Toisen lapsen hankkimisen plussat/miinukset?
Meillä on ollut hieman keskustelua lasten määrästä (yksi on jo), mielipiteet on vähän eriävät. Kertokaahan siis plussia ja miinuksia toisen lapsen saamista ajatellen!
Kommentit (15)
Miinuksia:
- toinen vauvavaihe. Koko ajan kiinni ja passaamassa vauvaa, huonosti nukutut yös, kipeät tissit
- rahan kulutus kasvaa. Vauvavaihe menee toisen vanhoilla, mutta myöhemmin kierrätettävää ei jää enää tarpeeksi. Asunto vähän isompi, ruokalasku samoin. Matkoilla maksat tietysti enemmän kuin yhdestä jne. Kauhulla odottelen murrosikää ;), kun pojat alkaa oikeasti syömään...
Plussia:
- Uusi ihana yksilö perheen jäseneksi, saa seurata kasvua ja kehitystä ja tutustuu persoonaan jne.
- Kaveri toiselle, koko ajan paremmin, kun ikää tulee
- kotona enemmän vilinää ja tapahtumia ;)
- Myöhemmin siten on kaksi lasta, joilla todennäköisesti omat perheet ja lapsenlapset jne.
Minulle toinen oli itsestään selvyys (siis että yritetään, saaminen ei). Mutta noista miinuksista johtuen kaksi riittää meille, jos ei kierukka petä tai tule jotain 40:n villitystä.
kun jonkun miehen mielestä yhdestäkin lapsesta on liikaa vaivaa.
en kyllä olisi tehnyt yhtäkään lasta miehen kanssa joka ei pidä lapsista, vaan ne olisivat hänelle vain taakka.
Olisi kauheaa jos vaikka oma isäni olisi pitänyt minua vain jonain hänen elämäänsä vaikeuttavana asiana.
Ei miestä voi pakottaa isäksi. Minun mielestä tulevien lasten määrästä pitäisi keskustella jo ennen sen ensimmäisen hankkimista. Ettei sitten ensimmäisen jälkeen olla tilanteessa jossa vaimo ihmettelee että mitenniin tämä jää ainoaksi, tämähän on vain ensimmäinen niistä kymmenestä jotka hän haluaa, ja mies on oli vain vaimon mieliksi suostunut sen yhdenkin tekemään...
Mies ei oikein tainnut etukäteen tietää, millaista on lapsen kanssa eläminen. Lapsemme ei sitäpaitsi ole ihan niitä helpoimpia; kaikki koliikit sun muut on koettu. Aiemmin mieheni kyllä oli halukas hankkimaan enemmänkin lapsia, mutta nyt ei. En ole häntä pakottanut isäksi.
Luuletko todella, ettemme ole keskustelleet asiasta etukäteen?
ei oikeasti miinusta.
Eikä miinusta ole tullut edes kolmannen lapsen myötä :)
oli selvää heti alusta alkaen että halutaan sisarus lapselle kun omista siskoista on ollut niin paljon hyvää. Haluan tarjota saman vertaistuen ja perheyhteisön kuin itselläni on ollut.
En käsittääkseni sanonut, että päättäkää te muut meidän puolesta! Kysymyksellä halusin lähinnä saada keskusteluidemme pohjaksi jotain kokemuksia muilta, jotka jo tietävät, millaista on, kun on enemmän lapsia.
Elämän mahdollisuus uudelle ihmiselle. Lisäksi esikoiselle se korvaamaton lahja, että saa olla jollekin isosisko. Sitä ei oikein millään voi paikata, jos hän sattuisi nimenomaan tuota asiaa jossain vaiheessa toivomaan.
