Onko täällä kukaan helpottunut siitä tiedosta, että perheen lapsiluku on täysi?
Eikä enää uusia vauvoja tule. Minä olen. En ollenkaan kaipaa vauva-aikaa.
Kommentit (8)
Minulle olisi jo 4 riittänyt, mutta kun nuorin oli liki 6v. tuntui että vielä mahtusi yksi lapsi. Nyt on se 5.lapsikin jo kohta 6v. Sterilisaatio tehtiin n. 6kk viimeisestä synnytyksestä. Olin varma päätöksestä ja olen edelleen. Vauva-ajat on meillä eletty ja nähty.
Ja olen mielettömän helpottunut ja iloinen! Nuorempi on vasta 4kk, mutta olen jo ihan täpinöissä siitä että saan vihdoinkin "itseni" takaisin :D!
ja lapsiluku täynnä. Sterilisaatio tehtiin viimeisen sektion yhteydessä, kolme vuotta sitten. Täytyy myöntää että vauvoja en ole sen koommin kaivannut...
Itse olin helppottunut kuopuksen syntymän jälkeen "valmiista" perheestä. Mutta nyt on ruvennut mietityttämään joskus että jos vielä kuitenkin yksi... Liittynee siihen että pitäisi hommata sterilisaatio niin ei tarvitsisi enää miettiä ehkäisyasioita. Ja silloin miettii vielä varmistusta pysyvälle päätökselle.
kunhan saan tämän vauvan ulos masusta ehjänä ja terveenä (nyt rv 39) siitä, ettei koskaan ikinä enää tarvitse olla raskaana. Molemmat raskaudet on ollut yhtä kipua ja kärsimystä.
Toivottavasti en enää hairahdu.
Ja päivä päivältä nautin hänestä enemmän. En tykkää vauvoista enkä taaperoistakaan. Nyt kun oma on 6v. niin meillä on paljon hauskempaa =)
kunhan saan tämän vauvan ulos masusta ehjänä ja terveenä (nyt rv 39) siitä, ettei koskaan ikinä enää tarvitse olla raskaana. Molemmat raskaudet on ollut yhtä kipua ja kärsimystä. Toivottavasti en enää hairahdu.
Ja joku vielä väittää, että raskaus on naisen elämän parasta aikaa! Kidutusta ja kärsimystä tää on, en ymmärrä miksi ryhdyin tähän toisen kerran :/
Ja toivon totisesti myös, että on viimeinen kerta. Sterilisaatiota mietin tosissani..
3 lasta ja tuntuu että riittä meille.
Eikä kaivata vauva-aikaa.
Mutta ei mulla mitään helpottunutta tunnetta ole, sen vuoksi. Ehkä haikea ennemminkin.