ahdistava köyhyys
Ollaan 6 henkinen perhe. Asuntolainaa on melkein 200t ja muita luottoja 10t vielä päälle (on ollut pakko ottaa ihan elämiseen). ahdistaa :(.
Nytkin tilit miinuksella ja seuraava rahaerä on lapsilisät viikon päästä. Millä taas eletään..
Meil on liian pienet tulot, pankkikin myönsi, että meille on annettu liikaa asuntolainaa. Eikä osata olla tarpeeksi säästäväisiä :(
Väsyttää, ahdistaa. Vanhin lapsi taas eilen illalla sanoi, että haluaa sitä ja tätä merkkivaatetta. joopa joo, alkoi itkettää. Ei ole rahaa on vakiovastaus kaikkeen.
Jouluna emme osta joululahjoja kuin kummilapsille, emme siis edes omille lapsille. Sekin ahdistaaa.
Alueella, jossa asumme ei ole kuin pari hassua ihan uutta vuokrataloa. Olen siis miettinyt, että jois myytäisiin asunto. Tältä alueelta ei haluttais muuttaa pois lasten koulujen ja kavereiden takia, alue on turvallinen ja hyvä lapsen kasvaa.
Tällä hetkellä 6000 euroa antaisi meille aikaa ensi kesään asti, sitten tulee lomarahat, joilla taas pystytään vähän maksamaan luottoja pois. Mutta mistäs taion tuon 6t :(.
Lomilla emme pysty menemään mihinkään, olemme helsingissä. Eipä siinä, onhan täällä leikkipuistot ja voidaan käydä uimassa ym. Isommat lapset vaan kaipaa mitä kavereillakin on. tuntuu pahalta kun ei voi tarjota edes ruotsin risteilyä lapsille.
Kommentit (44)
Normaali ihminen miettii onko varaa yhteen lapseen, kahteen lapseen ja sen jälkeen aika moni jolla olisi varaa kolmanteen lapseen miettii mistä joutuu luopumaan jos vielä kerran haluaa nauttia vauvasta.
Muuten töissä ei tarvitse olla yhtä aikaa toinen voi olla töissä ja toinen hoitaa lapsia, ihan tavalliset ihmiset tekevät niin ja lasten ei tarvitse olla hoidossa edes 8h päiväss saati 5pv/vk.
Oikeasti en tunne yhtään sympatiaa ap:ta kohtaan.
Teette tositv:tä ja soitatte esim. Seiskaan.
Teette tositv:tä ja soitatte esim. Seiskaan.
Nettiin kotisivut johon PayPal donate nappula. Mahdollisimman sympaattinen ja tunteisiinvetoava tarina kehiin! Kyllä maailmassa rikkaita hyväntekijöitä riittää.
Itsehän olette itsenne tuohon velkavankeuteen hankkineet. Vuokra-asuntoon saattaisitte saada asumistukeakin...
joskus muinoin usein kuinka nälkä kurnii vatsassa kun ne kaikki sadat tuhannet ovat siellä korkeakorkoisella maksamassa korkoa eikä niitä saa sieltä pois ennen määräajan päättymistä. Ja valitteli miten raskasta on siivota sitä parinsadan neliön kämppää. Ei olisi yhtään pahitteeksi että koulussa opetettaisiin rahankäyttöä yhtenä kouluaineena.
Lehden tilaukset pois, harrastukset pois, iltapäivälehdet pois, tupakka alkoholi pois... Mutta korot on tod. näk. nousussa joten teidän tilanne vaan huononee. Ehdotaisin myyntiä...
Paljonko tarvitsisitte kk lisää? 600€/kk?
jaksa ymmärtää tollaista!! Totta kai lapsia tehdessä täytyy miettiä rahaa!! Tai sitten on just tossa tilanteessa. "lapset valitsee uimahallin ja pullan" ja pah sanon minä! Ei meidän ainakaan jos muut käy Lintisillä ja etelässä! Säälittää kyllä ap.n lapset, isoimmat varsinkin - he ymmärtävät jo...
vaikka kaverit käy. Eikä se kyllä rahasta ole kiinni...
en ole ap, mutta tilanne lähes sama. Tähän yhtälöön lisätään vielä oma vakava sairauteni, joten lisätuloja ei oikein voi edes lähteä hankkimaan.
