----MARRASMAMMAT KESKIVIIKKOON-----
Heipsan ja hyvää huomenta!
Tässä sitä istuskelen koneella,esikoinen syö aamupalaa ja katselee nelosen piirrettyjä...Kohta saa lähteä viemään häntä eskariin.
Eilen sitten tosiaan aloitin tuon herpes.estolääkityksen...joku varmaan huomasi kun olin kysellyt hiukan kokemuksista.Pakkohan se oli aloittaa,ettei tule ylläreitä.
Mulla oli ekaa kertaa eilen koko päivän supisteluja.Koko päivän vatsakovettui,olin sitten makuulla tai tein kotihommia.Vatsa pingottui ja kuukautispolttelua oli alavatsalla ja alaselkäkin oli aika tulessa.Myös repi tuolta oikean reiden sisäpinnalta.
Nää on mulle ihan outoja,koska esikoisesta mä en tuntenut mitään tälläisiä jossa on kipua mukana.Vaikkakin hyvin siedettyä,mutta epämukavaa.
-Siksi kysynkin,koska pitää käydä näyttämässä itteens tuolla polilla?Voiko jo turvallisin mielin ajatella,vaikka viikkoja ei ole täydet,että lähtee vasta tosiaan kun on jo kamala olla?Eilen kun sen verran supisteli,oli vaikee tuntea liikkeitäkään,kun vatta oli pinkeänä.Mutta onneksi vaavi sitten iltasella aloitti urheilemaan :)
Nyt taas on saanut n ukuttua,kun muutamana iltana otti rentouttavan.Saa paremmin rytmistä kiinni.Vaavi tuntuu olevan laskeutunut ja nyt on alkanut paineen tunne tuolla persuksissa.Sellaisena jännänä tykytyksenä.Onks muilla?:))
No niin,mutta nyt mäkin syön jotain,muuten heittää nuo sokerit...
Hauskaa päivää kaikille!
Erkku ja tiituska rv 36+2
Kommentit (34)
Heti alkuun, etten unohda, lahopää, kun olen.. VAIMO75: Hienoa, et ne tajuu tuolla laitoksessa jotain!! Kuka päivysti? Oliko se kaljaa kittaavan näköinen nainen? Mulla oli se ja siksi jäi ilman " palvelua" . Neuvolantäti on eilen keksustellut mua " hoitaneen" kätilön kanssa. Saas nähdä onko niillä maailman sota pystyssä!?! Me ollaan hiukan niinku päätetty siirtyy tuohon seuraavan kaupungin sairaalaan synnyttelee JOS mies kotona ja auto perseen alla. Sen verran tuo la kokemus ottaa päästä. Ja kun ottaa huomioon, että kahdesti oon siellä jo " tapellut" niin ehkä olisi viisasta koklata jotain muuta.
Ja lähtikö hammas??
Sitten (.) Mulla on TAAS tämä aamupahoinvointi kuvioissa, YÖKS!! Tuntuu, et laattaa lentää hetkenä minä hyvänsä. Vauvan ei pitäis palleaa ahdistaa, kun on jo " valunut" alaspäin lupaavasti..Mitä tarkoittaa PÄÄTILA??? Tiedän, et vauva on pää alspäin, mut ultran jälk kortissa lukee PÄÄTILA? Onko sama ku rt??
Tänään oli koko maha jotenki kipee..Ihan niinku nahka olis jo maksimi venytyksessä. Tiedä häntä sitten.
Nyt puuron keittoon, pikkuinen höpöttää nalle puurosta..Äiti tekee pienelle puuroo..Isompi irvistää, et MÄ EN AINAKAAN SYÖ!
Rapuäiskä puhu lastenvahti onkelmista. Myötätunto halaus, täällä sama onkelma. Mä en ees tiedä mihin lapset menee, ku synnytän!! Mies saattaa olla rekalla missä kissan pierussa asti..Mun vanhemmat töissä..sisaruksii ei ole..KÄÄK! No jospa se järjestyisi, joskus..
