Olen lähes ainoa tuttavapiirissäni, jolla elämässä kaikki mennyt putkeen

Sitten voit jakaa omasta hyvästäsi muillekin :)

Mitä on hyvä elämä, se on aika subjektiivinen käsite.

Voi kun useampi oppisi välttämään kateutta ja huomaamaan, ettei toisen onni ole itseltä pois.



Ap:n aloitus ei edes ollut mitenkään provosoivasti kirjoitettu, ja jo hänelle toivotaan vaikka mitä pahaa ja haukutaan tylsäksi. Mutta kai se jotenkin niin menee, että jos itsellä menee huonosti, niin se oma olo ei tunnu niin kurjalta, jos muillakin menee yhtä huonosti.



Ap:n elämä kuulostaa kivalta ja harmoniselta. Ja koska ap:ltä löytyy empatiakykyä, niin kyllä hän siitä elämän nurjemmastakin puolesta jotain ymmärtää, vaikka itse onkin pysynyt hyvinvoivana.

-onnellisesti naimisissa -hyvät, vakituiset työpaikat molemmilla pian valmistumisen jälkeen -terve lapsi, hyväkäytöksinen ja fiksu -tulin helposti raskaaksi, raskausaikana, synnytyksessä tai pikkuvauva-aikana ei isompia ongelmia -omakotitalo -molemmilla inhimilliset työajat ja mielekkäitä harrastuksia Monella ei oikeasti ole asiat näin hyvin. Kauhean monilla sairautta, työttömyyttä jne. Tosin moni sitten taas saattaa sääliä minua, kun meillä on vain yksi lapsi.

-olen onnellinen

-vakituinen työpaikka

-viisi raskautta silloin kun halusin

-viisi fiksua lasta

-jaksan tehdä vapaaehtoistyötä

-rakastan elämää

-pidän aidosti ystävistäni

-en pelkää mitään

kyllä nuo apn kaltaiset pintaliitäjät lopulta aina tippuvat, ja lujaa.

kyllä nuo apn kaltaiset pintaliitäjät lopulta aina tippuvat, ja lujaa.

Hassu sanavalinta, en kyllä näe itsessäni pintaliitäjää. En satsaa juurikaan vaatteisiin, laukkuihin tai meikkeihin, en käy yöelämässä, enkä juurikaan käytä alkoholia. Mikähän minusta tekee pintaliitäjän, omakotitalo ja vakituinen virkako?

ap

kyllä nuo apn kaltaiset pintaliitäjät lopulta aina tippuvat, ja lujaa.

Hassu sanavalinta, en kyllä näe itsessäni pintaliitäjää. En satsaa juurikaan vaatteisiin, laukkuihin tai meikkeihin, en käy yöelämässä, enkä juurikaan käytä alkoholia. Mikähän minusta tekee pintaliitäjän, omakotitalo ja vakituinen virkako? ap

tämän ketjun perusteella voi päätellä ihan tarpeeksi

-onnellisesti naimisissa -hyvät, vakituiset työpaikat molemmilla pian valmistumisen jälkeen -terve lapsi, hyväkäytöksinen ja fiksu -tulin helposti raskaaksi, raskausaikana, synnytyksessä tai pikkuvauva-aikana ei isompia ongelmia -omakotitalo -molemmilla inhimilliset työajat ja mielekkäitä harrastuksia Monella ei oikeasti ole asiat näin hyvin. Kauhean monilla sairautta, työttömyyttä jne. Tosin moni sitten taas saattaa sääliä minua, kun meillä on vain yksi lapsi.

Mutta ootsä ajatellut että kaikki ei ajattele samoin kuin sinä. Jonkun mielestä sun elämä voi olla "vinksallaan" kun lapsia on vaan tosiaan se yksi tai jonkun takia sä JOUDUT asumaan omakotitalossa. Ja mielekkäänt harrastukset? mitä ne on? Ehkä ei niin mielusia kaikkien mielestä.

Mun elämä on ihan mallillaan, mutta en mä koe että mun tapa elää on se oikea, että mun elämä on nyt mennyt putkeen ja muiden ei!

vastaava putki päällä, mutta sitten lapsi kuoli ja kaikki onkin sitten sen jälkeen mennyt päin helvettiä.

Minä tunnen pari kaltaistasi. Onnenlahjathan eivät mene lainkaan tasan, eikä sinulle välttämättä mysökään tule tapahtumaan mitään erityisen kauheaa.



