Millaisista tunteista, mielialaoireista yms. huomasit tulleesi keski-ikäiseksi naiseksi?

Itselleen ja virheilleen oppi nauramaan, ulkonäköön liittyvät tölväykset eivät enää satuttaneet, miesten huomion huomasi lopullisesti siirtyneen nuorempaan riistaan, naisten välisen ystävyyden totesi olevan elämässä arvokkaampaa kuin miehen ja naisen välisen romanttisen rakkauden, lasten huomasi kasvaneen samanpituisiksi kuin itse on.

mutta huomasin olevani itsenäisempi, vapaampi, rohkeampi, välittämättä muiden mielipiteistä mutta samalla kuitenkin empaattisempi ja ymmärtäväisempi. Ei ole halua miellyttää ketään. Auttaa voin.

mutta huomasin olevani itsenäisempi, vapaampi, rohkeampi, välittämättä muiden mielipiteistä mutta samalla kuitenkin empaattisempi ja ymmärtäväisempi. Ei ole halua miellyttää ketään. Auttaa voin.

mutta ihan se kalenterista ja sittemmin myös peilistä alkoi näkyä. Enkä vaihtaisi, siihen nuoremman epävarmuuteen ainakaan. Hyvä näin.

t. 41vee

ja rauhalliseksi. Ei enää kiinnostunut lähteä viikonloppuna ulos, baarit eivät kiinnostaneet enää ollenkaan. Sosiaalisuus väheni, nykyään viihtyy paljon itsekseenkin, oikeastaan melkein aina kun on mahdollista. Muiden mielipiteillä ei enää ole juurikaan merkitystä. Nämä "oireet" alkoivat noin 36-vuotiaana.

Muuttui tasaisemmaksi ja rauhalliseksi. Ei enää kiinnostunut lähteä viikonloppuna ulos, baarit eivät kiinnostaneet enää ollenkaan. Sosiaalisuus väheni, nykyään viihtyy paljon itsekseenkin, oikeastaan melkein aina kun on mahdollista. Muiden mielipiteillä ei enää ole juurikaan merkitystä. Nämä "oireet" alkoivat noin 36-vuotiaana.

Luulin nuorena, että on kauheaa tulla keski-ikäiseksi, mutta se olikin ihanaa. Jotenkin helpottavaa:)

Energiaa ei riitä enää mihinkään turhaan, eikä varsinkaan fyysiseen riskinottoon. Kodin ja työn ja oman kevyen kuntoilun jaksan hoitaa, mutta esim. vuorikiipeily ei kiinnosta.



Välillä olen kiukkuinen, kun kukaan muu ei tee "mitään" ei kotona eikä töissä.

ja liikutun Juha Tapion laulujen sanoista. =)

pokkaa riittää sanoa oma mielipide, tiedän mitä haluan, tai mitä en ainakaan halua, en välitä, mitä muut minusta ajattelevat ja joskus herään itsekin miten tolkuttomissa vermeissä saatan lähteä maitokauppaan XD. On ihanaa olla vanha tantta! Joo, ja välillä hämmästyn että minut otetaan tosissaan ja joku pitää minua oikeasti aikuisena ja kuuntelee mielipiteitä. Tytöttely on loppunut. Mitähän vielä? Otan elämän rennommin ja olen hyväntuulisempi kuin kolmekymppisenä :)

Itselleen ja virheilleen oppi nauramaan, ulkonäköön liittyvät tölväykset eivät enää satuttaneet, miesten huomion huomasi lopullisesti siirtyneen nuorempaan riistaan, naisten välisen ystävyyden totesi olevan elämässä arvokkaampaa kuin miehen ja naisen välisen romanttisen rakkauden, lasten huomasi kasvaneen samanpituisiksi kuin itse on.

Usein olen ajatellut että miten ihmeessä sitä nuorempana halusi olla töissä miesporukassa, useimmat naiset tuntuivat olevan jotenkin outoja ja sievisteleviä, nykyisin kun työpaikalla on satunnaisesti miehiä ei jaksaisi kuunnella niiden typeriä juttuja, vaikka keski-ikäisten naisten jutut ovat välillä vielä hirveämpiä

Ei mitään tuntemuksia. Kalenterista voi päätellä iän.

Niin sitten vasta nyt nelikymppisenä.



Ja minullakin on tuo empatian lisääntyminen tullut kuvioihin vahvasti.En ole minä-keskeinen ja siksi on kovin vaikeaa tajuta esim. ns. puuma-naisia, koska heillä tuntuu jääneen murrosikä päälle, kun elämässä on tarkoituksena iän myötä kehittyä arvostamaan muita arvoja tietääkseni.



Jos jää junnaamaan ikuisen nuoruuden tavoitteleluun, kuten hyvänä esimerkkinä vaikka Madonna, niin miten muka pysyy onnellisena tietäen, että haluaa vain olla nuori? Näyttää nuorelta, hinnalla, millä hyvänsä?



Ja sitten kaikki tekojutut, jotka on tulleet muotiin: silikonit, tekoripset, rakennekynnet, hiuslisäkkeet, häpyhuulien muokkaukset yms???



Menee vähän yli hilseen oikeesti tällaseltä vuonna -68 syntyneeltä.



