Lyömättömästä linjasta, kun on päätetty pysyä yhdessä.

Meillä on koettu väkivaltaa miehen taholta. On aikoinaan ollut todella karmea päissään. Päädyimme terapiaan jossa asiat puhuttiin rehellisesti auki. Hän sai myös lääkityksen (Efexor dep. 150mg). Mies raitistui pariksi vuodeksi, mutta on ruvennut uudelleen ottamaan kippoa silloin tällöin.



En pelkää enää. Mies on varovainen sanoissaan myös humalassa. Menee nukkumaan, jos alkaa tuntua huonolta. Olen myös tehnyt valmiin toimintasuunnitelman, jos kontrolli koskaan pettäisi, ilmoittanut sen myös miehelle: en aio enää koskaan pelätä omassa kodissani. Jos edes häilähtää pelontunne, soitan välittömästi poliisin tai vaikka lastensuojeluviranomaisen. Minulla ei ole mitään menetettävää, mutta miehellä on, koko koti ja perhe. Yhtään kertaa ei enää tule ja olen vannonut sen myös itselleni.



Meillä on oikeasti hyvä olla yhdessä, kun mies haluaa hoitaa itseään. Hänellä on itsellään väkivaltainen kotitausta ja kumpikin tajuamme mistä toimintamalli ja impulsiivisuus tulee. Sairaus, jota koitamme yhdessä hoitaa. Alkoholia toivoisin kokonaan pois, mutta sitä ei voi pakottaa. Pakkoraittius ei tule onnistumaan.



En ole sitä mieltä, että lyömään sortunut puoliso pitää jättää siltä seisomalta. Pelissä on yleensä koko elämä, koti, lapset. Mutta ehtona on se, että koskemattomuudelle tehdään rajat ja lyöjä haluaa ymärtää, että tekee väärin. Haluaa oppia toimimaan toisin.