu telkkarissa oli kuva/uutinen jonka kuvittelin kiinnostavan häntä erityisesti.



3

ja se on tosi ärsyttävää.

Hän ei siedä minkäänlaista kritiikkiä mistään asiasta. Siis jos vaikka ollaan menossa jonnekkin, ja hänen mielestään olisi fiksua tehdä joku ihan käsittämätön mutka siinä matkalla, minusta taas ei, niin mies on heti että "selvä, ei mennä sitten mihinkään!"

Tai jos vähänkin kritisoi hänen tapaansa tehdä jotain, niin vastaus on heti että "ei sitten tehdä mitään!"

Ja ihan oikeasti todella yritän välttää kritisoimista, mutta joskus hänen ajatukset on niin päättömiä ja mahdottomia toteuttaa, että on pakko sanoa jotain.

Ollaan oltu miehen kanssa yksissä jo 23 vuotta, joten kokemusta ON. Ja meillä se mökötys ei välttämättä jää yhteen iltaan, vaan voi kestää useita päiviä. Taustalla oli ainakin yhdessä vaiheessa masennusta, nyt mies on taas lääkkeetön, mutta mökötyskin on lisääntynyt aika lailla eli saattaisi olla taas hoidon paikka.



Minusta olennainen juttu on, missä määrin on reilua olettaa, että ihminen on kotonaan koko ajan varpaisillaan ja varuillaan sen suhteen, mistä puoliso milloinkin ottaa asiakseen suuttua.



Minä en ole sen tökerömpi tai ilkeämpi kuin ennenkään, mutta vuosien kiukuttelun jälkeen alkaa lämpimät tunteet olla vähissä. Ja siitäkin mies välittää, kun otan etäisyyttä, muttei ymmärrä katsoa peiliin siinä.



Nyt taas minua joku mököttäjä syyttää ihmishirviöksi, mutta kun ne suuttumisaiheet voivat ihan oikeastikin olla aivan käsittämättömiä. Olen kattanut aamiaisen ja pannut astiat pöytään, mies marssii paikalle ja paiskaa tavaroita, kun olen mennyt panemaan hänen käytetyn kahvimukinsa tiskipöydältä pesukoneeseen ja kattanut puhtaan mukin aamiaispöytään.



Tai viimeisin: mies heräsi arkiaamuna, laittoi kahvia mukiin ja huomasi, että palasokeri oli loppunut. Piti ottaa hienoa sokeria tölkistä, mutta se on ilmeisesti miehen kädelle kapea, eikä saa sieltä kaivettua. Sanoin (istuin kahvilla itse siinä lähellä), että odota, autan... (olisi sitä voinut purkista kaataakin johonkin kippoon, jos ei olisi niin aamuäreä), mutta mies paiskasi taas mukin pois. Ja on mököttänyt siitä lähtien eli viisi päivää jo.



Kaikkia keinoja olen kokeillut vuosien mittaan: vastasuuttumista, vastaan mököttämistä, välitöntä matelua ja anteeksipyyntöä, keskustelun yrittämistä, sitä etten ole huomaavinanikaan.



Mikään strategia ei ole auttanut. Sanomattakin on selvää, että kukaan MUU tässä perheessä ei saa koskaan suuttua, koska siitä mies vasta kilahtaakin.

2:lle:

En itse ikinä ala mököttämään, koska en jotenkin vaan osaa tehdä sitä. Normaalisti tosiaan jakan omiani, tai poistun ainakin miehen vierestä, mutta aloitan yleensä kotitöiden teon tai vastaavaa, ja hetken päästä koitan kydellä mieheltäni jotain aivan muuta asiaa..

Ei yleensä tepsi heti, mutta jonkun ajan päästä. Iltaisin jos alkaa mököttämään, niin painun nukkumaan. joskus mies kömpii ajoissa viereeni ja ottaa minut kainaloonsa puhumatta mitään, mutta joskus herään aamulla niin, ettei olla puhuttu mitään "tapauksen" jälkeen.



ap

11 vuoden jälkeen tein sen ratkaisun, että eroan hyvin helposti, mitättömistä asioista suuttuvasta miehestäni. Olen itse hyvin leppoisa, perus hyväntuulinen enkä enää jaksa olla varpaillani toisen tuulia tulkitsemassa. Minun mies ei tosin mököttänyt vaan huusi, haukkui ja kiroili, pahoitti mieleni ja 10 minuutin päästä oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.



Täydellinen en ole itsekään, mutta en jaksa enää elää näinkään. Mies on muuten mitä mainioin, erinomainen isä, hauska, älykäs, huolehtii kaikesta, tekee enemmän kuin puolet kotitöistä.



Hyvä mies, mutta me ei sovita yhteen.

Outo on ja itseään täynnä. Ihan kuin jotain kiukuttelukohtauksia. Itse en jaksaisi tuollaista.

että jotkut naispuoliset tuttavani ovat todella rasittavia, koska tosiaan jokainen aivopieru on sanottava ääneen ja joka asiaan löytyy viisitoista itsestäänselvää kysymystä. En nyt kuitenkaan suutu heille siitä, en vain vietä kauhean pitkiä aikoja heidän kanssaan, mutta ap:n mies ei pääse ap:ta minnekään pakoon.

että jotkut naispuoliset tuttavani ovat todella rasittavia, koska tosiaan jokainen aivopieru on sanottava ääneen ja joka asiaan löytyy viisitoista itsestäänselvää kysymystä. En nyt kuitenkaan suutu heille siitä, en vain vietä kauhean pitkiä aikoja heidän kanssaan, mutta ap:n mies ei pääse ap:ta minnekään pakoon.

