Oliko kohtuuton "vaatimus"/oletus miehelle

etta paasta huippaa enka ole ajokunnossa ennenkuin saan syotya ja koska han ei ollut varannut minulle mitaan niin pitaa tassa itse jotain vasata.

Sun miehellas on paassa vikaa ja pahasti.

Oma mies voisi hyvin tehdä noin, että tekee ruuan itselleen ja lapselle. Tosin ei tiuskisi, vaan olisi vähän hämmentyneen nolo: "ai, eihän me tiedetty onko sulla nälkä..." (no aika selvää kai, jos toinen on töistä tulossa).

Exä olisi varmasti tehnyt ruuan minullekin, kattanut latasen ja suurieleisesti selittänyt, että on tehnyt ruuan ihan vain siksi valmiiksi, että ehdin syömään ennen kuin lähden viemään häntä.

Meitä on niin moneen junaan.

pitää sanoa mitä haluaa. Selväsanaisesti vailla tulkinnan mahdollisuutta. Vaadit liikoja.

niin... et mies olettaa naisen tekevän ruoan hänelle, mutta itse tekee vaan itselleen ja jos sattuu riittäämään lapselle.... huhhuh.

kyllä se perheellinen mies tekee kaikille ruokaa, joska perheessä asuu. jos ei tee, niin ei oo perheellinen mies, vaan sinkkuna elelevä kämppis.

Vastaavassa tilanteessa en varmaan olisi huomannut mitään kummallista. Olisin tempaissut voileivän kaapista ja ollut aivan tyytyväinen kun lapset ovat saaneet ruokaa, jota pitäisin pääasiana.



Teen itse yleensä suuria määriä ruokaa, mutta silti mies ei halua aina syödä samaa ruokaa kuin muu perhe. En siis pitäisi mitenkään itsestäänselvänä, että töistä palaava edes haluaisi syödä sitä ruokaa.

En jaksaisi katsella tuollaista vuosikausia-siis kun kuvailit noita muitakin juttuja.Sano äijälle,että käytös saa alkaa muuttua,tai otat lähdöt.Käske opettelemaan uusia käytös-ja toimintatapoja ja toisten kunnioittamista.Se ei käy helposti,mutta muutosta voi tapahtua jos hän haluaa.Menkää avioliittoleirille,joissa näistä asioista puhutaan.Esim. HMKY järjestää näitä tilaisuuksia joissa on myös luentoja.

Miehesi on huomannut,että voi käyttäytyä näin ja sinä vaan siedät sitä vuodesta toiseen.Tee itsekin asialle jotain,ja tuo herääminen onkin jo ensimmäinen askel,että asioita voi muuttaa.

Samaiselle miehelle elämässä tärkeysjärjestyksessä asiat ovat seuraavasti: 1. työ 2. kodin, auton, pihan yms siisteys ja siihen liittyvät asiat 3. oma harrastuksensa 4. lapset 5. kaverit 6. minä Ihmiset joita hän kohtelee kaikkein huonoiten (rähjää, valittaa, nalkuttaa, mitätöi ja arvostelee) ovat minä, meidän vanhin lapsi ja hänen omat vanhempansa. Käytös on välillä (etenkin jos on stressaantunut tai väsynyt) todella törkeää, eikä osaa lopettaa aiheetonta sättimistä. Osaa kyllä useimmiten pyytää anteeksi, mutta olettaa, että anteeksipyynnöllä kaikki sanotut asiat pyyhkiytyisivät kuin taikaiskusta ja alkaa sitten "mököttämään" jos muut eivät olekaan heti iloisella tuulella. Että näin meille. Ja tulipas pitkä avautuminen.

Avautumisestasi paistaa katkeruus läpi.

Ilmeisesti ette osaa keskenänne puhua asioista, saati sopia miten vastavissa tilanteissa haluaisitte toimia.