Hormoonihirviö ja salkkari rv 33+
Lohdullista lukea, että muilla on samoja vaivoja. Eilen illalla ei nukuttanut millään ja kun viimein sain itseni punkkaan, poika aloitti sellaisen melskeen ja mylläyksen, ettei nukuttanut enää sitäkään vertaa. Myllääminen ja potkiskelu tuntui edelleenkin kivalta, mutta sellaiset ihme tökkäisyt jalkojen väliin, virtsarakkoon ja suoliston puolelle ja nivusiin sattuivat niin, että ajattelin seuraavaksi itkeväni... Tunnin kieriskelyn ja asennon vaihtamisen jälkeen poitsu masussa rauhoittui siinä määrin, että sain nukuttua. Tuntuu tosiaankin, että hän on laskeutunut, sillä paineentunnetta tuntuu ihan erilailla alhaalla kuin ennen ja samoin nämä täsmäiskut...
Mulla oli eilen myös kunnon supistelupäivä eli niitä tuli varmaan vähintään puolen tunnin välein koko päivän ja parhaimmillaan kymmenen minsan välein. Ei ne vielä mitään kivuliaita ole olleet, mutta pisti kuitenkin taas miettimään, ettei kai niissä vaan ole mitään huolestuttavaa. Kertokaa te asiasta enemmän tietävät, kuuluuko noita kivuttomia supistuksia tulla noin paljon? Onneksi laskettuun aikaan ei ole enää paljoakaan, tuntuu siltä, että mun pää poksahtaa kohta kaikista mahdollisista stresseistä, joita mä milloinkin otan...
Maanantaina on ylimääräinen ultra, jossa katsotaan, minkä kokoinen poitsu on tulossa. Sokerien takia varmistellaan, ettei tule jättiä ja pienen mahan takia taas, että tulee kuitenkin riittävän kokoinen. Neuvolan täti puhui viimeksi myös jotain mahdollisesta vähäisestä lapsiveden määrästä, mitä se sitten ikinä käytännössä tarkoittaakin... Ai niin, ja samalla tietenkin katsotaan, miten päin poika on asettunut. Neuvolassa viimeksi tulkittiin, että hän olisikin nyt yht äkkiä kääntänyt itsensä pylly edelle. :/ Mä en ole kyllä sen suuntaista myllerrystä tuntenut, mutta... Aaargh, oli kyllä huono neuvolareissu viimeksi, ei jäänyt alkuunkaan levollinen olo.
Taidan olla väsynyt, kun alkoi kiukuttaa...
Parempaa keskiviikkoa muille!
pj78+sälli 36+6
Kyllä ärsyttäviä nää koneet kun ei meinaa pelittää sitten millään vaikka nyt olis ite kerinny kirjotteleenkin kunnolla kun poju on sinisen talon nallen lumoissa.
On tosiaan ruvennut olemaan lähdön hetket mielessä. Pesin tossa pikku vaatteita ja tein isille päivä ohjelma listaa että tietää suunnilleen mitä syöttää pojalle ja mihkä aikaan sinä aikana kun oon saikulla.
On ollut aikalailla miulla tää päävastuu pojasta ja sen syönneistä yms. No isi käy töissä ja maksaa taloa.
Hehe eilen käytiin pankissa kattomassa tylsää asuntolainaa ja eikös poju päättänyt kakkia siellä. Onneks tajusin sen jo kulmakarvojen asennosta että nyt on jööti tulollaan ja juoksin vessaan. Eikä yhtään menny vaippaan!!!! Hirmusen prööt äänet varmaan raiku konttorissa mutta kakka tuli hienosti vessanpyttyyn ja pojalla on ikää siis vuos ja kaks kk. Onneks ei vierastanut outoa vessaa.
Haistatti pa---t pankille! Heh...
Pitäs varmaan pakkailla sitä kassiakin sinne saikulle vaikka eihän siell mitään oikeen tarvia. Jänskättää vähän että millon se lähtö tulee kun viimeks olin jo saikulla valmiiks käynnisteltävänä.
