Mua on ruvennut mietityttämään tää mun liian helppo elämä. Miehen

varmasti on omat surun hetkensäkin, mutta noilla voimavaroilla varmasti selviät niistäkin:)

sulla ole muuta elämää kuin mies ja raskaudet?

Luultavasti saat vielä lottovoitonkin. :=)

Eikö sulla ole muuta elämää kuin mies ja raskaudet?

pakko myöntää että aika pitkälti se elämä pyörii perheen ympärillä, lapset kun on pieniä.

ap

Luultavasti saat vielä lottovoitonkin. :=)

ap

Mullakin aikuisiällä näin, jos ei oteta huomioon että niitä vaikeuksia sitten ollut lähinnä työelämässä...MUTTA olen tän kaiken ansainnut, kun mun lapsuus oli kamala eli ehkä näin kompensoidaan, jotta kaikille tulisi sama annos hyvää oloa, en tiedä

Eikä tuo tappelemattomuus ole tae onnellisesta liitosta. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti ei tule suuria murheita.

On jo vuosia jatkunut auvoinen elämä, kaikin puolin. Olen saanut kaiken mitä olen halunnut, aina kun olen sitä tarvinnut/halunnut.

Mä haluan ajatella, että koska oma lapsuuteni oli traumaattinen ja taustalla on pahoja perheväkivaltajuttuja, mt-ongelmia, alkoholismia ym. niin nyt Jumala kai tavallaan korvaa sen kaiken pahan ja siitä selviämisen jollain tavalla :)



Mutta oikeesti tulee mietittyä, että milloin jotain oikeesti pahaa tapahtuu. En nyt halua maalata piruja sun enkä myöskään itseni seinille, ja tästä nykytilasta pitää nauttia oikesti. Ehkä meidän hyväonnisten kannattaa kuitenkin ajatella asia juuri niin, että meillä on myös hyvät voimavarat ( ja positiivinen elämänasenne auttaa myös paljossa) kun ja jos jotain pahaa tapahtuu.



Itse sain karun muistutuksen elämän yllättävyydestä keväällä kun nuori serkkuni yllättäen kuoli. Ei se katso kenet se valitsee. Mutta usko Jumalan voimaan ja elämänmyönteinen asenne auttaa aina.



Uskon että sinäkin olet positiivinen ja elämään "innolla" suhtautuva ihminen, negatiivinen pessimisti kun löytää hyvästäkin pahan sanottavan ja kaiken vian.



Ollaan vaan reilusti onnellisia!

Elämäni suurin kriisi oli alle nelikymppisenä se, ettei minulla koskaan ollut vakityöpaikkaa. Ja loppupeleissä se on aika pieni kriisi se, kun on 20 v kestänyt hyvä avioliitto, terveet lapset ym, vanhemmat elossa yms.



Nyt olen 42 v ja meidän parisuhteeseen on tullut eka kriisi. Ei mitään pettämistä eikä vieläkään mitään kamalaa - mutta yhtäkkiä, aivan puun takaa tuli ymmärrys, että en pystykään kontrolloimaan omaa elämääni.



Hassua tässä tilanteessa on se, että minusta tuntuu, että seison nuoralla ja elämäni on kriisissä - vaikka ulkoisilta mittapuilta se ei sitä missään tapauksessa ole.

Eli haluan vain sanoa, ettei kaikki kriisit ole mitattavissa samoilla mittareilla. Joskus ne ovat vain päänsisäisiä.