Lue oma tekstisi, ja kuuntele itseäsi, oletat, uskot, kuvittelet ja luulet miehesi tekevän asioita.

Haluat siis että hän lukee ajatuksesi?

Suosittelen perheterapiaa, ihan tosissaa jotta opitte molemmat puhumaan suoraan toisillenne, ja lopetatte olettamiset ja luulemiset. Niillä ei pääse parisuhteessa mihinkään!

Minusta on itsestään selvää, että perheellinen ihminen tekee lämpimän ruuan koko perheelleen, ei vain itselleen tai osalle perhettä. (Tulin töistä iltapäivällä, mies sanoi päivällä puhelimessa tekevänsä ruokaa. Oli tehnytkin, mutta vain lapselle ja itselleen, eli minulle ei ollut mitään ruokaa valmiina. Mies tiesi, etten ole syönyt töissä.)

Pahastuin => olen nipottaja, jolle ruoka on pääasia, ja sanoin, että kuitenkaan olisi ehtinyt syömään, koska minun piti lähteä kuskaamaan miestä kavereineen illanviettoon noin puolen tunnin ajomatkan päähän samantien, kun tulin töistä kotiin.

Mun narsistinen exä harrasti justiinsa näitä "temppuja". Oletti kyllä saavansa täytta palvelua itse ja osoitti naurettavalla tavalla mieltään, jos HÄNTÄ ei huomioitu riittävästi.

Selitykseksi olenjälkikäteen ymmärtänyt, että koska tyypiltä puuttuu kokonaan kuku empatiaan ja toisista huolehtimiseen (ymmärtää toki, että lapsi tarvitsee ruokaa), niin kerta kaikkiaan "normaali" käytös ei häneltä suju. Myös hänen käsityksensä perheestä on ihan omaa luokkaansa.... Terveisiä vaan nykyiselle daamilleen, joka toivottavasti on jo tajunnut tämän mustemman puolen exästäni.

Miten nyt menee, oletteko vielä ehtineet jutella?



Minttu

Minkälainen ihminen tekee ylipäänsä ruokaa vain tasan kahdelle? Että ei yhtään muruakaan enempää? Vaa´assako se mittasi että joo, laitanpa tästä kiehumaan 37 makaronia ja kolme kalapuikkoa, ettei vain jäisi eukolle mitään...

Tosi outoa.

mutta ei ihan noin paha - vielä. On siis luisumassa sellaiseen minä-minä-kenttään.



Tuo ruokajuttu on meille huono esimerkki, koska minä olen kotiäiti ja teen yleensä aina ruoan kaikille. Jos on järkky päivä, saattaakin olla niin, että olen ruokkinut lapset mutta miehelle ei mitään (ei syö kalaa) ja syö sitten pakkasesta jotain pakastekeittoa ja leipää. Jos mies joskus tekee ruokaa (pari kertaa vuodessa) tekee kyllä niin paljon, että riittää moneksi päiväksi.



Meillä miehen itsekeskeisyys näkyy esim. lasten kasvatuksessa. Yritän aina syödä lasten kanssa yhtäaikaa pöydässä, koska mies harvoin on kotona ruoka-aikaan arkisin. Mies menee aina syömään alakertaan television ääreen ja nyt isoin lapsista yrittää matkia, ja saan tosissani vääntää asiasta. Mies ei näe ongelmaa. Hänestä voin antaa lapsen syödä alakerran sohvalla tai sitten en. Ihan miten vaan. Hän ei tapojaan muuta. Viikonloppuisin kun on ruoka-aika, mies ei tule ikinä yhtäaikaa vaan lapset ja minä syömme ja sitten vasta mies tulee, kerää ruoan lautaselle ja menee alakertaan syömään. Silloin lapsi ei saa syödä hänen kanssaan, koska voi sotkea hänen laitteitaan, ja lapsi sitten itkee, kun välillä isän mielestä saa syödä alakerrassa ja välillä ei. Tästä väännetään meillä ihan päivittäin.



