Älä syötä lastasi läskiksi, esimerkki Usa:sta:
Teini kuoli tulipalossa Yhdysvalloissa, koska pelastusmiehet eivät jaksaneet kantaa tätä ulos.
18-vuotias Jamaya Herron pyörtyi savun takia rockfordilaisessa lähiössä Chicagossa sattuneessa tulipalossa, kertoo Daily Mail.
Pelastustyöntekijät onnistuivat pelastamaan talosta kaksi muuta lasta, mutta joutuivat ponnistelemaan toden teolla onnistuakseen nostamaan Jamayan. Teinityttö painoi yli 220 kiloa. Jamayaa nostaneet palomiehet saivat selkävammoja yrittäessään nostaa tätä.
Kun tyttö lopulta saatiin ulos, tämä oli jo kuollut. Ruumiinavausraportin mukaan tyttö tukehtui.
- He (palomiehet) tekivät parhaansa, palopäällikkö Derek Bergsten totesi tapahtuneesta.
- Aina emme onnistu pelastamaan kaikkia, mutta onnistuimme saamaan kaksi rakennuksessa ollutta henkilöä elävänä ulos.
Pelastetut 10- ja 11-vuotiaat pojat saivat palossa vakavia vammoja ja joutuivat sairaalahoitoon.
Palon epäillään saaneen alkunsa kynttilästä. Herronin kotona ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä.
Kommentit (4)
Makaroonit, vaalea höttöleipä, ranskalaiset perunat jne. Että ei siihen kyllä varallisuutta tarvita jos lihota aikoo.
Ja silti jotkut vaan jaksavat puolustella läskejään..
mutta on rahaa lihottaa teini 200-kiloiseksi?