Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Rasittava oma äiti

Vierailija
08.10.2010 |

Olen nelikymppinen kolmen alle 9-vuotiaan lapsen työssäkäyvä äiti. Arki on kiireistä ja rankkaakin välillä, sillä minua ei ole siunattu "helpoilla" lapsilla. Työpäivän jälkeen on paljon tekemistä kotona ja usein joudun valmistelemaan työasioitakin.



Vanhempani asuvat kilometrin päässä ja ovat eläkkeellä. Äitini ei ole koskaan käynyt töissä, minkä ajattelin pienenä olevan satsaus perheeseen ja lapsiin, mutta aikuisena vanhempana olen huomannut, että kyse oli hänen laiskuudestaan. Kenenkään muun kotona ei koskaan ollut niin sekaista ja likaista kuin meillä. Nyt 65-vuotiaana äitini hokee joka päivä päivä kuinka tylsää hänellä on ja mitäköhän sitä tekisi. Minä painan kuin viitamaan susi jokainen päivä ja hän istuu ja ihmettelee, kuinka minä oikein jaksan. Koskaan hän ei tarjoudu tekemän mitään tai ottamaan osaa johonkin pieneenkään apuun, kuten esim. lasten harrastuksiin kuljettamiseen. Ja melkein jokaikinen päivä kun tulen töistä ja olen hakenut lapset hoidosta ja ip-kerhosta, hän täysin kutsumatta, ilmoittamatta, tulee meille. Istuu sohvassa ja puhuu omia asioitaan, keitä on nähnyt ja mitä juoruja kuullut. Yritän jatkaa omia askareitani ja auttaa esikoista läksyissä ja äiti vain istuu eikä tee mitään. Kerran kysyi, että siivoanko tuon kahvipöydän, kun olin laittanut lapsille välipalaa ja siinä samalla keittänyt äidilleni ja itselleni kahvit. Katsoin häntä pitkään ja sanoin sitten, että kyllä minä sen saan tehtyä. Jaaha, no minä tästä sitten lähdenkin, totesi äitini ja häipyi pöytää siivoamatta.



Äitini ei ole tyhmä, ei alkoholisti, ei mielenterveysongelmainen vaan minusta ainoastaan superlaiska! Olen aivan kyllästynyt hänen näkemiseensä, mutta sanoako se hänelle suoraan. Toisaalta tiedän, että hän on nokkiintuva ihminen eikä sanomisesta olisi sanottavaa hyötyä, jos hän sitten marttyyrina tekisi avukseni jotain. Minusta apu on silloin tervetullutta, kun sen antaja tarkoittaa sitä sydämestään. Miten ihmeessä jaksaa tällaisen äidin kanssa, joka vie voimia minulta eikä koskaan anna takaisin yhtään mitään?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla