Alan epäillä jaksamistani (ov)

terveellinen ravinto, liikunta ja riittävä uni.

Jos tilanne käy väsyttäväksi, hae esikoiselle kerhopaikkaa tai hoitopaikkaa pariksi päiväksi viikoksi, jo niin saat itsellesi mahdollisuuden päiväuniin. Kannattaa myös antaa itselle armo liioista kotitöistä ja vaatimuksista, suostut suosiolla siihen, että koti voi olla siivoton tai itse "hoitamaton", etkä ota siitä paineita.



En tiedä oletko jo näin elänytkin ja hyödyttääkö tällaiset neuvot. Voit myös puhua miehesi kanssa asiasta ja miettiä yhdessä, miten taakkanne helpottuisi ja miten voisitte yhdessä selvitä tilanteesta, jos sinua alkaa rasittaa kohtuuttomasti tilanne 2 pienen lapsen äitinä.



Yritä saada jo nyt nukuttua ja aikaa lepoon. Ja muista, kaikki voi sujua oikein hyvin kahdenkin kanssa, vaikka sinua nyt tilanne pelottaakin!

Minuakin pelotti kovasti. Väsytti raskausaikana paljon ja oli fyysistä kremppaa. Viimeisen kuukauden aikana otin pojan pois perhepäivähoidosta (suuri virhe), sillä ajattelin, että meillä olisi mukavaa vielä viimeiset viikot ennen vauvan syntymää. Saatoin nukahtaa lähes pystyy ja vaivoin jaksoin raahautua puiston penkille istumaan. Oli kyllä todella väsynyt olo, mutta synnytyksen jälkeen, kun vauva oli reilun viikon ikäinen tuntui siltä, että energia alkoi palaamaan ja päästiin taas normaali elämään kiinni. Varmasti selviät, mutta kannattaa myös puhua etukäteen isille, että hänelle jää entistä suurempi vastuu esikoiden hoidosta. Kaksi työllistää ehdottomasti enemmän kuin yksi, eikä lapsenhoito ole enää vain äidin puuhaa, jos sen näin ehkä oli esikoisen kohdalla. Meillä esim. mies heräili sitten esikoisen itkuihin ja minä vauvan...muuten en olisi jaksanut enää päivisin mitään. Onneksi tuosta lähti sitten esikoinenkin nukkumaan tosi hyviä öitä, joten harvemmin hän enää herättikään.

Meillä lähes samanlainen tilanne, 1,5-vuotias, erittäin vilkas, sosiaalinen ja luottavainen poika ja nyt toinen ihan tuloillaan. Mietin pitkään omaa jaksamistani.



Teimme sen ratkaisun, että isompi on pk:ssa 3 x 5 h viikossa. Näin saan hoidettua kotitöitä ja vähän omia opiskelujuttujakin, mikä auttaa omaa jaksamistani.



Olen ollut hoitovapaalla osa-aikatöissä n. 1 pv/vko ja hoitanut lapsen kotona. Meidän poika ei vielä nuku öitä heräämättä, mun hemoglobiini on 100 ja todella väsyttää. Pk-päivinä aamuisin köllitään ja leikitään pari tuntia, iltaisin jaksan vielä leikkiä ja ulkoilla pojan kanssa.



Tämänluonteisen jullin kanssa voi toki tehdä kotitöitä, mutta ne kestää 6 x sen mitä ilman lasta.



Tämä on meidän perheen ratkaisu ja sopii meille. Mä jaksan olla parempi äiti ja vaimo. Poikakin tuntuu viihtyvän pk:ssa.



Ainoa huono puoli on se, että täällä AV:lla saa paskaa niskaan.

sitä tuskin saa vielä vuosikausiin

Riittävää unta tuskin vuosiin saan, siitä en uskalla edes haaveilla ;) Esikoisen ensimmäisten parin kuukauden aikana nukuin 3-4 tuntia vuorokaudessa, niin rytmitön hän oli ja itsellä kestää uudelleen nukahtaminen turhan pitkään, joten paljon pahemmaksi ei kai voi enää mennä...??



