Minkälainen katastrofi sinulle olisi jos miehesi tänään pakkaisi kamansa ja lähtisi?

mun pitäisi mennä töihin että pystyn makselemaan asuntolainaa. Mies lähtis ja me jäätäisiin tähän. Yllättyisin kyllä mutta elämä jatkuisi.

Viikon huutaisin ja raivoasin kyllä.

henkisesti.

Toki yhteinen koti pitäisi myydä, ehkä jopa huonoon hintaan, en siis selviäisi lainan maksusta, mutta kokisin tämän uutena alkuna.

Vuokralle voi aina muuttaa, ja töihin pitäisi mennä, mutta se voisi olla jopa mukavaa.

Joutuisin luultavasti muuttamaan lasten kanssa kaupungin vuokra-asuntoon, jos nyt sellaisen onnellisesti jostain edes saisi.

kuin hullu puuroa :( mutta ketään ei voi omistaa.. tosin jos näin kävisi, se olisin minä, joka lähtisin, asutaan miehen synnyinseuduilla. Paha mieli tulee jo tuollaista ajatellessakin.

Tosin hän kyllä pakkaakin tänään kamansa ja lähtee (töihin viikonlopuksi :p)



Olemme olleet 2 vuotta yhdessä ja meillä on 2kk lapsi, joten olisihan se aika hurja mullistus jäädä nyt yh:ksi.

Selviäisin kyllä, mutta olisin todella järkyttyny, sillä se tulisi minulle täytenä yllätyksenä.

Taloudelliset yms. käytännön asiat olemme pyrkineet järjestämään niin että yksinkin pärjäisi. Ystäviä ja sukulaisia on, en jäisi täysin yksin.



Mutta menettäisin rakastamani ihmisen, parhaan kaverini, lapsi isänsä jne. Olisihan se henkisesti aivan kauheaa.

Helvetillisiä aikoja kesti n. kolme kuukautta ja siitä se pikkuhiljaa lähti helpottamaan. Enää ei tuota mitään tuskaa. Asuntoa jouduin vaihtamaan ja laittamaan lapset hoitoon suunniteltua aiemmin. Enää en vaihtaisi takaisin entiseen elämään ikinä, vaikka silloin sen päättyminen tuntuikin maailmalopulta.

tehtiin aikaan "sopimus" siitä, että se kuka lähtee ovesta ottaa myös lapset mukaansa....

Tietenkään ei voi toista pakottaa ottamaan lapsia mukaan, mutta ainakin toistaiseksi kumpikaan ei ole lähtenyt ;)



Jos mies minut jättäisi niin tunnustan etten tiedä miten selviäisin henkisesti, taloudelliset asiat on aina järjestettävissä ja arkiasiat tulis varmaan tehtyä aika robottimaisesti, mutta sielua ei niin vain järjestetäkään. Eli ennemmin tai myöhemmin hajoaisin....

Ei hän jättäisi lapsia enkä koskan minä en yksin pystyisi maksamaan tämän asunnon vuokraa, miehen pitäisi tulla takaisin ja jäädä tähän lasten kanssa. Minä muuttaisin tod.näk. aluksi äidilleni.



Jos toivoa sovinnosta ei olisi, voisi olla, että (nyt jo vaikea) masennukseni pahenisi niin, että lopulta tappaisin itseni.

eipä sitten kuin talo myyntiin ja menoksi- palaisin varmaan lähemmäs synnyinseutujani, sinne on vanhemmiten alkanut olla ikävä (vaikka joskus vannoin että tänne ei ikinä enää jos pois pääsen).Töitä saan koska vaan ja missä vaan, sattuu olemaan sellainen ammatti.



Suru olisi iso.

täysin kuollut. Arki olisi tietty hankalaa, kun toinen "lapsenvahti" asuisi muualla. Talo myyntiin ja halvempaa tilalle. Henkisesti ehkä vapauttavaa pitkällä tähtäimellä..