Itse olin ainoa lapsi lähes kymmenen vuotta enkä kyllä silloin mitenkään riemusta kiljunut, kun vihdoin ilmoitettiin, että nyt ois sitten pikkuvauva tulossa taloon - mutta herrajestas miten yksinäiseksi sitä nyt aikuisena tuntisi itsensä, jos ei kenenkään kanssa voisi jakaa esim. omien vanhempien ikääntymisen ongelmia tms. Nuoruusiässä varsinkin olisin kaivannut sisarusta joka olisi enemmän omaa ikäluokkaani, mutta olen kyllä ikikiitollinen pikkuveljestänikin.
Nämä syyt päällimmäisenä vaikuttivat toisen lapsen "hankintaan" suht pienellä ikäerolla, ja tietysti myös oma, täysin järjenvastainen vauvakuume ;) Juuri kun oli ensimmäinen saatu hengissä taaperoksi asti ja elämä oli rauhaisaa :D (ennen uhmaikää).
Toisen lapsen saamisen ehdoton plussa omalla kohdallani oli, että tällä kierroksella älysin totisesti ottaa vauvaiästä kaiken irti, lapsiluku kun todnäk on tässä. Ekan kanssa oli niin jumalaton kiire kehitysvaiheesta toiseen, ettei hetkiin oikein tajunnut pysähtyä. Nyt on voinut keskittyä ihan täysillä tärkeimpään: rakastamaan.
Enpä oikeastaan miinuksia keksi muuta kuin että ois kai se käytännön elämä monella tasolla helpompaa yhden kanssa (matkustelu, ulkoilu, perushoito...). Mutta eipä tuota oikein sillä mittarilla voi arvottaa.
kaksi lasta (ainakin) on ollut itsestäänselvyys sen jälkeen, kun mies menetti molemmat vanhempansa. Se yksinäisyyden ja ikävän tunne, mitä ihminen tuntee kun vanhemmat ovat kuolleet, on kamala, ja ainoa lohtu siinä ovat sisarukset, jotka jakavat saman surun ja jotka konkreettisestikin auttavat toisiaan. Mä en haluais lapselleni sellaista taakkaa, että hänen on ensin yksin kestettävä meidän vanhenemisemme/äkillinen kuolema ja lopulta elettävä aivan yksin ilman ketään, jonka kanssa keskustella lapsuudestaan. Mikään kaveripiiri ei korvaa sisaruksia elämän kipeimmissä kohdissa, olettaen että kaikki ovat normaaleja ihmisiä.
sanon minä. Itselläni kolme.
Vanhemmat -sanoisin että aina- paapovat ainokaistaan hieman vääristyneellä tavalla; lapsesta kasvaa enemmän tai vähemmän ITSEKÄS ihminen. Toisaalta myös yleensä hyvän itsetunnon omaava ihminen huomion saannin tarpeen täytyttyä lapsuudessa, mikä ei toki ole huono asia.
Itse siis olen kuvailemani kaltainen tietyllä tavalla itsekäs, hyvän itsetunnon omaava mutta omalla tavallani yksinäinen ihminen. Halusin, ettei lapsistani kasva siinä mielessä kaltaisiani. Eikä heistä kasvakaan, sen huomaa jo nyt, vaikka pieniä ovatkin.
plussia:
- aina leikkikaveri
- ystävä myös aikuisena
- rakentaa lasten tiimihenkeä keskenään
- hauskuuttavat ja viihdyttävät toisia
- oppivat jakamaan huomiota, tavaroita
miinuksia:
- esikoiselle ei ehkä ihan niin paljon ole aikaa ja huomiota kuin muuten olisi
- esikoinen joutuu "kasvamaan" vähän liian aikaisin ja auttelemaan äitiä ojentamalla harsoa tai paperia tms.
- vanhemmille raskaampaa, yhden kanssa oli tosi paljon helmpompaa
Meillä 2 lasta, ikäeroa 1v 9 kk ja mitään en muuttaisi. Ihanat lapset, kolmaskin haaveissa pian :) !
Tsemppiä ja salaa toivon että päädytte tekemään sen toisen, hih !
Plussat:
- samanlainen perhetausta ja ikuinen perheside
- Leikkikaveri
- ovat kasvattaneet, kehittäneet toisiaan enemmän kuin mikään mitä olisin voinut tarjota itse
- rakastavat toisiaan
- on itsellekin AIVAN ihanaa, kun on monta lasta iloa tuottamassa
- itsekin kasvanut kahden kanssa vanhempana, ei liikaa paapomista yhdelle,mutta kuitenkin huomiota riittää
- perhe on jotenkin täydellisempi ja täydempi:)
Miinuksia:
- pienenä lasten keskinäinen kiusaaminen oli raskasta joskus
- onhan siinä enemmän työtä vauva-aikana, tosin ei mitään ylitse pääsemätöntä
Suosittelen
Minä haluaisin toisen lapsen, mies ei. Itselläni on niin hyvät kokemukset sisaruksista, että haluaisin tarjota lapselle saman. Mies taas on sitä mieltä, että yhdestäkin on liikaa vaivaa.
Mitä kaverit on sanoneet, niin pikkulapsiaikana on huomattavasti rankempaa kahden kanssa; yhden kanssa voi vielä liikkua, matkustaa, harrastaa mutta kahden kanssa se on tuskaa.
Toisaalta ovat sanoneet, että kun lapset ovat vähän isompia, niin on helpompaa, kun leikkivät keskenään esim. lomilla eikä ole koko ajan marinaa "mullon tylsää".
kun jonkun miehen mielestä yhdestäkin lapsesta on liikaa vaivaa.
en kyllä olisi tehnyt yhtäkään lasta miehen kanssa joka ei pidä lapsista, vaan ne olisivat hänelle vain taakka.
Olisi kauheaa jos vaikka oma isäni olisi pitänyt minua vain jonain hänen elämäänsä vaikeuttavana asiana.
Ei miestä voi pakottaa isäksi. Minun mielestä tulevien lasten määrästä pitäisi keskustella jo ennen sen ensimmäisen hankkimista. Ettei sitten ensimmäisen jälkeen olla tilanteessa jossa vaimo ihmettelee että mitenniin tämä jää ainoaksi, tämähän on vain ensimmäinen niistä kymmenestä jotka hän haluaa, ja mies on oli vain vaimon mieliksi suostunut sen yhdenkin tekemään...
kun saatiin esikoiselle pikkusisko. Ei mitään miinuksia! Ikäeroa 4.5 vuotta, joten esikoinenkin oli ehtinyt saada huomiota paljon.
ajoittui just siihen kun kuopus oli syntymässä ja ihan pieni. Loppuraskaudesta minä olin aika huonossa kunnossa enkä pystynyt hanskaamaan niitä uhmakohtauksia, joten jouduimme vain olemaan kotona mökkihöpöröinä kun en pystynyt ihan fyysisesti hallitsemaan kiukkukohtauksia kodin ulkopuolella.
Vauvan synnyttyä uhmaikä jatkui yhtä kamalana, enkä pystynyt nauttimaan vauvasta läheskään niin paljon kuin olisin halunnut, kun päivät menivät esikoisen kanssa tappeluun.
Sen jälkeen ei sitten miinuspuolia ole juuri ollutkaan. Esikoinen ei enää ole uhmaikäinen, ja lapset ovat ihania yhdessä. Vaativat paljon vähemmän ulkopuolista viihdytystä kuin jos olisivat perheen ainoita lapsia.
Meillä tilanne ei onneksi ole niin huono, etteikö asia olisi keskusteltavissa. Kumpikaan ei siis ole ehdottomasti toista lasta vastaan! Mutta kai tässä mietityttää eniten se oma jaksaminen ym. Pikkuvauva/taapero-aika on kuitenkin hyvin lyhyt ja kai siitä mahdollisesta rankemmastakin ajanjaksosta selviäisi hengissä. Jatkamme siis keskusteluja täällä ja katsotaan sitten, saammeko tuolle reilun vuoden ikäiselle tytölle sisarusta!