Olenko kasvattanut lapseni liian kiltiksi?
Täytyy nyt jonnekin purkaa kun on jotenkin paha mieli.
Meillä on 2 lasta, just eskarinsa lopettanut tyttö 7 v ja nyt kesäkuussa 5 v täyttävä poika.
Olen, tai me molemmat vanhemmat olemme, pitäneet koko ajan tärkeänä asettaa lapsille rajat ja niitä myös meillä noudatetaan. Lisäksi pienempi ei vielä saa mennä valvomatta asuinalueemme keskellä olevaan leikkipuistoon (omakotitaloalue), tyttö saa jo siellä kaverin kanssa olla pieniä aikoja ilman aikuista.
Meidän lapset ovat oikeasti hyvin käyttäytyviä, kilttejä ja reippaita. Molemmilla on päiväkodissa / eskarissa ollut kavereita kovasti. Ovat olleet päiväkodissa tyttö 3- ja poika 1-vuotiaasta lähtien.
Nyt kun lapset alkavat olla isompia, niin leikkien luonnekin on tietysti muuttunut - enää ei naapuriston lasten kanssa tehdä hiekkakakkuja leikkipuiston laatikolla, vaan meno on hurjaa. Meidän tyttö on aika napakka ja pitää kyllä puolensa, ei siinä mitään. Enkä mä tuosta tytöstä niin huolissani olekaan, se on sellainen pärjääväinen ja tyttöjen touhut nyt on aika erilaisia kuin poikien kuitenkin.
Mutta tuo pienempi.
Naapuristossa asuu aika monta poikaa, meidän poika on joukossa pienimmäinen. Varsinkin yksi ensi syksynä eskariin menevä poika on aina ihan itsekseen ulkona (eikä niillä toisillakaan ole aikuinen mukana kuin satunnaisesti), ja hallitseekin sujuvasti koko olemassa olevan kirosanarepertuaarin "perkele homo vitun persereikä" - noin se meitä tänäänkin tervehti puistoon saapuessaan. Jätkä täyttää siis syksyllä 6 vuotta...
Vauhti on kova ja hurja.
Ja koska meidän poika on joukon pienin, hän on tietysti helppo kohde. Tämä kiroileva poika lietsoo muunkin porukan jotenkin villiksi. Ja helposti sitten ryhtyvät kiusaamaan meidän poikaa, joka ei mene ko. typerään touhuun mukaan (kun ei saa sanoa rumia sanoja jne) ja on pienimpänä muita kömpelömpi, liikunnallisesti sekä puheen kehityksessäkin. Tänään viimeksi jahtasivat poikaa takaa, tönivät, haukkuivat jne. Tottakai mä puutuin tuohon, mutta eipä mun komentamiseni tehonnut kuin hetkeksi, kun meno jatkui jo jonkun pusikon takana. Olin ainoa aikuinen puistossa. Eikä meidän poika uskalla / osaa pitää puoliaan. Kun sitä on kotona opetettu, että ketään ei saa kiusata, kiroilla ei saa jne. Se vaan hämmentyy noissa tilanteissa ,ja on usein jälkeenpäin silmät ihan pyöreänä että "ne sanoi niitä rumia sanoja! yms". Niin nyt tuntuu, että nämä naapuriston pojat pitävät meidän jätkää jotenkin "lällärinä" ja avuttomana jne.
Pitäiskö mun opettaa poikani tappelemaan ja syljeskelemään, jotta pärjäisi porukassa?
Tuntuu vaan pikkasen oudolta ajatukselta :(.
Tämän päivän touhu saatiin katki, kun homma lähti kokonaan lapasesta ja silloin sitten mentiin yhden pojan kotipihaan kertomaan tilanteesta. Sieltä tuli sitten äiti paikalle ja laittoi oman poikansa kuriin. Missä se äiti aikaisemmin oli, kysyn vain. Muut lapset asuvat sen verran etäämpänä, etten jaksanut lähteä kävelemään.
Mä en yleensäkään oikein ymmärrä, miksi vasta eskariin menossa olevat lapset ulkoilevat valvomatta - vaikka tää meidän alue aika rauhallinen onkin, silti. Mä tunnen itseni usein ihan typeräksi, kun ainoana äitinä istun tuolla puiston penkillä ja yritän pitää jöötä (hyvin heikon tuloksin). Siellä on pienempiäkin lapsia kuin nämä meidän, ilman valvontaa silloin tällöin - ne ovat tosin tyttöjä, joten eivät liity tähän mun ongelmaani, niin ettei heistä nyt sen enempää.
Kummalliseksi on tää maailma kyllä mennyt. Tuokin tänään otsikoissa ollut tapaus, kun se 5 v. poika ryöstettiin, on kyllä tosi karsea.
Mä en tiedä myöskään, pitäiskö sen vittu-perkelettä viljelevän pojan tilanteeseen jotenkin puuttua - se on ihan ulospäin tavallisen oloisesta kodista, kolmesta pojasta keskimmäinen.