Itselleni on tapahtunut vähän turhankin monta suurta vastamäkeä, mutta kumma kyllä, olen onnellinen. Ja en myöskään pelkää elämää, koska olen oppinut, että selviän kauhemmistakin asioista tai ainakin opin elämään niiden kanssa.



Se on kyllä valitettava totuus, että jos elää kuten ap, ei kehity sellainen ymmärtävä empatia, mitä on ihmisillä, jotka ovat käyneet elämänkoulua. Itse hakeudun mieluiten sellaisten ihmisten lähelle, joilla on syvempi kokemusmaailma, mutta ihan kivoja ap:n elämääkin elävät ihmiset ovat, heidän kanssaan ei vaan tule puhuttua niin syvällisesti vaikeista asioista, koska he eivät ymmärrä niitä riittävän syvästi.

Kiva kuulla, noiden kriteerien perusteella minullakin sitten on kaikki hyvin:

Kaksi kaunista lasta, vakituinen työpaikka, kiva koti(asumme kerrostalossa omasta halustamme mieluummin)hyvä parisuhde. Olen hoikka, nätti ja minulla on ystäviä, harrastuksia ja mielenkiintoisia asioita elämässäni.



Ajatelkaa, silti olen masentunut ollut jo kolme vuotta! Vihdoin pääsin eroon lääkkeistä, terapiaan.

Miten kukaan voi toivoa toiselle vakavaa sairautta tai vastoinkäymisiä?



Minusta ap:n viestissä ei ollut mitään ärsyttävää tai kamalaa. Jos on onnellinen elämässään niin miten se on toisilta pois. Niin minäkin olen. Minun elämäni on tähän mennessä sujunut omalta kantiltani katsoen oikein hyvin, eli mennyt "putkeen" minun mielestäni.

Se vaan on vastoin luonnon lakia. Ihmisen elämään kuuluu niin ilot kuin surut, vastoinkäymiset ja onnen hetket. Kannattaisi jo vähän huolestua!

Minä tunnen pari kaltaistasi. Onnenlahjathan eivät mene lainkaan tasan, eikä sinulle välttämättä mysökään tule tapahtumaan mitään erityisen kauheaa. Itselleni on tapahtunut vähän turhankin monta suurta vastamäkeä, mutta kumma kyllä, olen onnellinen. Ja en myöskään pelkää elämää, koska olen oppinut, että selviän kauhemmistakin asioista tai ainakin opin elämään niiden kanssa. Se on kyllä valitettava totuus, että jos elää kuten ap, ei kehity sellainen ymmärtävä empatia, mitä on ihmisillä, jotka ovat käyneet elämänkoulua. Itse hakeudun mieluiten sellaisten ihmisten lähelle, joilla on syvempi kokemusmaailma, mutta ihan kivoja ap:n elämääkin elävät ihmiset ovat, heidän kanssaan ei vaan tule puhuttua niin syvällisesti vaikeista asioista, koska he eivät ymmärrä niitä riittävän syvästi.

Sitä vaan ihmettelen, mistä sinä tunnistat päällepäin ihmiset, joilla on elämänkoulua takanaan. Itselläni oli melkolailla traumaattinen lapsuus ja nuoruus; alkoholismia perheessä ja isäni väkivaltainen kuolema, masennusta. Enpä todellakaan näitä asioita "mainosta" uusille tuttavuuksille. Aika harva pidempiaikainenkaan tuttu näistä tietää. Lähimmät ystävät vain.

Tällä hetkellä elämäni on "täydellistä"; olen korkeasti koulutettu ja työssäni menestynyt, minulla on ihana mies ja terveet, ihanat lapset. Oma talokin on hyvältä alueelta ja muutoinkin raha-asiat mallillaan. Jos nyt tapaisimme, leimaisit minut varmasti pinnalliseksi.

En myöskään itse koe, että vaikeudet olisivat erityisesti jalostaneet minua ihmisenä. Osaan toki olla äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut, mutta toisaalta tuntuu, että niin osaa tämän ketjun ap:kin ilman vastaavia kokemuksia.

no mitä teidän mielestä ap sitten pitäisi tehdä??? Jos on mennyt elämä hyvin, niin mitä sitten. Ap totesi vain, että hänellä on ihmeen hyvin mennyt, kaikilla ei ole. Tajuaa sen eron kyllä, ettei tasan käy onnen lahjat. Minkä sille voi, jos menee hyvin. Se olis eri asia, jos ap halveksisi niitä joilla menee huonosti, mutta näin hän ei kirjoittanut.

