Laittaisitko lapsesi vieraskieliseen päiväkotiin?
Lapsi osaa jonkin verran ko. kieltä, mutta ei täydellisesti.
Kommentit (27)
omani laitoin kielikylpyeskariin, eikä osannut sanaakaan ko kieltä etukäteen.
Ja koululaisetkin meni täysin ummikoina uuteen kouluun.
Nyt täysin 2 kielisiä, akateemisesti toki englanti nykyään vahvempi.
muuten en, luulen että olis lapsilleni turhan rankkaa, muutenkin on sopeutumista, kun ovat olleet aina kotilapsia.
lapseni kävi englanninkielisen, mutta se on meidän kotikieli. Mutta suurin osa kavereista tuli suomenkielisistä tai muun kielisistä perheistä. Suurin osa oppi kilene helposti ja jatkoi englanninkieliseen kouluun.
en todellakaan lähtisi viemään jonnekin hornaan!
Voisin laittaa esim. jos asuisimme ulkomailla, tai kielikylpypäiväkotiin, tai jos isä olisi vaikka ranskankielinen mutta eroaisimme tai isä kuolisi niin voisin laittaa.
Meidän perhe on kaksikielinen, lapsi puhui pääasiassa suomea kun meni tarhaan, tietysti, koska oli ollut minun kanssani kotona. Tarha isänkielinen, ja n. 2 viikossa lapsen toinen kieli "räjähti", eli oli iso passiivinen kielitaito joka tuli sitten esiin kun pääsi sen kieliseen ympäristöön.
Siis ihan vaan huvin vuoksi en lasta laittaisi vieraskieliseen päiväkotiin. Hyvä syy pitäisi olla: koti olisi kaksikielinen ja kyseinen kieli kotona käytössä. Tai: asutaan ulkomailla ja muuta vaihtoehtoa ei ole.
Nyt engl. eskarissa, jossa opetuskielinä sekä englanti että suomi, riippuen aineesta. Eskarin alussa käyttävät enemmän suomea, jotta ihan ummikotkin tajuavat säännöt jne.
Mitä tykkäsitte ko. päiväkodista? Onko nyt saksalaisessa päiväkodisa?
Ihmettelen aina ihmisiä, jotka eivät älyä käyttää helppoja mahdollisuuksia lapsensa hyväksi. Kyllä lapsi oppii kielen paljon helpommin alle kouluikäisenä kuin teininä, nimerkillä kokemusta on.
asumme saamelaisalueella ja minusta on lapsen identiteetin kannalta ihan hyvä oppia saamea ja saamelaiskulttuuria, vaikka itse ja olemme ihan suomalaisia, enemmistöväestö on suomalaista eikä saamelaisuus oikeastaan katukuvassakaan näy.
Ihmettelen aina ihmisiä, jotka eivät älyä käyttää helppoja mahdollisuuksia lapsensa hyväksi. Kyllä lapsi oppii kielen paljon helpommin alle kouluikäisenä kuin teininä, nimerkillä kokemusta on.
Monille se kielen oppiminen on niin tärkeää, että on sivuseikka mistä maasta ne hoitajat on ja ilman mitään alan koulutusta. Muutoinkin päiväkodin asiat retuperällä. Hoitajat vaihtuu, ruoka halvinta mahdollista paskaa, suuret ryhmät, säilytyspaikka.
Juu, ei hyvä kokemus meillä.
ihan lapsen luonteenkin mukaan. Kovin arkaa en ainakaan ummikkona laittaisi, perusturvallisuuden tunne on kuitenkin tärkeämpää kuin kielitaito.
Joistain vieraskielisitä päiväkodeista kantautuu myös ikäviä huhuja. Henkilökunnalla ei lastenhoitokokemusta ja kielitaitokin usein muuta kuin natiivia.
oli ihan kunnallinen laitos, ja työntekijät olivat päteviä kja koulutettuja ( osa kahteen kertaan, kotimaassaan ja uudestaan Suomessa)
oli ihan kunnallinen laitos, ja työntekijät olivat päteviä kja koulutettuja ( osa kahteen kertaan, kotimaassaan ja uudestaan Suomessa)
on lapsen ryhmässä (4-5-vuotiaita) kahdeksan lasta, ja yleensä kaksi natiiviopettajaa. Ruoka on hyvää, ja lapset viihtyvät. Kielenkin oppivat hyvin siinä ohessa. Samat hoitajat olleet lapsella edelliset 2,5 vuotta, jotka on tuossa "laitoksessa" ollut.
Lähimmässä kunnallisessa päiväkodissa taas hoito tapahtuu parakissa, jonka lattia jäätyy talvisin. Ryhmä on 19 lasta, jossa monesti vain kaksi hoitajaa, jotka vaihtuvat jatkuvasti. Niin että jos haukutte jotain vieraskielistä päiväkotia, niin pistäkää puljun nimi viestiin, ei niitä kaikkia kannata haukkua.
Ko. paikka vielä aika kaukana meistä. On kannattanut, ja nyt koulussa jatkavat samaa kieltä.
Minulla ei ole mitään pahaa sanottavan kyseisestä päiväkodista. Oikein kiva ja kannustava, lämminhenkinen paikka, jossa myös käytöstavat ja toisten huomioiminen olivat kunniassaaan. Monikulttuurisuus voi olla rikkaus:-)
Omani oli saksan kielisessä.