Samankaltaisia kasvatusesimerkkejä on vaikka kuinka monta. Miehen mielestä säännöt eivät koske häntä, mikä olisikin ok, jos kyse olisi jostain tietystä asiasta, mistä voisi sanoa, että aikuiset voivat tehdä mutta lapset ei (esim. koskea videotykkiin tms) mutta kun kyse on ihan arkipäivän jutuista, kuten pyykkien laitto pyykkikoriin (heittää lattialle), ulkovaatteiden laitto naulakkoon jne. Todellakin tuntuu kuin talossamme asuisi yksi iso ja todella huonotapainen lapsi!



Näin ei ole ollut aina. Kuopuksen odotusaikana mies muuttui - oikeastaan ihan odotuksen ensi hetkeistä lähtien, ja suunta on vain pahempaan. Aamuisin minä herään aina lasten kanssa, mies nukkuu arkisin ja viikonloppuisin pidempään. 1-2 kertaa kuussa olen pyytänyt saada nukkua pidempään (pienin valvottaa öisinkin ja keskimmäisellä jokin pelkokausi pimeää kohtaan meneillään eli tulee meidän sänkyymme aamuyöstä), mutta silloin mies tuo pienimmän meidän sänkyymme ja jatkaa nukkumista, kun vauva tietysti kitisee ja odottaa ruokaa. Isommat sitten menevät itse kaapeille, joten on pakko nousta, kun muuten voi tapahtua mitä vaan (isommat ovat 5- ja 3-vuotiaita). Eli en siis saa nukkua silloinkaan. Mies jatkaa uniaan ja toteaa sitten, että turha hänen on nousta, kun minä nousen kuitenkin...



Ymmärrän sinua, ap. Jos tämä itsekkyys vaan jatkuu ja etenee, en kyllä jaksa minäkään. Juuri tänä aamuna väsymyksestä itkin ja huusin hänelle, ja lapset pelästyivät pahasti. Siitä nyt sitten tosi huono omatunto. Mies ei oikein ota onkeensa, sanoo vaan, että hän tekee niin paljon ulkotöitä, että minä se tässä laiska olen ja hän ahkera. Eli ei kovasti oikein edetä mekään tässä tilanteessa - ainakaan parempaan suuntaan. Mikä kumma saa hyvän miehen ja isän muuttumaan tuollaiseksi itsekkääksi kusipääksi, joka olettaa, että vaimon on jaksettava ja hoidettava kaikki kotityöt ja lapsiin liittyvät asiat 24/7, ja hän voi sitten keskittyä omakotitalon eri projekteihin, jos sattuu huvittamaan (tekee viikonloppuisin näitä projekteja aika lailla, joskus arkenakin muutaman tunnin eli ei ole mikään laiska mutta ei vahingossakaan auta kotitöissä)?

Ei KENENKÄÄN tarvitse katsella tuollaista menoa. Huh. Kova kovaa vastaan vaan tai mies pihalle. Ota, mitä tarvitset, et sinä mitään lupia mieheltä tarvitse! Olet vaan kovempia ja jääräpäisempi ja kylmän rauhallisesti oletat, että olet ihan yhtä arvokas kuin miehesi, siitä se lähtee. Olet kiltti ovimatto tällä hetkellä.