Oma elämäni on ollut aika kauheaa, mutta on hyviäkin tapahtumia ollut. En kuitenkaan tuo esille näitä omia vastoinkäymisiä. Tällä hetkellä menee hyvin ja se on tärkeää.

että jännää? Kuten vuokrakaksio mustalaisten ja somalien naapurina? Rikosrekisteri? Sossun asiakkuus? Omakotitalo = tilaa, oma piha, rauhallisuutta... Ei luusereille, ne asuvat kerrostaloissa.

sano vaikka et tuli opiskeltua Leningradissa neukku aikaan, puhut sujuvasti kolmea kieltä. Olet asunut afrikan savannan keskellä pienessä savikylässä, ratsastanut norsulla intiassa, hiihtänyt uuden seelannin vuoristolla tuli tienattua musta vyo karatessa, opit lentämään helikopterilla, tuli kiivettyä Kilomajarolle, hyvä ystäväsi väittää olevansa sukua ollekin entisajan merirosvo kuuluisuudelle jne jne Kävit huimapäisenä kanadan pohjois kaakkois osassa kultaa etsimään

kyllä kuule on vielä aikaa kokea niitä vastoinkäymisiä. Se ei ole kun sekunti, niin elämä menee uusiksi. Meillä se oli 35 "putkeen menemisen" jälkeen miehen vakava sairaskohtaus, josta seurauksena työkyvyttömyys jne.



Olen muuten huomannut, että niillä ihmisillä, joilla mikään ei ole koskaan mennyt putkeen, niin he suhtautuvat vastoinkäymisiin paljon rauhallisemmin. Itselläni oli aikaisemmin suorastaa lapsellinen tapa saada hysteerisiä kohtauksia milloin mistäkin, ihan mitättömistä asioista, jännittää ihan älyttömiä juttuja jne.



Onhan se niinkin, että tällainen kohtaus pistää arvot vähän uusiksi - nyt meillä menee hyvin, pikkuasioista ei tarvitse enää hötkyillä ja hyvä arki on arvossaan.

Minä tunnen pari kaltaistasi. Onnenlahjathan eivät mene lainkaan tasan, eikä sinulle välttämättä mysökään tule tapahtumaan mitään erityisen kauheaa. Itselleni on tapahtunut vähän turhankin monta suurta vastamäkeä, mutta kumma kyllä, olen onnellinen. Ja en myöskään pelkää elämää, koska olen oppinut, että selviän kauhemmistakin asioista tai ainakin opin elämään niiden kanssa. Se on kyllä valitettava totuus, että jos elää kuten ap, ei kehity sellainen ymmärtävä empatia, mitä on ihmisillä, jotka ovat käyneet elämänkoulua. Itse hakeudun mieluiten sellaisten ihmisten lähelle, joilla on syvempi kokemusmaailma, mutta ihan kivoja ap:n elämääkin elävät ihmiset ovat, heidän kanssaan ei vaan tule puhuttua niin syvällisesti vaikeista asioista, koska he eivät ymmärrä niitä riittävän syvästi.

Sitä vaan ihmettelen, mistä sinä tunnistat päällepäin ihmiset, joilla on elämänkoulua takanaan. Itselläni oli melkolailla traumaattinen lapsuus ja nuoruus; alkoholismia perheessä ja isäni väkivaltainen kuolema, masennusta. Enpä todellakaan näitä asioita "mainosta" uusille tuttavuuksille. Aika harva pidempiaikainenkaan tuttu näistä tietää. Lähimmät ystävät vain. Tällä hetkellä elämäni on "täydellistä"; olen korkeasti koulutettu ja työssäni menestynyt, minulla on ihana mies ja terveet, ihanat lapset. Oma talokin on hyvältä alueelta ja muutoinkin raha-asiat mallillaan. Jos nyt tapaisimme, leimaisit minut varmasti pinnalliseksi. En myöskään itse koe, että vaikeudet olisivat erityisesti jalostaneet minua ihmisenä. Osaan toki olla äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut, mutta toisaalta tuntuu, että niin osaa tämän ketjun ap:kin ilman vastaavia kokemuksia.