Kotihommia ei meillä tehdä suu irveessä, sen opin esikoisen vauva-aikana, kun imetykseen meni tuntitolkulla aikaa (ei kelvannut tutti eikä pullo). Mallikkaasti taitaa sujua vain pyykki-, tiski-, (ja ruokahuolto ainakin useimmiten), muut hommat tehdään kun siltä tuntuu ja ehtii. Mies auttaa kovasti kyllä kotihommissa, mutta toki ei liikaa saa vaatia häneltäkään, koska työpäivä vaatii veronsa. Usein teemmekin hommia sitten viikonloppuisin ja niitä omakotitalossa riittää (emme kuitenkaan ole valmiit muuttamaan esim. kerrostaloon, koska arvostamme tätä omaa rauhaa mielettömän paljon)



Esikoinen herää edelleen yöllä yleensä kerran tai kaksi, ongelma ei ole herääminen, vaan se, että hän ei ole 10 kuukauden ikäisestä lähtien kelpuuttanut isää yölliseksi rauhoittelijaksi :( Mahtaa isästä tuntua tämä pahalta, minusta ainakin tuntuu. Poika siis herää ja joskus jää odottamaan, että käyn vieressä peittelemässä, useimmiten tulee itse viereemme jatkamaan unia, enkä totta puhuakseni aina edes havahdu siihen.



Sitten on tämä pottailu ihan vaiheessa vielä, pisuja tekee siihen usein, mutta kuten taas äsken, niin heti kun laitettiin vaippa, tuli kakka. Tietää jutun juonen ja näköjään osaa jo pidättää.. Kärsivällisyyttä vaaditaan, mutta tuntuu, että se juuri on minulta hukassa tällä hetkellä.



Lisäkärsivällisyyden tarvetta aiheuttaa päiväunet. Poika nukkuu kyllä hyvät unet -jos nukahtaa. Tai siis vaunuihin nukahtaa kyllä hyvin nopeasti (ulkona, ei sisällä), mutta olemme yrittäneet siirtyä sisäpäiväuniin, joille on nyt parin viikon kuluessa nukahtanut muutaman kerran suosiolla, usein niin, että keksii kaikkea touhua ainakin 30 minuuttia ennen kuin suostuu pysähtymään ja muutaman kerran on jouduttu luovuttamaan ja viemään ulos nukkumaan. Tämä luovuttaminen varmaan sotkee koko homman, mutta jos unta on yritetty kolmatta tuntia ja poika on aivan väsynyt, niin mikäs muu siinä sitten auttaa..



Eniten minua siis mietityttääkin henkinen jaksaminen ja kärsivällisyyden riittäminen.