Haluat varmaan kauheasti jutella tästä jonkun kanssa, mutta teepä se ensi kerralla ketjussa, jossa ap puhuu tästä aiheesta tai perusta oma ketju. Nyt kertomuksesi vaikuttaa lähinnä aivopierulta.

Olen ollut kohta 3 vuotta saman miehen kanssa. Suhteen alussa meillä meni tosi hyvin. Minä ehkä osasin jotenkin alitajuisesti toimia niin, että mies ei loukkaannu mistään (tulkitsen liikaa muiden eleitä, olen tänäpäivänä lopettanut ja alkanut tekemään ja sanomaan mitä haluan ilman että tunnustelen kenenkään mielialaa). Kun oltiin oltu 1,5 v yhdessä oli aika paha kriisi jo. Asetuin kapinaan miestä vastaan. Kun hän huusi tai suuttui niin yritin herättää häntä suuttumalla takaisin. Yritin myös mykkäkoulua. Paapomista. Itkemistä. Olen myös rukoillut ja katunut että ikinä menin noin vaikean miehen kanssa yhteen. Tämä on myös kasvattanut minua ja pitää opiskelumotivaationi yllä, sillä opiskelu pitää minut hengissä tässä kylmässä ja lapsellisessa suhteessa. 

Eilen oli paras. Oltiin menossa nukkumaan kun mies suuttui minulle kun ei harrastettukkaan seksiä. Selitti kaikista mahdollisista mitä ei tykkää että teen (näprään puhelinta väsyneenä, koska se pitää minut hereillä - en tee sitä kuitenkaan kokoaikaa, "miksi teet näin, miksi teet näin ja miksi et voi tehdä näin". Mies siis haluaisi minun pomppivan kuin sätkynukke, vähän yrittää jopa peloitella minua henkisesti, psyykata minut tahtoonsa, mutta olen vahvistunut. Olen saanut itsetuntoni takaisin enkä ole enää epävarma ja syyllistä itseäni mieheni puheista. Olisin varmasti ansainnut paremman miehen, joka ei kiukuttele ja yritä muuttaa minua, mutta rakastan miestäni. Ehkä tämä tasaantuu joskus, jos ei, niin sitten ei tiedä.. 

Itse sen sanoit; "olen kuin äitini isäni kanssa". Aivan varmasti olet miehen kanssa, joka käyttää sinuun henkistä valtaa, vaikkakin noin ns. "lievässä", mutta inhottavassa muodossa. Jos tuo on siis toistuva, tyypillinen kaava eikä hyvin harvoin sattuvaa. 

Jos toistuu näennäisesti täysin mitättömissä asioissa, eli et ole loukannut miestäsi ym. huomaamattasi, niin mielestäni kuulostaa juuri vallankäytöltä ja toisen kontrolloinnilta.

Olen miettinyt sitä, että miksi nopeasti ja pienistä asioista suuttuvat ihmiset suuttuvat, pitävät mykkäkoulua yms. ja sitten kun tämä suuttumus hälvenee niin kaikken asioiden pitäisi muka palata ennalleen ilman niiden kunnollista käsittelyä  tuon suuttumusepisodin jälkeen.

Minulla oli yksi ystävä, joka suuttui todella pienistä asioista. Erityisesti jos joku käytti "epäkohteliasta" ääntä puhuessaan tai eivät aina käyttäneet korostetun kohteliaita kysymyslauseita hälle puhuessaan (tyylillä, jos sanot normaali keskustelussa esim. "annatko sen kahvimukin?" niin herne oli hänellä vedetty jo nenään).

Tällaista seurasi mykkäkoulu, joka kesti vaihtelevasti tunnista moneen kuukauteen, ja sen jälkeen kun häneltä oli pyydetty anteeksi asiaa x niin kaikki oli siinä. Tuolle ystävälle ei tullut mieleenkään kysyä minulta suuttumuksen jälkeen, että miten olin kokenut tai näkenyt tilanteen saati sitten pyytää itse omia huonon käytöksensä hetkiä anteeksi. Hän itse sai korottaa ääntään, olla vihainen ja kutsua muita ihmisiä halventavilla nimityksillä yms. yms., mutta sitten jos joku tähän sanoi mitään niin kappas mykkäkoulu alkoi taas (, koska kaikki syyhän on toisessa henkilössä ja hän ei ole tehnyt mitään väärää) ja sen jälkeen ei muuta kuin hänelle anteeksi pyyntöjä ja asia tuli lakaista maton alle.

Pitemmän päälle tuollainen käytös on niin kuluttavaa ja ahdistavaa, että lopetin tuon ihmissuhteen jo. Mietin yhä, miksi noista asioista ei voi puhua? Miksi toisen ihmisen mielipide ja kokemus on niin arvoton tuossa tilanteessa, ettei toinen edes saa puhua omia näkemyksiään? Onko silloin suuttunut oikeuttanut niin päässään oman vihansa, että toinen ihminen on olemukseltaan väärässä ja siten hänen mielipide on arvoton vai mistä tällaisessa on kyse?

Anteeksi pitkästä viestistä, mutta Ap:lle vielä:

Kannattaa ehkä alkaa kirjoittaa ylös suhteen hyvät ja huonot puolet. Sitten voit verrata ja miettiä listaa tutkien onko tuo ihmissuhde oikeasti sen arvoista. Miten sä koet itsesi ja oman arvosi sun miehesi kanssa? Tietty keskustelupalstoilla kukaan ei aidosti ymmärrä sun ja miehesi tilanteen yksityiskohtia, mutta tässä vaiheessa itsereflektio lienisi varmasti parasta. Voimia sulle!