Miksei samantien osta virtuaalikroppaa netistä kokonaan? Kai senkin voi kohta tehdä?

Olin nuorempana aina miellyttäjä, joka ei uskaltanut tosi paikan tullen sanoa mitään. Nyt uskallan olla oma itseni monin tavoin, enkä enää mieti mitä muut ajattelevat tästä ja tästä.



Itsevarmuutta ja oikeanlaista rentoutta on tullut hieman rapistuvan kropan tilalle, onneksi.

ei oikeasti tarvitse miettiä, mitäköhän tuo (kuka tahansa) ajattelee, kun menen ohi, katsovatko kaikki, kun tulen huoneeseen tai avaan suuni. Ymmärrän, etteivät katso, hädin tuskin kuuntelevat, koska jokainen keskittyy omaan itseensä tai lähipiirinsä.



Mun ei tarvitse meikata joka aamu, ei väkertää tukkaa. Vaatteita pidän yhä päälläni, mutta ei se niissäkään ole niin nökönnuukaa, jos sukassa on reikä, siinä on.



Ymmärrän enemmän muita ihmisiä, lapsia, nuoria ja vanhoja. Näen jotain yhteisyyttä hyvinkin erilaisissa ihmisissä, en ole niin jyrkkä ja ehdoton kuin nuorena. Enkä arvostele niin paljon, yritän elää omaa elää hyvin (vaihtelevalla menestyksellä).



Olen kai sitten keskitiessä, mutta en ole valmis. Ei elämä läheskään vielä ole ohi.

Paljon samaa kuin aikaisemmilla, olen itsevarmempi, enkä sure niin mitä minsta ajatellaan.



Nuorena en niinkään halunnut miellyttää, vaan järkyttää: nyt olen mielelläni se ystävällinen ja kiva seuralainen, hassua kun se on niin helppoa.



Miesten huomiosta olen eri mieltä. Tietenkään en saa huomiota parikymppisiltä, sehän nyt olisikin outoa. Nehän ovat lapsia :o)

Miehet jotka ovat ikäisiäni tai vanhempia, huomaavat, mutta eleet ovat kohteliaampia ja ystävällisempiä kuin nuoruudessa. Avataan ovia, työkaverit osaavat ihan kavereina kehaistakakin (jos hiukan kehua kalastelen...) jne.

puuttumatta mun ja parhaan ystäväni suhteeseen. On ihan eri asia olla 25v ja 35v eri sukupuolta olevat kavmut kuin 37v ja 47v =).nythän me ei olla enää potentiaalisia pariutujia vaan pelkästään vanhat ystävät.

vaikka ryppyinen ja 20 kiloa lihavampi kuin nuorena.



Uskallan sanoa asiat suoremmin, enkä myötäile.



t. nainen vm 67

Minua ei enää nykyään pikkuasiat hetkauta, eikä muiden kommentit. Mieliala on tasaisen hyvä, ei tule enää kuohahduksia. En myöskään jaksa riidellä kenenkään kanssa, mieluummin jätän sikseen. Nautin yksinolosta ja itseni hemmottelusta enemmän kuin ennen, esim. hyvällä hierojalla käynnistä tai hyvästä ruuasta. Ei huvita enää käydä ulkona bilettämässä. Elämä on rauhallista ja tasapainoista.

Silmien ympärykset rutistuvat kiihtyvää tahtia.



En erityisemmin jaksa miellyttää ketään, mitä nuorempana pidin tärkeänä. Uskallan olla omaa mieltäni (kaikkea en kuitenkaan aina sano ääneen siitä huolimatta).



Jonkinlainen lievä haikeus on tullut lapsen kasvamisen myötä - ei mene enää kovin kauaa, kun hän muuttaa pois kotoa.



Pystyn kuuntelemaan enemmän itseäni ja tarpeitani, uskallan ottaa rennommin monet asiat. Tämä on tosin pakonkin sanelema juttu: huomaan monessa asiassa väsyväni nopeammin.



Ulkonäköpaineita tai epävarmuutta sen suhteen minulla ei ole ollut koskaan, koska olen luonnostaan aika kivan, vähän persoonallisen näköinen. Iän tulemisen huomaa siitä, että miespuolisten vilkuilijoiden ikä on vaihtunut 20-kymppisistä lähmmäs sinne 50-kymppisiin ;o)

On ihanaa kun ei enää kadulla huudella eikä känniset miehet yritä aina ottaa kontaktia. Saa olla enemmän rauhassa! Voi pukeutua ja elää niinkuin tykkää. Ihmiset käyttäytyy kunnioittavammin. Ihan kuin olisi saanut lisää arvostusta, hassua että ihmisen arvostus on iästä kiinni. Itse osaa nauttia elämästä syvemmin eikä mieti turhia juttuja tai pelkää jäävänsä jostakin paitsi. Näin siis 38v.

pääosin positiivisia nykyään, kun ennen vaihtelivat usein. On sellainen tasaisen hyvä olo.



Tiedän mistä pidän ja mistä en, tiedän kuka olen ja mitä haluan. Kaikki on selvempää ja varmempaa.



Osaan rentoutua ja nauttia asioista kunnolla:)