"Pysykää vaikka kulissiliitossa lasten vuoksi". Anteeksi vaan, mutta en allekirjoita!

Siinä myös välitetään virheellistä kuvaa omille lapsille siitä millainen parisuhteen pitäisi olla. Väitän, että kulissiliitossa eläneiden vanhempien lapset eroavat itse omista liitoistaan muita useammin.

Jos jossain kohtaa pitkässä liitossa on vähän kulissia mukana, niin ei sen pitäisi maata kaataa.

Minä olen ollut naimisissa 15 vuotta. Matkan varrella on ollut kohtia, kun olen ollut totaalisen kypsä mieheeni. Myös kohtia, jolloin olen miettinyt, että rakastanko tuota enää lainkaan. Olipa sellainenkin kohta, kun olin kovasti ihastunut työkaveriin.

Mutta kas: noista kaikista on päästy yli. Olen ilmeisesti myös melkoisen hyvä teeskentelemään: samalla kun mietin, rakastanko tuota enää, sujuvasti halailen, pussaan lähtö- ja kotiintulopusut, toivottelen hyvät työpäivät, käyttäydyn asiallisesti. Puhelimessa meillä pus-pusitetaan jne.

Kuvaavaa on, että mun parhaiden ystävienikin mielestä meillä on "niin loistava parisuhde" ja sovimme "niin hyvin yhteen". Jaa-a :)

Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata jotenkin jaksaa sitäkin, että avioliitto ei ole pelkkää ylämäkeä, onnellista auvoa ja silkkaa ihanuutta. Sekin, että ihastuu johon kuhun toiseen, menee ohi, kunhan vaan odottaa eikä tee asialle mitään typerää (kuten esimerkiksi antaudu suhteeseen jonkun muun kanssa).

Tähän pakollinen disclaimer: eri asia, jos liitossa on väkivaltaa, alkoholismia tai muuta normaalista arjesta poikkeavaa.

Todella hienoa, että osasitte asian noin kypsästi hoitaa ja " tulostakin " tuotti. Tuollaiseen tulisi pyrkiä.



Jos kulissiliittona pidetään avioliittoa, jossa on intohimo lopahtanut, niin sellainen on lähes jokaisen avioliitto jossain elämän vaiheessa. Tuskin ne lapset ymmärtävät, että vanhempien makuuhuoneessa on hiljaista? Jos vanhempien keskinäinen kunnioitus ja välittäminen kuitenkin säilyy ja yhdessä sovitaan, että muutama vuosi elellään lasten ehdoilla, niin miten se muka voisi olla lapsille haitallista? Tilanne on tietenkin täysin eri, jos elämäntilanne käy vanhempien hermoille tai lapsia aletaan syyllistää tilanteesta. Silloin ei ole kenelläkään hyvä olla. Ja mitä tuohon toiseen rakastumiseen tulee, niin tälläisessa tilanteessa mielestäni täytyy muistaa se toisen kunnioitus ja lasten etu. Näinhän sen pitäisi mennä avioliitossakin, jos joku vieras tyyppi rupeaa tuntumaan liian mielenkiintoiselta, niin tilanteesta tulisi häipyä nopeasti.



Kyllä mun sydämestä riipaisee kun nään naapurin lapsen perjantaisin reppu selässä odottamassa, että isi tulee hakemaan. Yksin lapsi seisoo tien vieressä, koska vanhemmat eivät siedä nähdä toisiaan. Todella surullista!