Ja sen verran läheisistä tuttavista siis kyse, että tiedän heidän puhuvan totta. Huomaahan sen myös juuri siitä mistä sanoin, tietystä empatian rajallisuudesta ja jonkinmoisesta naiiviudesta elämän suhteen. Tuskin sinäkään tuttaville sanot, ettei sinulla ole ollut mitään vastoinkäymisiä, kun kerran on ollut? Pinnalliseksi en ketään leimaa siksi ettei ole ollut vaikeuksia, älä keksi rivien väliin asioita. Ja minä olen samaa mieltä, vaikeudet eivät todellkakaan automaattisesti jalosta, ehkä jopa enemmänkin katkeroittavat, mutta syvyyttä tuovat siihen miten elämän näkee. Sen huomaa jos ne ominaisuudet puuttuu.

ja vastoinkäymiset jotenkin jalostaisivat elämässä ja muovaisivat ihmisestä paremman. Ihmisillä joko on tai ei ole empatiakykyä. Osa katkeroituu vastoinkäymisten edessä ja jää hautomaan niitä, osa jatkaa elämäänsä. Minusta ap:n tekstissä ei ollut mitään toisia halventavaa tai ematiakyvyttömyydestä kertovaa. Jos hän olisi kirjoittanun esim. että "elämässään mokanneet ovat ihan itse osansa valinneet, mutta minä se olen osannut tehdä oikeat valinnat", asia olisi ihan eri.



Itsellänikin on ollut aikamoisia vastamäkiä elämässä, mutta silti elämäni on hyvää ja onnellista. Saanko minä olla enemmän onnellinen hyvästä elämästäni kuin ap, koska minulla on ollut myös niitä vastoinkäymisiä?

Kun puhun tietynlaisesta empatian rajallisuudesta, tarkoitan tietysti, että ihmisellä ei ole ollenkaan empatiakykyä. Huoh.



Nimenomaan olen sitä mieltä ettei vaikeudet automaattisesti jalosta, mutta ne tosiaan yleensä kasvattavat ymmärrystä muiden ihmisten kokemia vaikeuksia kohtaan.





31

On nimittäin aivan totta, että ennemmin tai myöhemmin niitä surullisia juttujakin tulee elämääsi, mutta ne on hyvä kohdata, kun tietää, että on ollut myös paljon hyvää. :)



Itse olen joutunut aina tekemään kaiken vaikeimman kautta. Nuorena seurustelusuhteet eivät onnistuneet, pelkäsin kovasti työttömyyttä ja valvoin yökaudet peläten tulevaisuutta. Sain lopulta saman kuin sinäkin, miehen, lapsia, hyvän työpaikan ja omakotitalon. Mutta meillä on takana rankat lapsettomuushoidot. Surua on mahtunut elämään myös. Viimeisen kahden vuoden aikana kolme läheistäni on kuollut syöpään (kaksi sukulaista ja yksi hyvä ystäväni).



Yksi parhaimmista ystävistäni on juuri niin kuin sinä. Elämä on aina ollut melko turvattua ja sujunut tasaisesti hyvin. Poikaystävä löytyi jo teininä, opiskelupaikka puolivahingossa, työpaikka isän firmasta, ja nyt myös kaksi lasta. Hän on hyvin herttainen ihminen, aivan ihana empatiakyky, ja jopa tuntemattomatkin pitävät hänestä heti ensi hetkeltä alkaen. Vaikka puhunkin hänen kanssaan kaikesta (olemme siis hyviä ystäviä), olen aina kokenut, että hänen myötätunnostaan puuttuu syvyys. Hän on todella ihana kuuntelija ja tsemppaaja mutta jotain on aina puuttunut. Esim. kun olen puhunut lapsettomuushoidoista, hän sanoo sillä tavalla viattomasti, että onpa hassua, kun heillä on tärpännyt aina ekasta kerrasta. Hän sanoo sen myötätuntoisesti, ei tarkoita mitään pahaa, mutta ei se kyllä millään tavalla saa minua tuntemaan oloani paremmaksi.



Nyt on hänenkin elämässään tapahtunut rankkoja asioita. Hänen äitinsä kuoli yllättäen. Ystävyytemmekin on ollut vähän katkolla, kun hän ei vain ole ehtinyt/jaksanut tavata. Hän on väsynyt ja vähän vihainenkin elämälle. Silti hän jaksaa edelleen olla tukena muille ystävilleen ja tsempata niin kuin ennenkin. Tietynlainen naiivius on karissut pois, ja mielestäni hän on keskustelukumppanina ja kuuntelijana paljon särmikkäämpi - tuo asioihin enemmän näkökulmia ja osaa suhteuttaa asioita. Tietysti myös katkeruus on vielä kuvioissa mukana (minun äitini elää, hänen ei), mutta hän osaa jo elää sen asian kanssa.

On sääli, että hän menetti tuon ihanan luottamuksensa elämään, mutta hän on helpompi keskustelukumppani nykyään, koska hän itsekin on kokenut surua ja osaa oikeasti asettua toisen asemaan. Kyllä se empatiakyky voi kasvaa omien kokemusten myötä - ainakin joillakin.