Mitä tehdä kun ei enää oikeasti jaksa?

Entä sen jälkeen?

Saikun aikana vain olin kotona, en tehnyt kotitöitä kummempia juttuja. Kävin keskustelemassa työterveyspsykon kanssa. Nyt käyn siellä myös keskustelemassa mutta itseni hoitoon ei tunnu olevan aikaa. Olen töissä ja illat hoidan kotia miehen kanssa. Siinähän tämä.

erään koulutuksen jossa yksi luennoitsijoista puhui työuupuksesta.



Hän oli yrittänyt parin kuukauden jälkeen töihin menoa, ja se oli ollut virheliike. Hän oli jatkanut sairaslomaa vielä useamman kuukauden ja lisäksi hakenut psykologilta (muistaakseni) apua, kun pelkkä sairasloma ei auttanut. Oli näistä pitkistä sairaslomista ja muusta avusta saanut työkykynsä takaisin, vaihtanut työpaikkaa ja oli tyytyväinen silloin elämäänsä taas.



Työn takia en toivo sinun itseäsi hajoittavan.



On väärin, että ihmiset joutuvat uupuneina kuitenkin niin voimmakkaasti taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta.



Parempaa syksyn jatkoa sinulle.

ja liiankin tunnollisesti ja sitten uuvut. Kaiken keskellä yrität pyörittää elämääsi, perhettäsi ja työpaikkasi sen mukaan miten itse haluat ja petyt kun kaikki ei menekään sun toiveiden mukaan ja sitten uuvut taas.

Löysää vähän pipoa äläkä yritä mestaroida ihan kaikkea!

Saikun aikana vain olin kotona, en tehnyt kotitöitä kummempia juttuja. Kävin keskustelemassa työterveyspsykon kanssa. Nyt käyn siellä myös keskustelemassa mutta itseni hoitoon ei tunnu olevan aikaa. Olen töissä ja illat hoidan kotia miehen kanssa. Siinähän tämä.

Ensiavuksi kannattaa myös pyytää lääkitystä, kieltämättä vähän tyhmää olla saikulla pitkään, jos ei tee itselleen mitään...

Juuri joitain päiviä sitten oli hesarissa tosi hyvä mielipidekirjoitus siitä, että työuupumus on lähes aina pomon tai työympäristön ongelma. Olen itse ollut tosi hyvien ja tosi huonon pomon alainen, ja kokemukseni perusteella olen tehnyt sen päätöksen, että en enää koskaan jää huonoon tyilmapiiriin åahentumaan. Huipputuloksia voi saavuttaa vain aidolla innostuksella ja työn ilolla. Joten jää vielä saikulle, hoida itsesi kuntoon, tarvittaessa lääkitykselläkin, ja rupea aktiivisesti etsimään uutta työpaikkaa, jossa voisit innostua. Tsemppiä!

Voi hitto kun mulla tökkii tää netti ja teksti katosi, Kirjoitusvirheitä tulee, koska tämä teksti kulkee väristen ja hitaasti, näppisvirheet on tosi vaikea korjata.. ja huomata.



No niin aloitetaan alusta.



Olen itse aikoianan uupunut ja avun sijaan sain ahdistuksen, erehdyin purkamaan tuntemukseni lastenneuvolassa.



Pitkän matkaa on menty, että olemme nyt miehen kanssa tilanteessa, että mies tajuaa ja auttaa minua, ottaa itse siis vastuuta arjesta ja lapsista.



Kysymykseni kuuluu, että kun olit sairaslomalla ja palasit sen jälkeen takaisin työhäön ym, muuttuiko mikään? Vai palasitko tasan samaan työ- ja kotikuvioon kuin ennen sairaslomaakin?



Hyvä että olette terapiassa, mutta muutos ja sen vaikutus kestää kauan, kahdessakaan kuukaudessa ei vielä mitään tapahdu.



Ottaako miehesi yhtään vastuuta kodista, arjesta, lapsista?

Entäs jos otat vapaaillan? Jos et menekään kavereille tai ulos kävelylle, sanot miehelle että lapset ja iltatoimet ovat hänen vastuullaan, sinä käyt vain sitten antamassa iltasuukot tms. mutta kaikki kiukuttelut ym. on miehen vastuulla.



Lapset oppivat äkkiä että nyt äiti ei ole käytettäissä, kun sanoo, että isi hoitaa sen asian tänä iltana.



Vietättekö miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, saatteko koskaan lapsia hoitoon kellekään? Saatko kotiapua, isovanhemmat, ystävät tms. ? Palkattu siivooja?

Vietättekö perheaikaa? Vaikka leikkipuistoon yhdessä koko porukkaa? Sen kummempaa sen ei alkuun tarvitse olla. Jotain kivaa, jossa kaikki on paikalla, yhdessä. Vähän katkaisee arjen rutiineita, pois kotoa.



