Suru puserossa: Elämässäni ei ole koskaan ollut kunnollista "opiskeluaikaa", enkä

mieheni on jo 41v ja lähtee uudelle alalle. Nykypäivää!

Minä en taasen hankkinut sopivaa miestä ajoissa, roikuin sokeana rakkaudesta miehessä, joka ei halunnut isäksi. Sitten tuli ero ja löysin ihanan miehen lapsienikin isäksi. Mutta aika loppui kesken, olisin halunnut saada enemmän kuin yhden lapsen. Mutta näillä eväillä mennään eteenpäin.

toisista syistä tosin mutta kuitenkin. Tulen melko vähävaraisesta perheestä ja pääsin kyllä opiskelemaan mutta opiskeluajoista muistan vain että yliopistolta suoraan töihin, tentteihin lukemaan. Kiire valmistua että saisi edes ammatin ja vähän rahaa. Muuhun ei ollut mahdollisuuksia.

Minä kyllä pääsin haluamalleni alalle ja opiskelin hartaasti. En kuitenkaan osallistunut "hauskanpitoon ja biletykseen" koska se ei ekojen bileitten jälkeen kiinnostanut pätkääkään. Joku ääliö mulle julisti yliopiston ainejärjestön tutustumisbileissä että näihin on sitten syytä osallistua ja minä ajattelin itsekseni että mua et muuten komentele, P*rkele. Oma mies oli silloin jo tavattu ja vietin aikaani mieluummin hänen kanssaan kuin opiskelijabileissä kontaten. Kävin kyllä aina silloin tällöin päivittämässä käsitykseni harvojen valittujen kavereitten kanssa, mutta ei se siitä muuttunut.



Koulutus kannattaa hankkia,mutta opiskelijaelämä on yliarvostettua paskaa.

pääsi opiskelemaan köykäisesti yliopistoon. Teki ennätyksen alallaan valmistusajassa ja pääsi yliopiston assariksi ja tekemään väitöskirjaa. Mutta sitten tuli biletysvaihe, ryyppäsi ja pilasi opintojensa jatkon, koska alkoi yhtäkkiä kaivata sitä opiskelijaelämää, jonka jätti välistä ennätystä tehdessään. Eikä se nyt enää assarina ole kyllä sama juttu, eikä iäkkäämpänä, valitettavasti! Tuolloin hän sai vain juopon opettajan maineen oppilaiden silmissä.

haluamaani alaa, ei tarvinnut tehdä töitä, mutta en todellakaan bilettänyt ja elänyt "opiskelijaelämää" kun ei pätkääkään kiinnostanut. Vaikea ymmärtää, että joku kaipaa sellaista.

Vaikea ymmärtää, että joku kaipaa sellaista.

On sitä elänyt tai ei ole. Kyllä se kaipaus näille jeesustelijoillekin tulee eteen vielä. Varsinkin lainaamani mielipiteen kirjoittajan kaltaisille. Ja nämä yleensä unohtavat siinä vaiheessa olevansa perheellisiä ja biletys on hurjaa. Me, jotka ollaan eletty asiat oikeassa järjestyksessä ja pidetty hauskaa silloin kun oli sen aika, muistellaan iloista opiskeluaikaa haikeudensekaisella ilolla ja ollaan onnellisia eletystä elämästä.

Vaikea ymmärtää, että joku kaipaa sellaista.

jokainen terve ihminen kaipaa opiskelijaelämää.

On sitä elänyt tai ei ole. Kyllä se kaipaus näille jeesustelijoillekin tulee eteen vielä. Varsinkin lainaamani mielipiteen kirjoittajan kaltaisille. Ja nämä yleensä unohtavat siinä vaiheessa olevansa perheellisiä ja biletys on hurjaa. Me, jotka ollaan eletty asiat oikeassa järjestyksessä ja pidetty hauskaa silloin kun oli sen aika, muistellaan iloista opiskeluaikaa haikeudensekaisella ilolla ja ollaan onnellisia eletystä elämästä.

noin ihan oikeasti?? On sulla vielä paljon opittavaa :)

Tuntuu että olet nyt tyytymätön ihan johonkin muuhun, kuin opiskeluajan puuttumiseen.

Minä olen tullut äidiksi 18- vuotiaana, heti lukion jälkeen. En ole elänyt siinä mielessä opiskeluaikaa, vaikka opiskellut olenkin. Ryhmässäni oli muitakin perheellisiä, ja "meno" sen mukaista.

Opiskelu on opiskelua... kouluttautunuthan sinäkin olet. Sitä villimpää menoa ei läheskään kaikki harrasta, jos sitä koet kaipaavasi. Oliskohan sinula nyt vaan joku ikäkriisi? Koita hake amitä hyvää elämässäsi on- ja mitä ei niin kadehdittavaa on ajassa jolloin mikään ei ollut varmaa eikä vakaata.

voi kai työssäkäyväkin bilettää ja nykyään varmaan työssäkäyvät nuoret bilettävät enemmän kuin opiskelijat, jotka ovat köyhiä.

Biletin kyllä lukioikäisenä ja sen jälkeen välivuoden, mutta sen jälkeen sain esikoiseni 20-vuotiaana ja lähdin opiskelemaan. Loput lapset tulivat nopeasti jatkoksi.



Uusi bilettelyvaihe oli 3-kymppisenä kun lapset olivat isompia, mutta nyt en enää kaipaa moista. Minun onneni ja vapaudentunteeni on pään sisällä eikä riennoissa.

Monella tapaa opiskelijaelämä oli tosi onnellista ja vapaata aikaa. Yliopistoa, tenttejä, ainejärjestöjuttuja, iltatöitä, bileitä, puolison etsintää, hyviä ystäviä ja hetkiä kahviloissa. Huolehdittavana oma itse, ei muita. Yksiössä asumista, rahahuolia, kaurapuuroa aamulla ja illalla, jääkaapissa pelkkä valo. Palkkapäivänä ostin riemuissani tomaattia ja jogurttia. :D Ja leipää jonka nimi oli surkeasti Sinkun Siivut.



On kiva kun on ollut semmoinen aika elämässä. Mutta muistan myös olleeni jollain lailla aika yksinäinen. Kaipasin perhettä, lapsuudenperhettä ja sitä omaa. Halusin löytää hyvän miehen, ja se ei ollut helppoa. Rahat tosiaan oli tiukalla ja töitä sai tehdä sekä koulussa että iltaisin ja viikonloppuisin ja monesti oli ihan poikki. Nukahtelin tenttikirja naamalle.



Taas sitten ei tarvinnut tosiaan huolehtia muista ja vikat rahat saattoi laittaa siihen ihanaan bilemekkoon tai korkokenkiin jos huvitti. Sitten ei vain syönyt kuin sitä kaurapuuroa loppukuussa.



Se aika on ollut ja mennyt, ja nyt on tämä aika kun lapset on pienet. Ihanaa tämäkin. Vanhana varmaan kuitenkin mietin suuremmalla lämmöllä tätä aikaa kuin krapulaisia sunnuntaiaamuja ja pitkiä päiviä opiskeluissa ja töissä.