Masu on kyllä jo niin pinkee että tuntuu koko ajan kun punkaa sinne tänne. ei enää semmosia pikkupotkuja vaan kunnon möyryämistä. No tänään neuvola joss katotaan että mitenkä päin sitä ollan, viimeks oli riippukeinussa ja heti kotona sit kuitenkin pääalaspäin. Niinku nytkin omasta mielestä.
No tiedotan sitten iltasella miten meni.
Pilponaatti 34+ 1
Ja hei kattoko kukaan eilistä 4d dokkaria? kaksoisveli sisälläni? Vaikutti aika mielenkiintoselta, vaikkakin vähän pelottavalta. On nauhalla pitää kattoa kun kerkiää.
Jännää miten monella on ollut eilen koko päivän menkkamaista jomotusta. Mulla oli sama juttu. Alkoi jo maanantai iltana " vaakamambon" jälkeen ja jatkui lähes koko eilisen päivän. Illalla jomotus voimistui ja siirtyi mahasta ja selästä jopa hieman pakaroille. Hmm.. Mitähän siitäkin pitäisi sitten päätellä. Saisi pikkuinen pysyä masussa vielä, kun luultavasti ollaan siihen sektioon menossa pt:n takia. Sekin selviää perjantaina, jännää..
Kiitos käännösyritys kommentista! Uskon, että vauva on perätilassa jostakin todellisesta syystä, eikä siksi suostu kääntymään. Voi olla, että napanuora on liian lyhyt tai kiertynyt jotenkin. No, turha spekuloida, perjantai paljastaa kaiken.
Pohdiskelin, josko lähtisin hulluilla päivillä käymään. Olisinko niin " hullu" .. Tekis mieli, mutta ihmis tulva ja tämä maha yhdistelmänä hirvittävät.
Tänään taas neuvola, haluavat jatkuvasti koplata mahaa, josko olisi kääntynyt. Ei ole, ei. Pää pullottaa tuossa vasemmalla kovana.
Päivän jatkot kaikille!
Noema ja Onni 35+3
Erkku78 tais kysellä noista supistuksista et milloin pitää käydä näytillä.Itse olen miettinyt monta kertaa et nytkö pitää mennä.Jotenkin kauhea kynnys soittaa synnärille ja mennä sinne jos on turha käynti.Mut olisi kyllä kiva tietää mikä tilanne tuolla kohdunsuulla on.
Vaimo75:Täällä kans olo kuin katujyrän alle jäänyt.Ihan karsee olo:(
rapuäiti:Täällä kans oma äiti eläkkeellä ja jotenkin tuntuu että aina sillä on jotakin muuta " tärkeää" kun ei voi koskaan ottaa pikkuneitiä tai tulisi edes käymään joskus meilläkin päin.
hormoonihirviö:täällä on myös ruvennut taas esiintymään aamupahoinvointia...yääks:(ihan karseeta:(onko tää ihan normaalia tää pahoinvointi näin loppuvaiheessa...?
pilponaatti:katoin eilen sen 4d-dokumentin...mulla tuli tosi outo olo siitä mut mä en nykyään pysty edes katsomaan jotain mullan alla ohjelmaakaan..heh..nää on nämä hormoonit..musta on tullut kauhean herkkä..liian herkkä...noh jospa tää tästä:)
(.)sit omaa napaa.Itse nukuin viimeyönä tooosi huonosti kun neidille iski TAAS flunssa.Yski ihan kauheasti ja lopulta oksenteli..nyt on kauheat oksennuspyykit odottamassa..huoh.Vaavi on ollut jotenkin hiljainen.Pientä työntelyä on ollut.Mut eilen neuvolassa ainakin syke oli tosi hyvä ja vahva:)Masussa outo tunne vaan jatkuu ja noita menkkamaisia tuntemuksia täälläkin on.mut nyt pitää mennä ku neiti roikkuu jalassa kokoajan..
neeta&papu rv TASAN 37 jee :)
Onko teillä muilla ollut tällaista tai oletteko kuulleet kenelläkään olleen ja tiedättekö syytä? Mahasta kuuluu välillä napsahdus. Ihan kuin joku kalvo napsahtaisi.