Niille, joiden päähän ei muuta mahdu, kuin kauhistella lasten lukumäärää, pieni kysymys: Olisiko pitänyt sitten hankkia abortti? Nämä kaksi "ylimääräistä" kun syntyivät ehkäisystä huolimatta, kuten kylläkin myös esikoinen aikoinaan.
jaksa ymmärtää tollaista!! Totta kai lapsia tehdessä täytyy miettiä rahaa!! Tai sitten on just tossa tilanteessa. "lapset valitsee uimahallin ja pullan" ja pah sanon minä! Ei meidän ainakaan jos muut käy Lintisillä ja etelässä! Säälittää kyllä ap.n lapset, isoimmat varsinkin - he ymmärtävät jo...
turvautumaan aborttiin? Ja miksi ihmeessä matkustaminen tai Lintsi olisivat elämän "välttämättömyyksiä"? Eivät lapset kärsi siitä, vaikka kaverin perhe kävisikin joka vuosi etelässä.
sairaus, toisen puolison kuolema tai työttömyys onkin pätevä syy taloudelliseen ahdinkoon, niistä ei ap kyllä maininnut mitään...
Jos käyttää niin epäluotettavaa ehkäisyä että 3 lasta syntynyt siitä huolimatta niin ei voi kun syyttää itseään!!
Niille, joiden päähän ei muuta mahdu, kuin kauhistella lasten lukumäärää, pieni kysymys: Olisiko pitänyt sitten hankkia abortti? Nämä kaksi "ylimääräistä" kun syntyivät ehkäisystä huolimatta, kuten kylläkin myös esikoinen aikoinaan.
esikoinen on syntynyt ehkäisystä huolimatta, niin eikö tullut mieleen vaihtaa tai lisätä ehkäisyä? Esim. kondomi + pillerit? Tai jos on superhedelmällinen niin pistää vielä kuparikierukan, luulisi toimivan. Yksi lapsi menee vielä "vahingossa" mutta seuraavat ovat kyllä omaa tyhmyyttä.
Ap varmaan löytää nykyistä halvemman asunnon, joten tilanne paranisi muuttamalla.
siitä jossa vuokralla-asujat haukuttiin maanrakoon ja miten parempi on asua omassa. Mielestäni ei ole mitään järkeä ottaa isoa asuntolainaa kun lapset ovat pieniä tai sitten voi löytää itsensä tästä tilanteesta.
Myy asunto ja mene vuokralle.
Kun on kumiallergia, muista terveyssyistä pillerit eivät sovi ja kierukkakaan ei ole 100% varma... Ja muuten, esikoinen sai alkunsa pillereistä huolimatta, kolmonen siitä kumistakin huolimatta, kuten myös neljäs. Nyt sitten "testaamme" stesilisaatiota.
AP:n kohdalla muuttaminen "halvempaan" tuskin toisi apua, koska tila vähenisi entistään, halvempi nykyhinnoilla kun ei pk-seudula todellakaan tulisi halvemmaksi... Kiinteistövälitys veisi osanta, ja koska laina tuottaa jo nyt ongelmia, pankki voisi ilmoittaa, ettei mitään enää heru. Tilanne olisi eri, jos asunto olisi jo oma.
No nyt sitten otat ruutupaperin käteen ja mietit kaikki menot ja tulot.
Mun mies kun lähti lätkimään, tajusin mulla jää lainan, kännykän, tarhamaksun ja sähkön jälkeen 500 euroa käteen. Lapset ovat joka toinen viikko ex.llä, joten hän maksaa toisen tarhamaksun ja toisen viikon kun olen yksin kotona, aloin säästämään sähköstä. Laskuhan ei ole paljoa, mutta lasten huoneitten ovet kiinni viikon, iltaisin koko viime talven polttelin kynttilöitä. Sain joulun jälkeen kollegoilta töistä hirveesti kynttilöitten jämiä, sulatin ne nuotiolla ja laitoin jäähtymään tyhjään astianpesuainapurkkiin. Menin jopa niin pitkälle, että latasin kännykän ja hammasharjan töissä. Tietty kun miehen koneesta tulleet sähkölaskut jäivät pois, meillä sähkölasku tippui 2/3.osaan.
