Lue keskustelun säännöt.
Miksi nämä synnytyskeskustelut ovat pelkkää epiduraalia?!
11.09.2010 |
Onko tosiaan niin, että ainoa synnytyksessä kiinnostava ja tärkein asia on se, saako/koska saa/ saako riittävästi epiduraalia?
Enpä muista lukeneeni ketjuja, joissa käsitellään huolta VAUVASTA ja siitä, meneekö synnytys vauvan kannalta ok ja onko vauva terve.
Kunhan ei vaan ÄITI saa pipiä ja kätilö ynnä muu henkilökunta osaa käsitellä äitiä "oikein", ettei tule paha mieli..
Kommentit (8)
itsestä tuntuu, että nykyään mikään ei saa sattua, eikä tuntua pahalta tai hankalalta. En oo halunnu puudutuksia ja kätilö sanoikin sitten, että ei tarvi pitää hirveää kiirettä sairaalaan, kun ei tarvi miettiä ehtiikö kivunlievitys... mutta ei se oo yksin synnyttäjän puolelta. Tokaa synnyttäessä kätilö kysyi MONTA kertaa, enkö oikeasti halua puudutusta. Ihan kuin olisin ollu joku kummajainen... Pettymys oli myös synnytyssairaalaan tutustuminen ekaa saadessa. 95% kaikesta puheesta oli lääkkeellistä kivunlievitystä..
Ehkä se on osin sitäkin, että kuvitellaan, että kaikkiin sattuu samalla lailla. Mun kipeät supistukset on ollu 20 viimeistä minuuttia avautumisvaiheessa. Sen selviää miten vaan. Mutta ne jotka olisivat tarvinneet ja eivät ole saaneet puudutusta, pitävät valtavaa meteliä siitä, että puudutuksia pantataan.. ja onhan se ihan normaalia, että negatiivisista kokemuksista kertoo herkemmin kuin positiivisista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Supistuksia seurataan jotta nähdään eteneekö synnytys ja jos ei sitä vauhditetaan. Vauvan sydänäänet kuuluvat jatkuvasti ja jos niissä tulee muutos kätilö reagoi siihen. Vauva on terve jollei neuvola seurannassa ole ilmennyt mitään.
Asioita jollei ei äidit voi mitään. Ainoa mihin he voivat vaikuttaa on oma olo. Toiset haluavat helpotusta epiduraalista ja toiset eivät. Minä kuulun niihin jotka ovat ottaneet kaiken mahdollisen mitä on tarjottu. Eikä tuo epiduraali ole estänyt sitä "pipiä" jonka olen jokaisen lapsen jälkeen saanut.
Synnytyksessä ei kukaan kätilö ole koskaan "pahoittanut mieltäni" mutta osastolla sitten senkin edestä.
Mun kipeät supistukset on ollu 20 viimeistä minuuttia avautumisvaiheessa. Sen selviää miten vaan. Mutta ne jotka olisivat tarvinneet ja eivät ole saaneet puudutusta, pitävät valtavaa meteliä siitä, että puudutuksia pantataan.. ja onhan se ihan normaalia, että negatiivisista kokemuksista kertoo herkemmin kuin positiivisista..
että se meni shokin puolelle. Ajattelin sen jälkeen että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka tajuaa juuri kuolevansa. Kipu ei tavallaan edes tuntunut miltään, oli vain kaikenkattava kuolemanpelon kaltainen täydellinen paniikki. Se alkoi ihan yhtäkkiä, en ollut siihen mennessä edes tarvinnut ilokaasua, sitten oksensin kaaressa ja sitten mentiin. Pyysin paniikin noustessa heti epiduraalia ja seuraava muistkuva on se kun lääkäri tuli. Ei mitään mitään mielikuvaa siitä miten kauan lääkärin tulo kesti tai mitä siinä välissä tapahtui. Ei myöskään mitään mielikuvaa pistämisestä tms.
posttraumaattisesta stressireaktiosta ja tajusin että moni asia synnytyksen jälkeen menee sen piikkiin. Epätodellinen olo ja sellainen tunne, että kohta jotain kauheaa tapahtuu. Ilmaus "tulevaisuuden lyhentymisen tunne" varsinkin kolahti. Olin ihan varma esim. että jokin supertulivuori purkautuu, kun näin yellowstone-dokkarin. Oli pakko tsempata itseään keksimällä määräaikoja, jotka minä ja vauva ollaan turvassa. Vaikka niin, että on melko varmaa, että minä ja vauva ollaan turvassa ainakin seuraavat 24 h. Tai seuraavat kaksi viikkoa. Siitä se aika vähitellen piteni pariksi kuukaudeksi. Nyt tuntuu ihan mahdottomalta eläytyä enää tuohon, se tuntuu täysin hassulta.
Onneksi sain sen epiduraalin. Mitäköhän olisi muuten tapahtunut?
paitsi, että kun vedet olivat menneet heti aluksi, niin koko synnytys oli tuota siihen kuuluisaan epiduraaliin tai spinaaliin saakka. Varsinkin viimeisessä, kun oli käynnistetty tableteilla ja tupattu lisää oksitosiinia (=lähes tauotonta supistusta) eikä epiduraali tehonnutkaan. Kipu tosiaan löi yli ihan hurjana enkä voinut enää muuta kuin täristä horkassa ja huutaa.