Tällä viikolla on alkaneet nämä napsahdukset ja muutaman kerran päivässä napsuu.
Onpa edelleen outoa, kun ei tarvitse töihin lähteä vaan voi touhuta kotona. Tosin uni tuntuu maittavan aamulla, joten tuntuu että ei päivissä ehdi mitään tekemään.
Noema: Minulla vauva myöskin perätilassa, mutta eivät ole ottaneet koko asiaa edes puheeksi lääkärissä tai neuvolassakaan. Seurataanko sinua sen vuoksi tiiviistikin? Itse käyn nyt 3 viikon välein lääkärissä fragmin-seurannassa ja kertaakaan kukaan ei ole kommentoinut perätilaa millään tavalla tai ottaneet puheeksi käännösyritystä tms. Tosi ärsyttävää kun esikoista odottaa eikä edes " osaa vaatia" mitään.
Ystävälle olivat neuvoneet jotain " kotiliikkeitä" , joiden avulla voi yrittää että vaavi kääntyis itse. Konttausasentoon ja kädet nojata kyynärpäihin. Sillä keinoin mun ystävällä kääntyi vauva viime hetkellä (vkolla 37) pää alaspäin. Mulla ei ole ainakaan vielä tehonnut, taitaa olla itsepäistä tekoa:)
Muuten omaan napaan ei mitään erikoista. Käytiin eilen vielä patikoimassa ja yllätyin ihan miten hyvin jaksoi vielä kävellä vaihtelevassa maastossa. Oli niin ihana päiväkin eikä illallakaan supistellut yhtään. Tietysti kun kaveri istuu tuolla mahassa, niin ei paina lantioonkaan yhtään. Ainoo, missä tuntuu ilkeelle niin kylkiluut on oikeelta puolen aivan kosketusarat, koska kaveri puskee päätään koko ajan kylkiluuhun ja pitää päätä siinä koko ajan. Varsinaista umpiluuta tuntuu olevan, luulis jo hänelläkin olevan epämukava olo kovaa kylkiluuta vasten ja älyäis vaihtaa ittensä toisin päin, mutta ei. Pitää jännityksessä ilmeisesti viimeiseen asti.
Leppoisaa keskiviikkoa kaikille.
Xtreme 34+5
vaimo75:Kiitos noista oireista mitä kuvailit..
Kyllä mä aion nyt kun tuli jutuksi tää,niin mainita asiasta lekurille viimisellä käynnillä.Mulla on vika käynti tuossa viikolla 38 äippäpolilla,ja siinä katotaan kaikki noiden sokereiden takia.Painoarviot ym.
Silloin vielä voi avata suunsa ja kysyä kaikki mikä on jäänyt mieltä ahistamaan.Tai riippuuhan se paljon lääkäristäkin,että jaksaako kuunnella.Mulla ainakin viimeksi lääkäri vaan heilautti kättä ja totesi että " höpö,höpö" kun kerroin peloista synnyttää tuon ekan sektion takia.Ei kyllä sais niin suhtautua,mutta välillä tuntuu että nuo lekurit eivät ole kauhian ihmisläheisiä.Tekevät kyllä duuninsa,mutta eivät rupea liikaa " paapomaan"
Toisaalta aika kurjaa,kun aattelee kuinka herkässä tilassa monesti odottavatäidit ovat,ja yksin pelkojen kanssa.Neuvolaakin ylistetään musta aivan liikaa.Mä en ainakaan ole saanut mitään kannustusta mihkään,vaan just tota höpöhöpöä,jos on jostain yrittänyt puhua..
But anyway...Onneksi on tää palsta ja kaikki te marrasmammelit :)
Täältä saa hyviä vinkkejä ja myös pelot ja surut monesti hiipuu pois tai ainakin laimenee.