Miehet on tosi huonoja näissä asioissa, joten aloite ja idea ja se, että nyt tehdään näin, on sinun tehtävä,



Ruuan suhteen , kun en tiedä mikä sinut on uuvuttanut, mene helpoimman kautta. Suosi puolivalmiita ja eineksiä. Tee edellisenä iltana niin ei töiden jälkeen ensimmäisenä asiana tarvitse alkaa ruokaa laittaa nälkäisille. Syökää samaa useana päivänä, pienin vaihtelumuutoksin, esim. broileria vaihdellen perunalla ja makaronilla / riisillä, lihapullien kanssa perunaa tai makaronia... perättäisinä päivänä periaatteessa sama ruoka ei sitten niin samalta tunnu.

Itse olin muutama vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Työ tuntui vievän kaikki mehut ja muu elämä kärsi. Olin välillä sairaslomalla, mutta pitkäaikaista apua en siitä saanut.



Sittemmin olen korjannut asennettani työtä kohtaan. En enää aja itseäni piippuun tai vaadi itseltäni mahdottomia. Teen työni toki ja olen käytettävissä sen 8 tuntia, mistä minulle maksetaan, mutta en sen enempää. Ja suoraan sanottuna en usko, että työnantajakaan toivoo, että palaisin siihen ylisuorittajan malliin.



Meillä naisilla istuu tiukassa sellainen kiltin tytön syndrooma, jossa kaikki pitää tehdä paremmin kuin pyydetään. Totta kai se nykypäivän turbulentissa työelämässä alkaa uuvuttaa. Itse voin nykyisin loistavasti. Teen työni, minulla on harrastusia, joista saan voimaa ja tapaan paljon ystäviäni ja hoidan parisuhdettani.



Vaikka kuulostaa ehkä tylyltä, niin luulen, että moni uupuminen voitaisiin korjata myös asennetta vaihtamalla.

... voitko tehdä lyhyempää työpäivää? 30 h /vko, 6 h /pv? Tai puolikasta, joka toinen vko töissä ja koka toinen vko vapaalla? Palkka pienenee, mutta myös stressi ja lasten päivähoitomaksut ja vastaavasti kaikkien hyvinvointi kasvaa.

niin kumpikohan on tärkeämpää oma terveys ja perhe vai ura. SItä kannattaa miettiä. Lääkitystä kannattaisi ehkä myös kokeilla terapian lisäksi.



mulla oli yhdessä vaiheessa sellanen fiilis saikulla ollessani, että kuolisin ennemmin kuin palaisin silloiseen työpaikkaani...ja koska tuntui siltä, ajattelin, että fiksumpaa sitten irtisanoa itseni ja etsiä uusi työpaikka. onneksi multa löytyi rohkeutta tehdä se... omia tunteitaan kannattaa kuunnella, eikä tuhlata ainutkertaista elämäänsä.

Itse olin muutama vuosi sitten vähän vastaavassa tilanteessa. Työ tuntui vievän kaikki mehut ja muu elämä kärsi. Olin välillä sairaslomalla, mutta pitkäaikaista apua en siitä saanut. Sittemmin olen korjannut asennettani työtä kohtaan. En enää aja itseäni piippuun tai vaadi itseltäni mahdottomia. Teen työni toki ja olen käytettävissä sen 8 tuntia, mistä minulle maksetaan, mutta en sen enempää. Ja suoraan sanottuna en usko, että työnantajakaan toivoo, että palaisin siihen ylisuorittajan malliin. Meillä naisilla istuu tiukassa sellainen kiltin tytön syndrooma, jossa kaikki pitää tehdä paremmin kuin pyydetään. Totta kai se nykypäivän turbulentissa työelämässä alkaa uuvuttaa. Itse voin nykyisin loistavasti. Teen työni, minulla on harrastusia, joista saan voimaa ja tapaan paljon ystäviäni ja hoidan parisuhdettani. Vaikka kuulostaa ehkä tylyltä, niin luulen, että moni uupuminen voitaisiin korjata myös asennetta vaihtamalla.

.. vaihtamalla esimiehiä.

Ainakin meillä sillä olisi todella iso vaikutus, koko työyhteisiö on tyytymätön esimiehiin mutta kun ei vois anoa sitä kellkäänääneen, tupistaan vain nurkissa..

työkykyselvitys, pitää mysö selvittää onko mahdollista siirtä johonkin muuhun työpisteeseen tai jopa eri työpaikkaan.



Oletko edes työkykyinen?

t.samassa tilanteessa oleva

Tavalla tai toisella. Tee se ennen kuin saat uupumusta vakavamman diagnoosin. Mieti mikä on sinulle tärkeintä. Nyt vaakalaudalla on terveytesi, perheesi ja työsi. Minkä voi jättää pois?



Nimim. Kokemusta on

niin saikkukaan ei auta, koska uupumus palaa vaan, eli olosuhteisiin on löydyttävä jokin muutos



uupumus ja raivonpuuskat on usein myös masennuksen oireita - onko sitä tutkittu? siihen autaa terapia *ja* lääkkeet