Minäkin valitan vähän miehen harrastuksesta, jos sallitte
Mies on alkanut käydä salilla, mikä sinänsä on ok. Ärsyttää vaan, kun siellä pitää hillua aina pari tuntia. Kun mies tulee vihdoin illalla kotiin, on nuorimmainen jo nukkumassa. Itse käyn päivisin salilla, jossa on lapsiparkki ja saan kuntoiluni hoidettua tunnissa. Mutta mies väittää, että pari tuntia siihen pakosti menee.
Kommentit (7)
niin on päivän selvää että toisen harrstus ei vie 3-4 iltaa viikossa kaksi tuntia kerrallaa.
Salin vastapainoksi voi otaa lenkin johon saa lapsen mukaa. Jos pieni lapsi niin kärryssä jos isompi niin pyörän turvaistuimessa tai polkee rinnalla. Tällöin sekä vanhempi saa ulkoilua sisällä istumisen sijasta ja yhteistä aikaa lapsen kanssa.
Itselläkin vaativa työ, pitkät työmatkat. Urheilen paljon kuten miehenikin.
Urheilua voi harrastaa myös niin että tekee sen aamulla kun muut vielä nukkuvat. meillä minä käyn lenkillä ja miehen pelivuoro on arkisin 7-8.
Kyllä arki-iltana pitää olla aikaa perheelleen jos sellaisen on hankkinut ja halunnut. Pikkulapsia aika on niin lyhyt elämänkaaresta että silloin tinkitään omista haluista. Ei voi saada vaativaa työtä, paljon harrastuksia. On opittava luopumaan.

on perheellekin aikaa ollut.
vaan ammatissa, jossa on tehdään jatkuvasti töitä yli "toimistoajan". Tästä en valita, koska mies ei sille mitään voi. Ihmetyttää vaan tuo saliharrastuksen kesto.
ap
Jospa käy ensin jonkun naisen luona...
Kesäaikana ja su-aamuina vähemmän, kun salilla on hiljaisempaa. Nyt arki-iltoina kestää kauemmin.
ellei jopa enemmän. Kun kerran tehdään kunnolla, niin tehdään kunnolla. Itsellä menomatka 15 min, parkin etsintä + vaatteiden vaihto eli valmiina salilla 5-10 min, salilla kuntoilu+venyttely 1h 45min, suihku+ palautus+ vaatteet päälle 15-20 min, paluumatka 15 min. Eli vajaat 3h 3-4 kertaa viikossa. Mamma tykkää kun olen poissa välillä pidempää, niin sitten on vähän niinkuin ikävä kun tulee kotiin.
Eihän kaksi tuntia nyt poikkea paljoakaan yhdestä tunnista ja meneehän usein matkoihin, pukeutumiseen jne aikaa. Olisit iloinen, että miehesi harrastaa säännöllisesti liikuntaa eikä vain sohvaurheilua. Jos tuollaisesta alat valittamaan, ei suhteenne tule hyvin päättymään...