Mullakin napsuu masussa aina välillä enkä kyl tiedä kans mistä lie johtunee:/Joku musta väitti joskus et ne olis ne vauvan nivelet jotka sielllä naksuu mut en tiedä uskoakko...heh...mut jos joku tietää mistä moinen ääni niin kertokaa ihmeessä..en ole edes tajunnut kysyä koskaan lääkäriltä tai neuvolatädiltä:)mutta tuskin mitään vakavaa:)
Se nyt on mahdotonta kun on nuo pienet lapset 4v ja 2v ja vanhinta pitää viedä kerhoihin ym. ja sellaista pientä hommaa pukkaa. Maha on jo iso ja ruokahalu todella hyvä, painoa tullut jo 15kg! Vähän kauhistuttaa pääseekö sitä enää koskaan omiin mittoihin takaisin..
No eipä muuta. Jaksamista kaikille marrasmasuille :-)
Ajattelinpas miekin taas kirjoitella kuulumisia. Tuossa viikonlopun ja viime viikon lopulla tuli muutamana iltana ensimmäisiä kertoja kivuliaita supistuksia, ei kuitenkaan säännöllisesti eikä kovin montaa. Niitä harjoitussuppareita nyt tulee joka päivä, joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Maanantai-iltana aloin odottelemaan jätkän liikkeitä ja kun tuntu, että ei niitä tule niin aloin oikein laskemaan ja kyllähän se 10liikettä/tunti juuri tuli täyteen. Mutta ei harrastanut ollenkaan perinteistä iltajumppaa nukkumaan laittaessa ja jäi pieni pelko jonnekkin takaraivoon. Tiistai aamuna sitten jatkoin liikkeiden laskentaa, kyllä niitä tuli, mutta paljon hennompina ja kevyempinä kuin ennen. Terveydenhoitajalle kun oli puhelinaika niin päätin sitte soittaa ja varmistaa oman mielenrauhan. Kävin sitte neuvolassa, jossa kuunneltiin sydänäänet ja hyvin sydän hakkasi. Ja selvisi miksi liikkeetkin oli muuttunut niin erituntuisiksi. Jätkä on mennyt kääntämään itsensä raivotarjonnasta poikittain masuun. Nyt on sitte ens viikon perjantaiksi varattu ultraääni, jossa katotaan miten päin silloin ollaan. TOivotavasti kääntää ittensä nopeasti takaisin oikeaan asentoon.
Tänään pitäisi lähteä miehen kanssa tutustumaan synnärille. Toivottavasti on edes sellainen käynti, että siitä on jotain hyötyä eikä vaan näytetä jotain videonpätkää ja sanota, että no tervetuloa sitten vaan!
Nyt koiran kanssa lenkille ja sitte syömään. Päivän jatkoja kaikille marrasmasuille ja mameille!
Myy + jätkä rv 34+4
ensimmäiseks ku viel muistan ni joku kyseli masun napsumisesta..viime vkolla synnytysvalmennukses kyselin asiast ni naurovat ku eivät olleet asiast ennen kuulleet ja tavallaan antovat ymmärtää et kuhan kuvittelen. no tänään terkalt sitä asiaa kysyin ni sano et juu, hän on kuullu kans et voi kuulua niit ääniä. satavarmaks ei millään voi sanoa mist ääni johtuu mut todennäkösesti vauvan nivelistä. ennemminkin ku kalvoista tms. et siihen kai on sit tyytyminen ja uskominen.
hemppaa ei näköjään otettukaan..oho, ihmettelen ku olen rautaa joutunu napsiin. mut tosin, viimeks kaks vkoa sitten olikin 129. pissa puhas, rr 134/70 (alapaine noussu ja ylä laskenu), painoa tullu vkossa sellaset 1225g ja terkka totes et kyl se neste nyt tekeekin mulle tepposia. sf-mitta on 32.5, yläkäyrillä siis mennään mutta sanoi että keskikokoiselta lapselta vaikuttaa. painoarvioo tehään sit käsikopelolla 25.10 kun on lääkärille aika. ja pikkunen möllii rt:ssä mutta täysin oikealla puolella :)
sain myös ohjeet liikelaskentaan ku on ollut nyt kovin hiljasia hetkiä..