mutta ei ihan noin paha - vielä. On siis luisumassa sellaiseen minä-minä-kenttään. Tuo ruokajuttu on meille huono esimerkki, koska minä olen kotiäiti ja teen yleensä aina ruoan kaikille. Jos on järkky päivä, saattaakin olla niin, että olen ruokkinut lapset mutta miehelle ei mitään (ei syö kalaa) ja syö sitten pakkasesta jotain pakastekeittoa ja leipää. Jos mies joskus tekee ruokaa (pari kertaa vuodessa) tekee kyllä niin paljon, että riittää moneksi päiväksi. Meillä miehen itsekeskeisyys näkyy esim. lasten kasvatuksessa. Yritän aina syödä lasten kanssa yhtäaikaa pöydässä, koska mies harvoin on kotona ruoka-aikaan arkisin. Mies menee aina syömään alakertaan television ääreen ja nyt isoin lapsista yrittää matkia, ja saan tosissani vääntää asiasta. Mies ei näe ongelmaa. Hänestä voin antaa lapsen syödä alakerran sohvalla tai sitten en. Ihan miten vaan. Hän ei tapojaan muuta. Viikonloppuisin kun on ruoka-aika, mies ei tule ikinä yhtäaikaa vaan lapset ja minä syömme ja sitten vasta mies tulee, kerää ruoan lautaselle ja menee alakertaan syömään. Silloin lapsi ei saa syödä hänen kanssaan, koska voi sotkea hänen laitteitaan, ja lapsi sitten itkee, kun välillä isän mielestä saa syödä alakerrassa ja välillä ei. Tästä väännetään meillä ihan päivittäin. Samankaltaisia kasvatusesimerkkejä on vaikka kuinka monta. Miehen mielestä säännöt eivät koske häntä, mikä olisikin ok, jos kyse olisi jostain tietystä asiasta, mistä voisi sanoa, että aikuiset voivat tehdä mutta lapset ei (esim. koskea videotykkiin tms) mutta kun kyse on ihan arkipäivän jutuista, kuten pyykkien laitto pyykkikoriin (heittää lattialle), ulkovaatteiden laitto naulakkoon jne. Todellakin tuntuu kuin talossamme asuisi yksi iso ja todella huonotapainen lapsi! Näin ei ole ollut aina. Kuopuksen odotusaikana mies muuttui - oikeastaan ihan odotuksen ensi hetkeistä lähtien, ja suunta on vain pahempaan. Aamuisin minä herään aina lasten kanssa, mies nukkuu arkisin ja viikonloppuisin pidempään. 1-2 kertaa kuussa olen pyytänyt saada nukkua pidempään (pienin valvottaa öisinkin ja keskimmäisellä jokin pelkokausi pimeää kohtaan meneillään eli tulee meidän sänkyymme aamuyöstä), mutta silloin mies tuo pienimmän meidän sänkyymme ja jatkaa nukkumista, kun vauva tietysti kitisee ja odottaa ruokaa. Isommat sitten menevät itse kaapeille, joten on pakko nousta, kun muuten voi tapahtua mitä vaan (isommat ovat 5- ja 3-vuotiaita). Eli en siis saa nukkua silloinkaan. Mies jatkaa uniaan ja toteaa sitten, että turha hänen on nousta, kun minä nousen kuitenkin... Ymmärrän sinua, ap. Jos tämä itsekkyys vaan jatkuu ja etenee, en kyllä jaksa minäkään. Juuri tänä aamuna väsymyksestä itkin ja huusin hänelle, ja lapset pelästyivät pahasti. Siitä nyt sitten tosi huono omatunto. Mies ei oikein ota onkeensa, sanoo vaan, että hän tekee niin paljon ulkotöitä, että minä se tässä laiska olen ja hän ahkera. Eli ei kovasti oikein edetä mekään tässä tilanteessa - ainakaan parempaan suuntaan. Mikä kumma saa hyvän miehen ja isän muuttumaan tuollaiseksi itsekkääksi kusipääksi, joka olettaa, että vaimon on jaksettava ja hoidettava kaikki kotityöt ja lapsiin liittyvät asiat 24/7, ja hän voi sitten keskittyä omakotitalon eri projekteihin, jos sattuu huvittamaan (tekee viikonloppuisin näitä projekteja aika lailla, joskus arkenakin muutaman tunnin eli ei ole mikään laiska mutta ei vahingossakaan auta kotitöissä)?