Yritän nyt laittaa joka perjantai 20 tuotetta myyntiin huutikseen, lähtöhinta euro, sen takia että parempi että menee kun joku pitää hintaa liian korkeana.
Yritän käydä joka toinen viikko kirjastossa, se on mun ilmainen harrastus ja luen keittokirjoja. Olen löytänyt runsaasti hyvin edullisia ruokaohjeita, kannattaa liittyä mm mustapippuri-listalle, tulee ruokalista sähköpostiin joka viikko.
Mä ihmettelin mitä teen kaikille viinimarjoille, kun lapsille ne ei puuron kanssa oikein kelvannut. Vinkki tuli keittokirjasta. Oltiin aikoinaan saatu häälahjaksi jogurttikone, eli teen jogurttia itse. Juurena käytän edellistä satsia, eli 6 purkkia jogurttia maksaa vain litran maitoa. 3 purkkia jogurttia, 2 dl maitoa, ruokalusikallinen viinirypäleitä ja sekaisin. Lopuksi kourallinen korppujauhoja. Teen joka päivä leipäkoneessa leipää ja välillä jää pari palaa syömättä. Kuivatan leivät, jauhan ne muruiksi ja lisään pienen kourallisen juomaan ja valmis.
Tosi paljon voi säästää ruuassa ja taatusti 6 hengen taloudessa pienestä säästöstä tulee vuositasolla iso säästö.
Voit myös jättää joululahjat väliin kummilapsilta. Mua ja taatusti tosi tosi monelta vanhemmalta jos kysyisi, mielummin haluaisin että kummit viettäisivät aikaa kummilapsien kanssa.
Anna lapsille lahjaksi lahjakortti viet pulkkamäkeen, laita termariin kaakatota jne.
Ekaks sun pitää katsoa mihin rahaa menee ja sitten vasta surkuttelet tilannettasi.
Lyhyellä aikavälillä vuokra-asunto voi pelastaa teitä mutta oikeesti, omistusasunto on paras vaihtoehto, jos siihen on vaan varaa.
Kun on kumiallergia, muista terveyssyistä pillerit eivät sovi ja kierukkakaan ei ole 100% varma... Ja muuten, esikoinen sai alkunsa pillereistä huolimatta, kolmonen siitä kumistakin huolimatta, kuten myös neljäs. Nyt sitten "testaamme" stesilisaatiota. AP:n kohdalla muuttaminen "halvempaan" tuskin toisi apua, koska tila vähenisi entistään, halvempi nykyhinnoilla kun ei pk-seudula todellakaan tulisi halvemmaksi... Kiinteistövälitys veisi osanta, ja koska laina tuottaa jo nyt ongelmia, pankki voisi ilmoittaa, ettei mitään enää heru. Tilanne olisi eri, jos asunto olisi jo oma.
Kuten aiemmin joku totesi, korot tulevat varmasti nousemaan. Näin matalat korot eivät voi olla ikuisia.
Lisäksi tänään oli Hesarin sivuilla, miten valtion velka on jo huipussaan. Tarkoittaa sitä, että tulossa on lisää nousevia hintoja ja supistuvia sos. etuuksia.
että elää radikaalisti yli varojensa!
Me teemme niin myös lievemmässä määrin, mutta tosiaan, en pitdä meitä köyhinä.
Me myimme talon, muutimme eri puolelle Suomea, asumme vuokralla liian pienessä kerrostaloasunnossa, mies tekee kahta työtä. Pääsimme velkajärjestelyyn. Nyt elämme varojemme mukaan ja joskus ehkä kaikesta viisastuneena voimme taas omistaa jotain.
Tässä on joutunut monessa suhteessa nöyrtymään, eikä ole tarve enää pitää minkäänmoisia kulisseja yllä! Silti elämä on ihanaa ja elämisen arvoista, kun saa laskut maksettua, aina on ruokaa ja muksuille saa ostettua uudet talvikamppeet.
Meillä 7-henkinen perhe. :)
yhtään mitä korkojen nousu tarkoittaa asuntovelalliselle jolla on nyt jo tiukkaa? Lukeeko teistä talipäistä kukaan lehtien taloussivuja?