Oletko "stressaaja"?

ja ihan vaan tiedoksi muille, se ei ole pelkästään asia joka lopetetaan kuten vaikka karkinsyönti. Stressaamistaipumus liittyy moneen asiaan, joita ei välttämättä voi kontrolloida, ja vaatimus "ota rennosti vaan" on teholtaan sama kuin sanoa halvaantuneelle sen kuin kävelet siitä.

Kukaan joka stressaa, ei haluaisi tieten tahtoen stressata, vaan se on eri syistä syntynyt ahdistukseen liittyvä reaktio. Se on samantyyppinen asia kuin depressio. On keinoja opetella siitä pois (usein hyvin vaikeaa), mutta tuollainen "lopetin turhan stressauksen" ei kyllä lohduta ketään jota stressaa ja ahdistaa.

äitini kuoleman jälkeen



Jotenkin huomasin, että on turha murehtia asioita etukäteen. Murehdin sitten, jos jotain syytä on. Eikä se syykään ole kovin pieni, jos onnistun stressin kehittämään.

Ja ei siihen mitkään stressinlopettamispäätökset auta. Pitkä loma joskus vähän helpottaa, mutta kun loma on lopuillaan, alkaa työstressi. Ja stressaan kaikkea muutenkin, vaikka ulospäin vaikutan tosi lunkilta tyypiltä.

ja ihan vaan tiedoksi muille, se ei ole pelkästään asia joka lopetetaan kuten vaikka karkinsyönti. Stressaamistaipumus liittyy moneen asiaan, joita ei välttämättä voi kontrolloida, ja vaatimus "ota rennosti vaan" on teholtaan sama kuin sanoa halvaantuneelle sen kuin kävelet siitä. Kukaan joka stressaa, ei haluaisi tieten tahtoen stressata, vaan se on eri syistä syntynyt ahdistukseen liittyvä reaktio. Se on samantyyppinen asia kuin depressio. On keinoja opetella siitä pois (usein hyvin vaikeaa), mutta tuollainen "lopetin turhan stressauksen" ei kyllä lohduta ketään jota stressaa ja ahdistaa.

mutta siis tarkoitan stressausta esim. työpaikan menettämisestä. Tässä tapauksessa siis stressataan asiaa, joka ei välttämättä edes tapahdu.

Ja ei siihen mitkään stressinlopettamispäätökset auta. Pitkä loma joskus vähän helpottaa, mutta kun loma on lopuillaan, alkaa työstressi. Ja stressaan kaikkea muutenkin, vaikka ulospäin vaikutan tosi lunkilta tyypiltä.

Jos jotain pahaa tapahtuu niin sitä kerkeää stressata sitten aikanaan ihan tarpeeksi.

Jos jotain pahaa tapahtuu niin sitä kerkeää stressata sitten aikanaan ihan tarpeeksi.

ihmisillä on mitään negatiivisia tunnetiloja? Miksi toisinaan hermostut miehellesi tai lapsellesi, mitä se palvelee, kun voisit saman tien ottaa rennosti? Miksi joku jännittää sosiaalisia tilanteita, eihän niissä ole mitään jännitettävää? Jos ihmisen psyyke olisi näin yksinkertainen, niin tuskin tarvitsisimme psykiatreja ja psykologeja ja mielisairaaloita.

Ensinnäkin stressi on alunperin hyvä, luonnon tarkoittama reaktio. Mutta kun on kyse alituisesta ja kantajaansa rasittavasta stressistä, ei se ole mikään järjen ja ajatuksen tason asia, johon voi vasstata järjen ja ajatuksen tason kysymyksellä "miksi ja mitä palvelee". Vaan kyse on, kuten aiemmin kirjoitin, samalla lailla päälle jääneestä psyykkisestä tilasta kuin esim depressiokin. Voi syntyä vaikkapa turvattomuutta aiheuttaneista kriiseistä, kellä mistäkin. Elimistö jää jatkuvaan ylikierrostilaan, ei kykene rentoutumaan ja luottamaan.



Te jotka vastaatte "järjen äänellä" että mitä suotta stressata, kerkee sitten surra jos jotain tapahtuu ETTE ymmärrä mitä se on sellaiselle ihmiselle, jolla tämä "tila" on päällä ja joka ei pääse siitä noin vain pois.

Ihan sama kuin vaikka hämähäkkifobia. Ei se foobikkoa auta että sanoo että mitä järkeä noita on pelätä, ei ne pure. Kun se ei ole järjen, vaan tunteen ja psyyken ja kuormittuneisuuden aluetta.



Yleensä stressaava ihminen on kokenut jotain ylivoimaisia tilanteita, joissa voimavarat on käytetty liian loppuun. Siitä jää hermoilu ja pelko.



Tämä kaikki paasaus vain siksi, että edes yrittäisitte ymmärtää.

TOKI stressaamisesta voi toipua, sairaslomalla, terapialla, työpaikan vaihdoksella, muutolla maalle ...... mutta se ei onnistu tuollaisilla vähättelevillä tokaisuilla jotka saavat stressaajan ahdistuksen vain lisääntymään, vaikka ehkä tarkoitatte hyvää :o(

Terv.vyöhyketerapeutti

ja samaa mieltä 2/8 kanssa. Tiedän, että rasitan muita (joskin kaikkein eniten itseäni), mutta asioiden korjaaminen on h-i-r-v-e-ä-n vaikeaa. Onneksi olkoon vain niille, jotka tajuavat tilansa tarpeeksi ajoissa ja ehtivät puuttua siihen ennen kuin stressi jää päälle. Minulla tämä johtunee siitä, että vietin kovin kontrolloidun lapsuuden ja aikuistuin vasta kolmekymppisenä (jos vieläkään). Työstressi ja kaikki stressi on niin syvällä, että pisinkään loma ei ehdi saada minua perusteellisesti rentoutumaan: loman jälkeen voi olo olla suht OK, mutta pieninkin stressin aihe saa heti pasmat sekaisin ja palautuminen ja itsensä rauhoittaminen on todella hankalaa,