mitään, vaan tiedän. Ja tämä siis aiemmin käytyjen keskustelujen kautta ja myös ihan miehen tekemisistä. Tekee töitä arkisin 10-12 tuntia, käy kotona syömässä ja sen jälkeen harrastukseensa n.4 krt/viikko. Koittaa kyllä touhuta jotain joskus lasten kanssa, mutta niissäkin tulee usein lapsille pettymyksiä, kun ensin luvataan ja sitten lupauksia ei kuitenkaan peruta. Ja nämä perumiset johtuvat siitä, että joku muu, miehen mielestä tärkeämpi asia menee esim. uintireissun ohi.

Ja näistä asioista on keskusteltu kyllä tässä matkan varrella useampaan otteeseen, mutta mikään ei muutu. Tai muuttuu ehkä hetkeksi, ja sitten taas törmätään ihan samoihin asioihin ja "toimintatapoihin".

Ja tuo jonkun laittama termi "sinkku kämppiksenä" oli siinäkin mielessä osuva, että itse olen käyttänyt sitä ihan samaa, kun joskus aiemmin ollaan näistä asioista keskusteltu.

Jotenkin tosiaan olen havahtunut siihen, että tajusin, että olen monet vuodet itselleni selittänyt miehen käytöstä milloin milläkin, väsymyksellä, stressillä, työpaineilla jne jne, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että miksi ihmeessä selittelen itselleni yhtään mitään. Ehkä se on vaan pelkoa siitä, että toteaisi lähes kymmennen vuoden yhteiselon jälkeen, että tulipa tehtyä lapset ja hommattua talot ja pelit ja vehkeet sellaisen miehen kanssa, ketä en kenenkään puolisoksi toivoisi.

Ja klassisesti hankalaksi tilanteen tekee se, että niitä hyviäkin hetkiä tässä parisuhteessa on paljon, haleja ja suukkoja ja paljon nauruakin. Tosin se naurun ja ilon määrä on koko ajan pienenemään päin.

Samaiselle miehelle elämässä tärkeysjärjestyksessä asiat ovat seuraavasti: 1. työ 2. kodin, auton, pihan yms siisteys ja siihen liittyvät asiat 3. oma harrastuksensa 4. lapset 5. kaverit 6. minä Ihmiset joita hän kohtelee kaikkein huonoiten (rähjää, valittaa, nalkuttaa, mitätöi ja arvostelee) ovat minä, meidän vanhin lapsi ja hänen omat vanhempansa. Käytös on välillä (etenkin jos on stressaantunut tai väsynyt) todella törkeää, eikä osaa lopettaa aiheetonta sättimistä. Osaa kyllä useimmiten pyytää anteeksi, mutta olettaa, että anteeksipyynnöllä kaikki sanotut asiat pyyhkiytyisivät kuin taikaiskusta ja alkaa sitten "mököttämään" jos muut eivät olekaan heti iloisella tuulella. Että näin meille. Ja tulipas pitkä avautuminen.

Avautumisestasi paistaa katkeruus läpi.

Ilmeisesti ette osaa keskenänne puhua asioista, saati sopia miten vastavissa tilanteissa haluaisitte toimia.

Lue oma tekstisi, ja kuuntele itseäsi, oletat, uskot, kuvittelet ja luulet miehesi tekevän asioita.

Haluat siis että hän lukee ajatuksesi?

