Eikös päivähoitolaki sano aikuisten ja lasten suhteesta
että 4kpl alle 3v lapsia/1 aikuinen ja 7kpl 3-6v lapsia/1 aikuinen, ja siis pätevä alan ihminen olisi sen aikuisen oltava.
Mitenkäs sitten nykyisessä työpaikassa kun kuulema riittää että ulkoillessa on 1 aikuinen/ryhmä ulkona ja ryhmässä siis lapsia joko 12-13kpl pieniä tai 21-22kpl isoja.
pomo sanoo että sisällä on sitten lisää väkeä, mutta mielestäni niitä ei kykkä lasketa ulkoiluun mukaan.
Jos jotakin pihalla sattuu niin silloinhan kysytään lasten lukumäärää ja aikuisten lukumäärää siellä ulkona, ei siinä paina paskankaan vertaa sisällä olevien lukumäärä.
Vai kuinka??
En vain ymmärrä, eikö päivähoitolaki koskekaan päiväkotien johtajia...
Nimim.uudessa työpaikassa 3-vkoa ja kiertävänä siis olen, vieras 3-6v lasten ryhmä ja yksin olin heidän kanssaan ulkona, 22kpl lapsia ja minä.
Kommentit (9)
yli 3v lasten ryhmässä. Aina on ollut esim. 21 lapsen ryhmässä; kaksi aikuista aamu-ulkoilussa. Kokemusta sekä kunnallisissa että yksityisissä.
Toinen meni ensin ja toinen jäi pukemistilanteeseen muutaman viimeisen kanssa ja lähti sitten ulos toisena aikuisena tästä ryhmästä.
Ensin mennyt tulee ensin sisään riisumaan itsensä, sitten alkaa ottamaan lapsia vastaan muutaman kerrallaan riipuen vuodenajasta, koska talvivaatteissa enemmän valvomista kuin kesällä...
Viimeisenä oleva hoitaja tulee loppujen kolmen-neljän kanssa sisälle ja menee itsensä riisumaan, alkaa ruokatouhut ym.
Yksi aikuinen on ollut sisällä, hän on yleensä tullut myöhempään työvuoroon. Kattaa pöydät ja muuta hommaa ehtii n. tunnin verran ennen lasten tuloa sisään. Ottaa pikkuhiljaa riisuneet vastaan esim. piiriin loruihin tai laulamaan...
Olen ollut kunnallisessa esikoulussa myös, jossa kolme aikuista per ryhmä, kaksi lastentarhanopettajaa sekä yksi lastenhoitaja.
Ulkoilussa olimme aina kaksin, joskus molemmat lto:t yhdessä ja välillä vuoro niin, että lastenhoitaja on lastentarhanopettajan kanssa ulkoiluajan. Sisään jää yksi joka teke valmisteluja ym.
Pienten puolella olen nähnyt aina kaksi aikuista lasten kanssa.
Lisän' ovat usein harjoittelijat, työllistetyt...
Aikuisten määrää tai koulutustaustan laatua per lapsiryhmä ei määritellä. Tilanne katsotaan koko talon suhteen. Riittää siis, että yhdessä päiväkodissa on riittävä määrä opettajia ja hoitajia, vaikkei opettaja koskaan kävisi esim. pienten ryhmässä. Onneksi tällainen käytäntö on harvinaista.
Sama koskee ulkoiluja. Lain mukaan riittää, että riittävä määrä aikuisia on talossa. Esim. opettaja, joka on suunnittelemassa tai vanhempien kanssa keskustelemassa, lasketaan vahvuuteen mukaan. Lain mukaan riittää, että asetukset toteutuvat jossakin kohtaa päivästä. Hetkellisiä poikkeamia saa olla, ja sitä käytetään esim. aamuissa tai ulkoiluissa.
Kunnanvaltuustot ja päättäjät ovat ne, jotka määrittelevät hyvin pitkälle päiväkotiolot. He ovat meidän "työnantajia", antavat käyttöömme rahat tai sitten määräävät yhtäkkiä supistuksia henkilökunnassa. He lukevat päivähoitolakia niin kuin se on kirjoitettu. Päiväkodin johtajista suurin osa toimisi varmasti toisin.
Jos ulkona jotain tapahtuu, niin siinä ovat vastuussa kaikki sisällä olijat ja myös johtaja. Meillä käytännössä ulkona on aina 2 aikuista/ryhmä +avustava henkilökunta.
Itsekin olen sitä vastaan ja esimies on kuulemma tarkastanut laillisuuden ylemmältä taholta, joten ei auta purnata.
Sun tilanteessa kuitenkin tuo suhdeluku turhan korkea´, ellei kyse ollut vain siitä hetkestä jolloin lapsia "pistetään" pihalle. Aina pitäisi olla vähintään kaksi ulkona siltä varalta että jotain sattuu ja toinen joutuu keskittymään siihen.
Minä olen käsittänyt niin, että jotakin ikävää tapahtuessa vain sillä on merkitystä montako lasta ja aikuista oli siellä pihalla tapahtumahetkellä paikalla.
Ihan järjetöntä se että myös sisällä olijat vaikuttaisivat (suotuisasti) asiaan koska eihän heidän panoksestaan ole ollut tapahtumahetkellä mitään apua/hyötyä!!
ap*ja ei ollut vain siitä kyse että lapset tulevat pihalle minun luokseni vaan olin 2h ajan heidän kanssaan yksin*
Meidän yksityisessä pienessä hoitopaikassa aina vähintään 3 hoitajaa ulkona lasten kanssa.
Molemmissa tapahtuu molemmanlaisia. Käytännössä sellaista tilannetta ei ole, että kaikki aikuiset olisivat koko ulkoilun ulkona. Jonkun on pakko kattaa pöydät, avata sängyt, siivota aamun toiminta pois (esim. pestä pesselit, vesivärit, pöydät, laittaa työt kuivumaan) ja sen jälkeen vielä vaihtaa omat ulkovaatteet. Hetken jos kaikki ehtivät olemaan ulkona, niin jo pitää ensimmäisen aikuisen lähteä sisälle riisumaan omat vaatteet ja vastaanottamaan ensimmäisiä lapsia sisälle.
Ei ole päiväkodin johtajien vika, että aikuisia on liian vähän. Muistakaa se äänestäessänne seuraavan kerran!
jos jotain sattuu. Ne sisälle jääneet todellakin ovat vastuussa myös ulkona tapahtuneesta. Minä ainakaan en ota omalle kontolleni sitä vastuuta, siitä on nostettu syytteitä ja käsittääkseni annettu tuomioitakin.
Eli minä menisin joka tapauksessa ulos, vaikka muut olisivat sitä mieltä että yksi aikuinen riittää. Se ulkoileva aikuinen tuskin aina olet sinä? Me olemme omassa päiväkodissa päätyneet siihen, että ulkona riittää sellainen henkilöstä, että ulkoilu on rauhallista ja aikuiset voivat rauhallisin mielin seurata lapsia ja osallistua heidän tekemisiinsä. Meillä se tarkoittaa 11 aikuista (kaksi avustavaa, 9 kasvatusvastuullista (3 sisällä), 4 ryhmää)
myös se toimistohommia tekevä johtaja lasketaan mukaan.
Ja asetusta ei ole pakko noudattaa. Siksi alan työntekijät (ja vanhemmat) haluaisivat nykyiset suhdeluvut uuteen päivähoitoLAKIIN.