Tälläinen vuodatus, helpotti kun sain kirjoitettua.
Musta on kumminkin ihanaa, että tuo meidän poika on vielä sen verran pieni, että äiti on ykkönen ;). Ei tätä enää kauan kestä. Mutta en nyt kuitenkaan halua, että pojasta tulee joku yleinen kiusaamisen kohde, nämä samat naapuriston lapset on tietysti tulevassa koulussakin jne.
Jotenkin tuntuu, että nykyään aikuisten maailmassakin pärjäävät omaa etuaan ajavat pyrkyrit. Mutta pitääkö sen alkaa jo lapsesta. Vai olenko mä vaan vanhanaikainen. *huokaus*
Kommentit (12)
tuo hiukan lohdutti :). Tuohon tapaan mä itsekin olen ajatellut. Mutta se ei harmi kyllä "pelasta" meidän poikaa pinteestä niitten isompien kiusaajien kanssa just nyt.
Oikeasti vähän hirvittää, mitä näistä ilmeisen vapaan kasvatuksen hedelmistä vielä tuleekaan.
Sitä vaan ei kuitenkaan halua, että oma lapsi jää ihan jalkoihin. En tiedä, miten tuota meidän poikaa opettaisi tuossa puiston sakissa pärjäämään. Vai pitääkö vaan odottaa, että se kasvaa - eikä ole siihen mennessä saanut vielä pysyvää kiusatun leimaa otsaansa. Koska sula mahdottomuus mun on niitä kaikkia toisia lapsia kuriin saada, niin meidän poitsun vaan täytyy oppia siellä sakissa toimeen tulemaan.
täsmälleen samanlainen tilanne! Lapset ovat samanikäisiä ja jopa päiväkotiin menoikä on sama.
Me ollaan muutettu tammikuussa tähän hyvällä alueella olevaan rivitaloon asumaan. Kouluun menevä tyttö on saanut paljon kavereita ja on muutenkin hyvin sosiaalinen ja pärjäävä. Ei todellakaan kiroile tms., mutta saa kyllä suunsa auki ja sanoo isommilleenkin, jos huomaa jotakuta kiusattavan tai on jotain muuta huomautettavaa. Alueen turvallisuuden vuoksi olen antanut hänen nyt liikkua noin 500 metrin säteellä muiden tyttöjen kanssa (käytännössä vain kavereiden luona, leikkipuistossa ja iltaisin koululla). Kännykkä on mukana ja tyttö soittelee usein ja kertoo menemisistään. Samoin minä soittelen ja ilmoittelen myös, kun jonkun tytön kotiinmenoaika lähestyy. Meidän kodista on tullut tyttöjen kohtaamispaikka ja tytöt tuntuvat luottavan meihin.
Poika on täyttää kesällä 5 vuotta ja on ollut pienestä pitäen hyvin herkkä. Vaikka on päiväkodissa jne. sosiaalinen, niin viihtyy vielä hyvin äidin helmoissa, eikä ole halunnut kovin usein edes isosiskonsa porukoihin. Olisi kiva, jos hän saisi kavereita, mutta naapuruston samanikäisetkin pojat ovat huomattavasti villimpiä ja rajumpia. Isommista puhumattakaan... Poika on vielä niin pieni, etten päästä häntä rivitalopihamme leikkialuetta kauemmaksi yksin. Sieltäkin on tullut jo muutaman kerran itkien kotiin, kun isommat ovat kiusanneet. Saa varmaan pian täyden itkupillin maineen... Yhtenä päivänäkin poika tuli pihalta kädet pystyssä, kun joku oli sanonut ampuvansa, jos ei pidä käsiä ylhäällä! Poika oli suorastaan shokissa ja odotan kauhulla tulevaa... Hän on ollut koko talven/kevään vielä vanhassa päiväkodissa, mutta siirtyy syksyllä naapurissa olevaan. Minuakin mietityttää kovasti pojan tulevaisuus... Hän on kaiken lisäksi vielä aika pienikokoinenkin.
Myös meidän poika (meidän molemmat lapset itse asiassa) on ikäisekseen aika pienikokoinen. Tytöllähän se nyt ei niin meinaa - päin vastoin, meidän tyttö on hyvinkin ketterä kiipeilijä, hoikka kuin heinänkorsi (vaikka syö kuin hevonenI). Mutta kun tuo poika on niitä toisia vielä paljon pienempikin, vaikkei ikäeroa seuraavaksi pienempiin ole kuin yksi vuosi :(.
Kyllähän nämä meidän lapset keskenään nahistelevat ja tappelevat, kuten sisarusten kuuluu, ja siskonsa kanssa poika kyllä pitää puolensa.
Mutta sitten tuolla ulkosalla... mä en voi uskoa, että pidän itseäni hölmönä kasvatettuani lapseni ottamaan toiset huomioon, ketään ei saa loukata jne, mutta sellainen olo välillä tulee kun poikarassu on ihan avuton niitten isompiensa kanssa :(.