Suosittelen perheterapiaa, ihan tosissaa jotta opitte molemmat puhumaan suoraan toisillenne, ja lopetatte olettamiset ja luulemiset. Niillä ei pääse parisuhteessa mihinkään!

upup

huolehtii siitä, että ainakin minä ja lapsi saadaan syötyä. Ottaa aina itse ruoan viimeisenä.. ja lähtiessään reissuun ostaa aina kaapin täyteen ruokaa meille.

mitään, vaan tiedän. Ja tämä siis aiemmin käytyjen keskustelujen kautta ja myös ihan miehen tekemisistä. Tekee töitä arkisin 10-12 tuntia, käy kotona syömässä ja sen jälkeen harrastukseensa n.4 krt/viikko. Koittaa kyllä touhuta jotain joskus lasten kanssa, mutta niissäkin tulee usein lapsille pettymyksiä, kun ensin luvataan ja sitten lupauksia ei kuitenkaan peruta. Ja nämä perumiset johtuvat siitä, että joku muu, miehen mielestä tärkeämpi asia menee esim. uintireissun ohi. Ja näistä asioista on keskusteltu kyllä tässä matkan varrella useampaan otteeseen, mutta mikään ei muutu. Tai muuttuu ehkä hetkeksi, ja sitten taas törmätään ihan samoihin asioihin ja "toimintatapoihin". Ja tuo jonkun laittama termi "sinkku kämppiksenä" oli siinäkin mielessä osuva, että itse olen käyttänyt sitä ihan samaa, kun joskus aiemmin ollaan näistä asioista keskusteltu. Jotenkin tosiaan olen havahtunut siihen, että tajusin, että olen monet vuodet itselleni selittänyt miehen käytöstä milloin milläkin, väsymyksellä, stressillä, työpaineilla jne jne, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että miksi ihmeessä selittelen itselleni yhtään mitään. Ehkä se on vaan pelkoa siitä, että toteaisi lähes kymmennen vuoden yhteiselon jälkeen, että tulipa tehtyä lapset ja hommattua talot ja pelit ja vehkeet sellaisen miehen kanssa, ketä en kenenkään puolisoksi toivoisi. Ja klassisesti hankalaksi tilanteen tekee se, että niitä hyviäkin hetkiä tässä parisuhteessa on paljon, haleja ja suukkoja ja paljon nauruakin. Tosin se naurun ja ilon määrä on koko ajan pienenemään päin.

Samaiselle miehelle elämässä tärkeysjärjestyksessä asiat ovat seuraavasti: 1. työ 2. kodin, auton, pihan yms siisteys ja siihen liittyvät asiat 3. oma harrastuksensa 4. lapset 5. kaverit 6. minä Ihmiset joita hän kohtelee kaikkein huonoiten (rähjää, valittaa, nalkuttaa, mitätöi ja arvostelee) ovat minä, meidän vanhin lapsi ja hänen omat vanhempansa. Käytös on välillä (etenkin jos on stressaantunut tai väsynyt) todella törkeää, eikä osaa lopettaa aiheetonta sättimistä. Osaa kyllä useimmiten pyytää anteeksi, mutta olettaa, että anteeksipyynnöllä kaikki sanotut asiat pyyhkiytyisivät kuin taikaiskusta ja alkaa sitten "mököttämään" jos muut eivät olekaan heti iloisella tuulella. Että näin meille. Ja tulipas pitkä avautuminen.

Avautumisestasi paistaa katkeruus läpi. Ilmeisesti ette osaa keskenänne puhua asioista, saati sopia miten vastavissa tilanteissa haluaisitte toimia. Lue oma tekstisi, ja kuuntele itseäsi, oletat, uskot, kuvittelet ja luulet miehesi tekevän asioita. Haluat siis että hän lukee ajatuksesi? Suosittelen perheterapiaa, ihan tosissaa jotta opitte molemmat puhumaan suoraan toisillenne, ja lopetatte olettamiset ja luulemiset. Niillä ei pääse parisuhteessa mihinkään!

