Lue keskustelun säännöt.
Minullakin kysymys keittiö- ja muiden huoneiden psykologeille
04.10.2010 |
Mulla on ollut pakko- oireinen häiriö noin 15 vuotta, sain sille nimen tosin vasta muutama vuosi sitten. Oireeni vähän vaihtelevat mutta suurin on sairauden pelko, sairauskin vaihtelee. Huomasin yhtenä päivänä, että vaikka pelkääminen vie minulta kauheasti energiaa ja olen tehnyt vaikka mitä päästäkseni siitä eroon, on se myös jotenkin turvallista. Mitäköhän tämä siis meinaa?
Kommentit (10)
Olet elanyt pelkosi kanssa niin kauan, etta se on sinulle tuttua ja tavallaan osa sinua. Siita irtautuminen tarkoittaisi sita etta osa persoonaasi ja ajattelutapasi muuttuisi, ja suurin osa meista aristelee suuria muutoksia. On siis turvallisempaa pysya siina, mika on tuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikös ne pakko-oireet kehity juuri siitä turvallisuuden tunteen puutteesta? esim. parempi olo kun on pessyt kädet ne 10 kertaa, uskaltaa kadun yli kun on pyörähtänyt ensi 3 kertaa ja astunut vasemmalla jalalla.
niin et eikös siinä ollut se koko pointti se että kokee voivansa kontroilloida jotakin? eikö monetkin häiröit (shoppailut, syöminen, seksi) tule juuri siitä?
On niin helppoa aina vedota siihen, että mähän olen hullu (esim., en nyt sano sun olevan hullu) ja pelkään koko ajan, ja syyttää kaikesta näitä oireitaan. Jos pääsisit oireista eroon, joutuisit ottamaan enemmän vastuuta elämästäsi, etkä pääsisi enää sairauden taakse turvaan.
On niin helppoa aina vedota siihen, että mähän olen hullu (esim., en nyt sano sun olevan hullu) ja pelkään koko ajan, ja syyttää kaikesta näitä oireitaan. Jos pääsisit oireista eroon, joutuisit ottamaan enemmän vastuuta elämästäsi, etkä pääsisi enää sairauden taakse turvaan.
en kyllä myönnä, jos esim. on tilanne, jossa minulla normaalisti olisi kivaa, niin yleensä pakkoajatukset hyökkäävät ja mietin vain niitä, vaikka haluaisin pitää hauskaa. Jos taas vaikka jätän tekemättä jotakin tylsää ja ikävää, pidän itseäni enimmäkseen vain laiskana. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukiessani 18- vuotiaana oli vaikea keskittyä noiden ajatusten takia, mutta en voinut ajatella, että se johtuisi siitä, kun olen tämmönen sairas raukka, koska en tiennyt tuolloin mitään mistään psyykeongelmista ja ajattelin vain sitä, että mulla varmaan on nyt aivokasvain tai mikä milloinkin, en siis osannut erottaa noita ajatuksia miksikään pakko-oireiksi. En ole mielestäni jättänyt mitään epämieluisaa tekemättä siksi, että olisin antanut siihen itselleni luvan jollakin muulla tekosyyllä kuin että en vain halua tehdä sitä.
eikös ne pakko-oireet kehity juuri siitä turvallisuuden tunteen puutteesta? esim. parempi olo kun on pessyt kädet ne 10 kertaa, uskaltaa kadun yli kun on pyörähtänyt ensi 3 kertaa ja astunut vasemmalla jalalla.
niin et eikös siinä ollut se koko pointti se että kokee voivansa kontroilloida jotakin? eikö monetkin häiröit (shoppailut, syöminen, seksi) tule juuri siitä?
ei kyllä ole ollut koskaan mitään perusturvallisuuden tunnetta, mitä se sitten tarkoittaakaan, oloni on aina ollut vähän sellainen, että minä tahansa hetkenä voi tapahtua jotakin kamalaa. Lapsuudessa usein tapahtuikin kun vanhemilla oli alko- ongelmia ja jokapäiväisiä riitoja. Nuoremmalla siskollani on ollut syömishäiriö, ehkä nämä liittyy jotenkin toisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varmasti liittyvät asiaan. luulen että sinun keinosi luoda turvallinen olo on ne pakko-oireet, vaikkeivat ne tietoisesti tapahdukaan. kun tulee jännittävä tilanne, pakko-oireet iskevät ja sinä "hallitset" tilanteen niillä.
oletko käynyt läpi lapsuuden pelkoja/tunteita? niissä saattaa piillä ratkaisu. tosin se on pitkä ja raskas tie, rauhan löytäminen menneisyyttä kaivelleen siis. toiset elävät mielummin turvallisesti hulluina...
varmasti liittyvät asiaan. luulen että sinun keinosi luoda turvallinen olo on ne pakko-oireet, vaikkeivat ne tietoisesti tapahdukaan. kun tulee jännittävä tilanne, pakko-oireet iskevät ja sinä "hallitset" tilanteen niillä.
oletko käynyt läpi lapsuuden pelkoja/tunteita? niissä saattaa piillä ratkaisu. tosin se on pitkä ja raskas tie, rauhan löytäminen menneisyyttä kaivelleen siis. toiset elävät mielummin turvallisesti hulluina...
kyllä sillä tavalla käynyt, että en ole blokannut lapsuuttani muististani, mutta ne ikävät tapahtumat eivät herätä minussa nykyisin mitään tunteita. Jos vaikka kaverille puhun jostain ikävästä jutusta lapsuudessani, niin ei se tunnu miltään erityiseltä. Siksi en tiedä, olisiko terapiasta apua. Jos nyt asuisin kotona niin osaisin suhtautua välinpitämättömästi, silloin olin vain kauhuissani (vaikkei ollut esim. väkivaltaa), mutta en saa siitä tunteesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinäpä se. vieraannutit itsesi niistä negatiivisista tunteista, mutta kannat niitä kuitenkin mukanasi. olemalla muka väliinpitämätön olet vain työntänyt tunteet pinnan alle, mutta ne pulpahtavatkin esiin erilaisina (ts. pakko-oireinasi)
ei ettei elämäsi muutkin tapahtumat olisi siihen vaikuttaneet... jos haluat tietää lisää, kannattaa mennä oikeille psykalle, koska terapiaakin on eri muodoissa.
siinäpä se. vieraannutit itsesi niistä negatiivisista tunteista, mutta kannat niitä kuitenkin mukanasi. olemalla muka väliinpitämätön olet vain työntänyt tunteet pinnan alle, mutta ne pulpahtavatkin esiin erilaisina (ts. pakko-oireinasi)
ei ettei elämäsi muutkin tapahtumat olisi siihen vaikuttaneet... jos haluat tietää lisää, kannattaa mennä oikeille psykalle, koska terapiaakin on eri muodoissa.
Ehkä ne pakko-oireet ovat olemassa juuri siksi, että tunnet olosi tavallaan turvallisemmaksi niin (vaikka oikeasti asia oliskin toisinpäin... Saikohan tästä mitään tolkkua?) Pelottahan se, kun pitäs tutusta ja turvallisesta luopua...