Lohdullista sinänsä, että meillä on kohtalotoveri jossakin. Tsemppiä sullekin tämän asian kanssa, ja uuteen päiväkotiin menoon pojalle, toivottavasti sieltä löytyisi kivoja kavereita.
Meidän poika jatkaa kouluikään asti vanhassa, tutussa pk:ssa, mutta nyt tuosta naapuriston sakista on tulossa kaksi poikaa (toinen ollut kotihoidossa, on just se kiroilijapoika, ja toinen ollut perhepäivähoidossa) tuohon meidän päiväkodin eskariin syksyllä, joten vähän jännityksellä odotan, miten homma siellä pk:ssa sujuu.
Meidän 7-vuotias ekaluokkalainen on tutustunut naapuritalojen (asumme omakotialueella ns. hyvällä alueella, naapurit ovat ns. parempaa väkeä) pari vuotta isompiin poikiin ja sitä myöten on sanavarastokin laajentunut kattamaan alapääosastoa vähän liiankin kiitettävästi.
Meidän "eemeli" on vaikutuksille altis, pyrkii tietysti miellyttämään isompiaan ja ottaa heistä mallia.
Istuu arestissa joka kerran kun kuulen, että on pihalla käyttänyt rumaa kieltä ja nyt on koetuksella tämän kesän lintsi-reissun kohtalo, saa nähdä pääseekö poika sinne muun perheen mukana.
Tekisi niin mieli kertoa naapurin hienolle toimitusjohtajan rouvalle, minkälaista sanastoa hänen rakas kotivalonsa on meidän pojalle opettanut, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.
Minä itse toivon, että kaikki jotka näkevät oman lapseni käyttäytyvän huonosti, puuttuisivat siihen, sillä haluan lapselleni parasta mahdollista elämää ja se edellyttää hyvien käytöstapojen suvereenia hallitsemista.
aihettasi käsiteltiin muutama vuosi kaksplussan kysymyspalstalla. Psykologi vastasi tyyliin "jos lapsi tunnistaa empaattisesti ympäristössään jotakuta kohdeltavan väärin, kyllä hän hyvän oikeudentajunsa myötä huomaa jos häntä itseäänkin kohdellaan huonosti".
Ei nyt suoraan ollut vastaus kysymykseesi, mutta sinnepäin. Itse olen pohtinut samaa aihetta kuin sinä, ja saanut 'lohdutusta' ed.mainitusta. Mieheni kanta taas on ettei pitäis poikaa kasvattaa liian pumpulissa, jotta pärjäis maailmassa. Keskitietä tässä yritetään, vaikka vaikeaa onkin...
olet liian tiukka. Kerrot itse, että lapsesi on vaikutuksille altis ja menee helposti porukan mukana. Pelkkä rangaistusten jako - varsinkaan lintsin reissun peruminen - ei tuossa auta vaan sinun tulisi tukea lastasi siten, että tämä luottaa ja uskoo itseensä. Tyyli "joka sanasta rangaistus" ei todellakaan auta lastasi.
Ja ap: ota tiukka linja niiden muiden lasten kanssa. Tee lapsille selväksi, ettei noin toimita. Ja piste.
Meillä on poika kasvanut jo luonteensa takia ns. mallilapseksi, on rauhallista sorttia ja osaa järkeillä hyvin. Mutta samanhenkisiä poikia ei lähistöltä löydy ja olen jo alkanut pohtia, pitäisikö vaihtaa asuinpaikkaa- en tahdo pojasta samanlaista idioottia mitä täälläpäin näkee liian usein.
rahaa,kun on tullut ostettua liian kallis asunto ja lapset tulevat siinä sivussa.
Mikä ihme, että pitää aina laittaa se " asumme "paremmalla" alueella".
"perkele homo vitun persereikä"
eikö teille tullut mieleen ottaa jo yhteyttä eteenpäin?
Itselläni kolmen lapsen äitinä samanlaisia kokemuksia... Omat lapset tietävät rajansa ja heiltä vaaditaan kunnon käytöstä ja muidenkin huomioimista. Valitettavasti he jäävät helposti "muiden jalkoihin" kun -mulle heti kaikki nyt-lapset rynnivät. Olen opettanut lapsille että jos joku käyttäytyy huonosti, se ei silti ole sallittua ja elämässä pärjää paremmin kunnon käytöksellä. Huono/ruma käytös kielii ko. lapsen pahastaolosta ja vanhempien vastuuttomuudesta. Uskon vahvasti että lapset jotka saavat kunnon kasvatuksen ja oppivat huomioimaan muitakin kuin itsensä, ovat onnellisia aikuisia ja saavuttavat paljon elämässään! Jatkakaa samaa rataa!
fiksu ja vastuunsa kantava vanhempi. Ole siitä ylpeä, annat näin toimien lapsilesi korvaamattoman lahjan.
Nuo naapuriston vanhemmat eivät ole ihan samaa laatuluokkaa ja selvästi lapset siihen reagoivat. Ikävää lasten kannalta.