Jos teillä on vielä jäljellä hyviäkin asioita niin tehkää jotain suhteenne hyväksi.

vai oletko luovuttanut?

sittenhän millään ei ole väliä?

nro 27 kyllä varmaan ap:lle paistaa katkeruus läpi, mutta ilmeisesti et ole itse törmännyt hankalaan ihmiseen jonka kanssa ei sovita eikä keskustalla.



ap ja nro 31 ikävästi kuulostaa otteilta omasta elämästäni teidän tekstit. Entisen mieheni kanssa oli turha kuvitella, että itse saisi koskaan esim. nukkua aamulla pitkään(vain yksi esimerkki)



Ainut keino minun tilanteessani oli ero ja voin sanoa, että nyt on minun ja lasten asiat hyvin. elämä normaalia rauhallista arkea,ilman kiusaajaa. Meidän tilanteessa kävi kuten arvasinkin, isä ei pidä yhteyttä lapsiin ollenkaan. Mikä on lapsille hirveää, mutta on asia jolle en voi mitään.

Vastaavassa tilanteessa en varmaan olisi huomannut mitään kummallista. Olisin tempaissut voileivän kaapista ja ollut aivan tyytyväinen kun lapset ovat saaneet ruokaa, jota pitäisin pääasiana. Teen itse yleensä suuria määriä ruokaa, mutta silti mies ei halua aina syödä samaa ruokaa kuin muu perhe. En siis pitäisi mitenkään itsestäänselvänä, että töistä palaava edes haluaisi syödä sitä ruokaa.

Eikö koko perheen ole tarkoitus syödä samaa ruokaa? Siis eikö lapsille haluta opettaa tällaista mallia? Jos mies ei haluakaan syödä sinun tekemääsi ruokaa töistä tullessaan, niin miksi lasten pitäisi?

Ehkä sun pitäsi joskus kunnolla räjähtää sille, että ymmärtäis oman tyhmyytensä. Mä en ainakaan olis lähtenyt kuskiksi tuollaiselle törpölle, olisin sanonut, että lähden ravintolaan syömään. Suosittelen, että teet hänelle vastaavan tempun, eli laitat ruokaa vain muulle perheelle. Jos hermostuu, sanot, että eikös tämä ollut käytäntö. Älä ole liian kiltti!!!

Ei toiselle aikuiselle tarvitse ruokaa olla valmiina, meillä syömme aikuiset leipää tms jos emme ole iltaruuan aikaan kotona.

ja heidän mielestään se on ihan oikein.

Minusta on itsestään selvää, että perheellinen ihminen tekee lämpimän ruuan koko perheelleen, ei vain itselleen tai osalle perhettä. (Tulin töistä iltapäivällä, mies sanoi päivällä puhelimessa tekevänsä ruokaa. Oli tehnytkin, mutta vain lapselle ja itselleen, eli minulle ei ollut mitään ruokaa valmiina. Mies tiesi, etten ole syönyt töissä.)

Pahastuin => olen nipottaja, jolle ruoka on pääasia, ja sanoin, että kuitenkaan olisi ehtinyt syömään, koska minun piti lähteä kuskaamaan miestä kavereineen illanviettoon noin puolen tunnin ajomatkan päähän samantien, kun tulin töistä kotiin.

-

Meillä kyllä tehdään omat ruoat koska itse halutaan niin, mies ei hallitse kasvisruokien laittoa nimittäin ;)



Mutta teidän tilanteessanne tuntuu kyllä ihmeelliseltä että mies laittaa vain itselleen sapuskast. Mitäpä jos yksioikoisesti ilmoitat miehelle että tästä lähtien ruoat tehdään koko perheelle kerralla, piste ja loppu, ja jos tämä ei miehelle sovi, saa tehdä sitten aina omat ruokansa. Jos arvottaa pihahommia lastenhoitoa korkeammalle, niin anna miehen hoitaa lapset, ja hoida itse pihahommat. Toisen rooliin asettuminen avaa kummasti miehen silmiä.



Äläkä enää taivu tuollaisessa tilanteessa jos mies on jättänyt sinut huomioimatta ja vielä tiuskii päälle! sano, että turha toivoa kyytiä jos kohtelee kuin vanhaa rukkasta. Itse sinä arvosi määrität, nainen!