Kylään tulee 3v diabeetikko. Mitä tarjoan?
Teen muille lapsille mokkapaloja. Miten voin tehdä tälle lapselle samannäköistä jälkkäriä? Haluan kuitenkin huomioida hänet
Kommentit (42)
Senhän voi kuorruttaa kaakaojauheella, jolloin se näyttää etäisesti mokkapalalta.
Juomaksi sitten light-mehua tai limua (jos siis muillakin lapsilla vastaavaa).
Lapsen vanhemmat tulevat ilmeisesti mukaan ja hoitavat sitten inskahommat?
Siis light-mehua tai -limua. Tai kokonaan sokeroimaton mehu käy myös.
Diabeetikkojen syömisistä otetaan turhaa stressiä. he voivat syödä samaa kuin muutkin. Perusterveellisessä ruokavaliossa yksi mokkapala ei maailmaa kaada, jos hoitotasapaino noin muuten on kunnossa.
kyllä minä ihan nyt leivon, eikä sitten kun he ovat täällä. Kyllä, siis koko perhe tulee mukaan.
Mietin vain, onko diabeetikolle toinen resepti mokkapaloja varten. Vähemmästä sokerista tai jotain.
ap
mokkapaloissa on valtavasti rasvaa, joka on todella energiapitoista. En usko, että 3-vuotias muutenkaan niin mokkapaloista välittää. Voisithan tietty tehdä mokkapalat graham-kauhoon ja jättää rasvan pois taikinasta. Kuorrutteesta voisin myös tehdä ihan ohuen. Toisaalta keksit menevät tuonikäiselle muutenkin paremmin, ja niitähän on täysjyväisinä vaikka minkälaisia. Mutta sokeriton, jossa paljon rasvaa huonompi vaihtoehto, kuin missä vähän sokeria mutta ei rasvaa.
Ihan normaalit tarjottava heillekin. Sokerit hoidetaan insullinilla. Eikä sitä diabetesta kannata edes tuoda esille ja ruveta kyselemään syömisiä.
Siis onko rasva diabeetikolle yhtä pahaa kuin sokeri?
ap
Siis onko rasva diabeetikolle yhtä pahaa kuin sokeri?
ap
Diabeetikon pitää huolehtia verisuontensa kunnosta välttämällä kovia rasvoja.
Mutta mutta, ei yksi kyläilyreissu kenenkään terveyttä hunnigolle vie.
kumman teen: väänään hänelle omat mokkapalat, jossa vähemmän rasvaa ja vähemmän sokeria. Vai tarjoan samaa?
Olen ihan valmis leipoimaan erikseen, jos tarvis.
Minun oma lapseni oli pienenä vehnäallerginen ja arvostin sitä erittäin paljon, että kyläpaikka huomioi hänet. Siksi en näe ongelmaa siinä, että teen hänelle omat. Mutta turhaan en viitsi tehdä.
ap
Muuten saa syödä ihan ku muutkin mut vähempi määrä :P ei tarvi keksiä mitään erikoisuuksia, juomaksi vettä tai light juomaa :P
Väännät ne piirakkaas vaan terveelliseen rasvaa, vaikka sydänmerkittyyn keijuun(sorry, ei saa mainostaa).
Muuten saa syödä ihan ku muutkin mut vähempi määrä :P ei tarvi keksiä mitään erikoisuuksia, juomaksi vettä tai light juomaa :P
ja sitä on paljoooon. Muuta rasvaa ei olekaan, paitsi rypsiöljyä.
ap
Älkää please antako näitä "fiksuja" ohjeita, kun ette asiasta mitään tiedä.
Vanhemmat laskevat hiilarit sen kmukaa nmitä lapsi syö ja sen perusteell aannetaan oikea määrä insuliinia.
Nykyään käytännöt ovat aivan toisenlaiset kuin ennen. Diabetes-lapset syövät samaa kuin muutkin.
ruoasta ja tarjoilatavista ei nosteta mitään suurta esitystä. Uskokaa jo diabeetikolle käy ihn tavallinen ruokavalio.
Kyllä ainakin nykytietämyksen mukaan I-tyypin diabeetikot välttävät sokerin syöntiä ihan vaan siksi, ettei tarvitse turhaan pistellä.
Leivonnaiset toki tekisin sokeriin, koska keinosokereilla ei saa samaa tulosta.
koska kuten sanottu; ihmiset kommentoivat sitä ja tätä mutta loppujen lopuksi kukaan ei enää tiedä mistä puhutaan.Sen takia halusin selventää mistä minä nimenomaan puhuin. Sen takia tuo puhuttu asia on korostettu isoin kirjaimin ;)
Tuolla vittuuntumisella viittasin siihen toiseen samaan aikaan esillä olleeseen ketjuun. Ihan rauhallisella mielellä tässä ollaan. Toisaalta ihmetyttää juuri se mikä hässäkkä syntyy jos kommentoija perustaa tietämyksensä muuhun kuin nettitohtorointiin ja siihen että sattuu nyt tuntemaan jonkun jota tämä sairaus koskettaa.
Kyllä mä ihan tarkastusmielessä luin ketjun vielä läpi. Pahoittelen väärinkäsityksiä, koska niitähän tässä mitä ilmeisimmin oli.
Ap:n kanssa en keskustellut kuin tuon yhden kommentin "ennen vaimoja".