Riittävää unta tuskin vuosiin saan, siitä en uskalla edes haaveilla ;) Esikoisen ensimmäisten parin kuukauden aikana nukuin 3-4 tuntia vuorokaudessa, niin rytmitön hän oli ja itsellä kestää uudelleen nukahtaminen turhan pitkään, joten paljon pahemmaksi ei kai voi enää mennä...?? Kotihommia ei meillä tehdä suu irveessä, sen opin esikoisen vauva-aikana, kun imetykseen meni tuntitolkulla aikaa (ei kelvannut tutti eikä pullo). Mallikkaasti taitaa sujua vain pyykki-, tiski-, (ja ruokahuolto ainakin useimmiten), muut hommat tehdään kun siltä tuntuu ja ehtii. Mies auttaa kovasti kyllä kotihommissa, mutta toki ei liikaa saa vaatia häneltäkään, koska työpäivä vaatii veronsa. Usein teemmekin hommia sitten viikonloppuisin ja niitä omakotitalossa riittää (emme kuitenkaan ole valmiit muuttamaan esim. kerrostaloon, koska arvostamme tätä omaa rauhaa mielettömän paljon) Esikoinen herää edelleen yöllä yleensä kerran tai kaksi, ongelma ei ole herääminen, vaan se, että hän ei ole 10 kuukauden ikäisestä lähtien kelpuuttanut isää yölliseksi rauhoittelijaksi :( Mahtaa isästä tuntua tämä pahalta, minusta ainakin tuntuu. Poika siis herää ja joskus jää odottamaan, että käyn vieressä peittelemässä, useimmiten tulee itse viereemme jatkamaan unia, enkä totta puhuakseni aina edes havahdu siihen. Sitten on tämä pottailu ihan vaiheessa vielä, pisuja tekee siihen usein, mutta kuten taas äsken, niin heti kun laitettiin vaippa, tuli kakka. Tietää jutun juonen ja näköjään osaa jo pidättää.. Kärsivällisyyttä vaaditaan, mutta tuntuu, että se juuri on minulta hukassa tällä hetkellä. Lisäkärsivällisyyden tarvetta aiheuttaa päiväunet. Poika nukkuu kyllä hyvät unet -jos nukahtaa. Tai siis vaunuihin nukahtaa kyllä hyvin nopeasti (ulkona, ei sisällä), mutta olemme yrittäneet siirtyä sisäpäiväuniin, joille on nyt parin viikon kuluessa nukahtanut muutaman kerran suosiolla, usein niin, että keksii kaikkea touhua ainakin 30 minuuttia ennen kuin suostuu pysähtymään ja muutaman kerran on jouduttu luovuttamaan ja viemään ulos nukkumaan. Tämä luovuttaminen varmaan sotkee koko homman, mutta jos unta on yritetty kolmatta tuntia ja poika on aivan väsynyt, niin mikäs muu siinä sitten auttaa.. Eniten minua siis mietityttääkin henkinen jaksaminen ja kärsivällisyyden riittäminen.

Ainakin kolme asiaa voisit minusta tehdä oman jaksamisesi vuoksi: Jos poika nukkuu paremmin teidän huoneessa/ vieressä, anna hänen nukkua siinä, kun kerran itsekin saat nukuttua.

Älä ota pottailusta stressiä, siitä luultavasti tulee kumminkin takapakkia sitten kun pikkusisarus syntyy.

Jos poika nukahtaa helpommin ulos päiväunille, vie hänet ulos nukkumaan. Vai onko sisäpäiväunille erityinen syy/tarve?

Aseta oma jaksamisesi periaatteiden edelle, ota rennommin. Tsemppiä!

poika nukkuu siis yöt omassa sängyssä samassa huoneessa kuin me ja tulee sitten useimmiten viereen, viimeistään aamuyöllä 4 aikaan. Olemme vihdoin siinä tilanteessa, että poika nukahtaa todella nätisti omaan sänkyyn illalla ja se on vaikeuksien jälkeen meille suuri voitto, koska hän nukkui välissämme yli vuoden ja senkin jälkeen vielä puoli vuotta omassa sängyssä, joka oli kiinni meidän sängyssä (lue: käytännössä nukkui sitten kuitenkin välissä..). Pojalla on paha tapa potkia isänsä pois sängystä, siksi mieluusti haluamme hänen nukkuvan edes osan yötä omassa sängyssä.



Yritän olla ottamatta pottailusta stressiä, mutta olisihan tuo helpompaa, jos edes joskus sais jättää kakkavaipan vaihtamatta -varsinkin sitten, kun niitä täytyy toisellekin vaihtaa.



Ei sisäpäiväunille sinänsä ole pakottavaa tarvetta, poika vain on jo kasvanut vaunuista ulos. Tarkoitan siis sitä, että ei mahdu enää vaunuihin kunnolla. Toisekseen, vaikea nukuttaa toinen lapsi ulkona ja toinen sisällä -ajatus on päälimmäisenä mielessä -kun ei oikein kumpaakaan voi yksin jättää.. Ja uskallanko luottaa siihen, että toinen oppii nukkumaan sisällä -esikoinen ei siihen vauvana oppinut.