Mun kipeät supistukset on ollu 20 viimeistä minuuttia avautumisvaiheessa. Sen selviää miten vaan. Mutta ne jotka olisivat tarvinneet ja eivät ole saaneet puudutusta, pitävät valtavaa meteliä siitä, että puudutuksia pantataan.. ja onhan se ihan normaalia, että negatiivisista kokemuksista kertoo herkemmin kuin positiivisista..
että se meni shokin puolelle. Ajattelin sen jälkeen että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka tajuaa juuri kuolevansa. Kipu ei tavallaan edes tuntunut miltään, oli vain kaikenkattava kuolemanpelon kaltainen täydellinen paniikki. Se alkoi ihan yhtäkkiä, en ollut siihen mennessä edes tarvinnut ilokaasua, sitten oksensin kaaressa ja sitten mentiin. Pyysin paniikin noustessa heti epiduraalia ja seuraava muistkuva on se kun lääkäri tuli. Ei mitään mitään mielikuvaa siitä miten kauan lääkärin tulo kesti tai mitä siinä välissä tapahtui. Ei myöskään mitään mielikuvaa pistämisestä tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paitsi, että kun vedet olivat menneet heti aluksi, niin koko synnytys oli tuota siihen kuuluisaan epiduraaliin tai spinaaliin saakka. Varsinkin viimeisessä, kun oli käynnistetty tableteilla ja tupattu lisää oksitosiinia (=lähes tauotonta supistusta) eikä epiduraali tehonnutkaan. Kipu tosiaan löi yli ihan hurjana enkä voinut enää muuta kuin täristä horkassa ja huutaa.
Mun kipeät supistukset on ollu 20 viimeistä minuuttia avautumisvaiheessa. Sen selviää miten vaan. Mutta ne jotka olisivat tarvinneet ja eivät ole saaneet puudutusta, pitävät valtavaa meteliä siitä, että puudutuksia pantataan.. ja onhan se ihan normaalia, että negatiivisista kokemuksista kertoo herkemmin kuin positiivisista..
että se meni shokin puolelle. Ajattelin sen jälkeen että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka tajuaa juuri kuolevansa. Kipu ei tavallaan edes tuntunut miltään, oli vain kaikenkattava kuolemanpelon kaltainen täydellinen paniikki. Se alkoi ihan yhtäkkiä, en ollut siihen mennessä edes tarvinnut ilokaasua, sitten oksensin kaaressa ja sitten mentiin. Pyysin paniikin noustessa heti epiduraalia ja seuraava muistkuva on se kun lääkäri tuli. Ei mitään mitään mielikuvaa siitä miten kauan lääkärin tulo kesti tai mitä siinä välissä tapahtui. Ei myöskään mitään mielikuvaa pistämisestä tms.
mulla on mennyt juuri toisin päin. Siis ponnistusvaihe ollut se kivuliain. Toki supistukset ovat jokaisessa kolmosessa olleet aikas tuskaisia, varsinkin tokassa kun jouduttiin käynnistämään. Silti porskuttelin niiden läpi ilman kivunlievitystä (joskin luulin kaikkien kauhukertomuksia jälkeen, että supistukset tulevat vielä pahenemaan että kyllä nuo vielä kestetään). Toisaalta mulla on ollut lyhyet synnytykset. Pisin kesti kahdeksan tuntia ja lyhin puolitoista.
Mutta varsinkin tässä viimeisessä muistan, kuinka se kipu oikeastaan hävisi (siis ponnistusvaiheessa) ja tuli vain hiton huono olo -> oksensin. En osaa selittää asiaa, mutta kipu oli niin kova, että tuli vain tuo huono olo. Noh, hengissä ollaan edelleen vaikka kivunlievityksen jäivät saamatta ihan sen takia, että kuvittelin ehtiväni saamaan ne.
Numeron 5:n kokemus muistutti siinä mielessä omaa synnytyskokemustani, että koin olevani pari tuntia melko lailla muissa maailmoissa. Luultavasti suurin syy oli intensiivinen ilokaasun hengittäminen kovan kivun ohella. Minulla epiduraali ei auttanut kunnolla.
Kuitenkin minulla oli koko ajan tunne, että kaikki menee hyvin ja vauva ja minä olemme turvassa. Minä en kyennyt puhumaan juuri mitään, vaan vetäydyin omaan maailmaani. Kätilö sanoikin, että olen mennyt synnyttäjän omaan maailmaan.
Synnytyksestä jäi tosi hyvä muisto, kipu oli siedettävää, vaikkakin hetkittäin kovaa. Olin turvallisissa käsissä ja meille syntyi ihana vauva!
ovat Suomen synnytysten jäljiltä niin hyvässä kunnossa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ettei vauvan hyvinvointi ole mikään issue. Käytä aivojasi, hyvä ystävä!