miten te yli 30-v. pärjäätte työelämässä

Loistavasti! elämää on myös neljän seinän ulkopuolella, kuten nyt olet ilmeisesti vasta huomannut.

Sun pitää vaan muuttaa asennetta, ja alkaa ajatella kodin ulkopuolista elämää omanasi.

projektissa/tiimissä/tms. nuorin tai nuorimpien joukossa. Vaikken missään eläköityvien kansoittamassa firmassa työskentelekään. :) Tämä on minusta paras ikä: alkaa olla jo työkokemusta (itsellä omalta alalta 10 v) ja sen tuomaa luottamusta, mutta on vielä nuori ja kaavoihin kangistumaton ja energinen!

ja aina vaan paranee. Kohta ne kakskymppiset haipyy mammalomille!

Siis töissä. Ystävättäreni vaihtoi työpaikkaa 51-vuotiaana, ja sanoo ihan samaa. Asenne ja osaaminen ratkaisee. Jos hermoilee jää jalkoihin.

Minä ja ystävättäreni ollaan erittäin miesvaltaisella alalla ja silti mennään eteenpäin, vaikka moni epäili toisin.

Siis töissä. Ystävättäreni vaihtoi työpaikkaa 51-vuotiaana, ja sanoo ihan samaa. Asenne ja osaaminen ratkaisee. Jos hermoilee jää jalkoihin. Minä ja ystävättäreni ollaan erittäin miesvaltaisella alalla ja silti mennään eteenpäin, vaikka moni epäili toisin.

Minä olen 34 mutta edelleen lähes jokaprojektissa/tiimissä/tms. nuorin tai nuorimpien joukossa. Vaikken missään eläköityvien kansoittamassa firmassa työskentelekään. :) Tämä on minusta paras ikä: alkaa olla jo työkokemusta (itsellä omalta alalta 10 v) ja sen tuomaa luottamusta, mutta on vielä nuori ja kaavoihin kangistumaton ja energinen!

Parikymppiset (=alle 30 v) ovat täällä yleensä varsin avuttomia vastavalmistuneita.

Tietysti nuorempi sukupolvi tulee työpaikoille, mutta me kaikki vanhenemme. Iän mukana olen löytänyt itsestäni sen harmonian, mitä en nuorempana äkännyt kovilta työpaineilta. Nyt aion lähteä opiskelemaan uutta toista alaa. Taloudelliset seikat ei mua enää hätkäytä, voisin olla kotonakin muutaman vuoden.



Nyt on vaan alkanut tökkäämään toi hektisyys ja sen seuraukset, kun näkee noita burn-out tyyppejä. Pitää meidän jokaisen muistaa, että on vain yksi elämä, ja olisi hyvä miettiä miten sen aikoo viettää. Raha on kuitenkin toisarvoista ja työstä hetkellisesti saatu kunnia katoaa muistoihin. Töissä saa monesti sitä arvostusta, mikä on jokapäiväisesti tärkeää itsetunnolle. Mutta sitä voi saada muualtakin; vapaaehtoistyöstä, opiskelusta ym.

Kokeneet ja itsevarmat keski-ikäiset karistavat nopeasti luulot innokkailta parikymppisiltä. Vielä en ole nähnyt yhtään parikymppistä uraohjusta. Itsenihän 30+-vuotiaana luetaan työpaikallani nuoriin, mutta opiskelin myöhään ja olin välillä kotiäitinä, joten olen samalla viivalla parikymppisten kanssa.

ja kaksikymppisten energisyys ja tehokkuus saa sinut tuntemaan itsesi nuutuneeksi.

Ota rennosti vakivirassani ja odottelen eläkepäiviä... Enää 32 vuotta ( tai vähän enemmän) siihen. :)



Ei vaiskaan, kuulun työpaikallani vielä nuorisoon. Parikymppisiäkin käy talossa pyörähtämässä. Osalla energiataso on huippuluokkaa, toisilla mättää jopa työelämän perussääntöjen hallinta. Samoin jotkut kuusikymppiset ovat työstään kiinnostuneita huippuasiantuntijoita, toiset eivät ole enää millään tavalla tehtäviensä tasalla.

elämänkokemusta ihan eri tavalla kuin parikymppisena ja kuulun työpaikallani iän puolesta yhä nuorimpiin.

ja vahvasti nousujohteisella uralla! Huomaan itsekin joka päivä, miten työssäni tarvitaan jo paljon kokemusta ja näkemysta, pelkällä perstuntumalla ei asioita pysty johtoryhmässä perustelemaan ja viemään läpi!



Autan mielelläni nuorempia eteenpäin, mutta kyllä meillä heihin ainakin suhtaudutaan ihan oikealla tavalla, eli mahdollisina tulevaisuuden kykyinä, jotka ovat vielä vähän raakileita.



Uskon, että seuraavalla viidellä vuodella on ratkaiseva merkitys; jos osaan pelata korttini oikein ja valita seuraavat siirtoni hyvin, pääsen aina vain parempiin ja mielenkiintoisempiin hommiin. Jos taas epäonnistun, alkaa alamäki n. 45-vuotiaana vääjämättä.



Uskon myös, että nuorekkuudestani on apua, eli näytän pari-kolme vuotta nuoremmalta kuin mitä olen :-)