kysyin samalla mielipidettä siihen et ku maanantain pitäs lähteä Uimaharjuun ajaan. sanoi et kovin on uhkarohkeaa kun mulla noita supisteluitakin on ollut kiitettävästi. vähintään kerran tunnis on pysättävä ja etukäteen selvitettävä mis matkal voi sitten synnyttää. kivat. mieskin illal totes et voisin tänään pakkailla sairaalakassia valmiiks.. oho.
hällä on myös synttärit tuossa 5.11, kysyin et joko on miettiny ketä kuttutaan ni sano ettei tiiä uskaltaaks ketään pyytää ku ei tiiä koska se syntyy..joo mut aina voi kutsun yhteydes mainita et räjähdysvarauksella :D
mulla myös supistelut on päivittäistä, eilen oli myös hetken menkkamaista kipuilua ja alavatta on useempana päivänä jo kipristelly..ja tänään aamupalan jälkeen olikin haukottava henkeä kipeen supparin vuoks..huusin vaan aiaiaiai ja koira katto ihmeissään. nyt ois kaivattu miestä hengitteleen vierelle, tähän asti ku on sitä tehny oon vaan ruvennu nauraan mut eipä ne supparit viel oo ennen sattunutkaan.
illalla Jorviin tutustuun :) odotan innolla :) ja meitil vietetään tänään taas synttäreitä, tosin haukun :D täyttää jopa 2vuotta! :)
hauskaa päivää muillekin
-neitoperhonen ja Toukka 34+ (jee, pakkolepo saa nyt unohtua)
Pitkästä aikaa jaksan mikänkin pinoutua äippälomalla kun ollaan. On jotenkin voimavarat olleet niin loppu, ettei ole jaksanut käydä kun lukemassa marrasmasujen pinoa. Pari kk:tta taaksepäin ahdisti ajatus kotiinjäämisestä, mutta kyllä äityisloma tuli kuin taivaanlahjana, niin poikki oli jotenkin :)
(.) Tänään olin neuvolassa viimeisessä lääkärintarkastuksessa. Kohdunkaulaa jäljellä 1,5 cm ja ulkosuu auki, vauvan pää painaa kohdunsuuta. Saas nähdä kuinka pitkälle synnytys menee, oon aatellu itse että menee yli 2 viikkoa. Jotenkin ainakin pari viikkoa olisi kiva olla rauhassa kotona keräämässä voimia :)) No eipä se taida olla itsestä kiinni.
Sain lääkekuurin Dalacinia emättimeen, kun näytti että vuotoa on melko runsaasti ja on erityisen pahan hajuista ollut jo pitkään. Hyvä jos korjaantuu tuolla. Muuten kaikki ok, painokin oli tippunut jopa 600g, ihan hyvä, kyllä sitä on alusta jo 10 kg tullut. Ja nyt uskaltaa taas syödä ehdotonta raskausherkkua tuplaa (yksi maxi tupla odottaa jääkaapissa).
Täällä ollut myös kuukautistyyppistä alaselkä ja -vatsa särkyä öisin.
Täytyy jatkaa lattioiden vahaamista ennen kuin vieraat tulevat
touko79 rv 35+2
ERKKU : kantsii mennä synnärille sit kun supistuksia et kotona kestä : käy suihkussa, käy maaten ja jos ne vieläkin jatkuvat niin että et selviä kotosalla ja tunnet tarvetta kipulääkkeeseen niin sit menoks ! Etenkin uudelleensynnyttäjillä saattaa olla todella napakoita harjoitussuppareita, mutta ne kun kuuluvat asiaan. Ja sit ne supparit synnytyksen jälkeen imettäessä kun kohtu supistuu, aah, kipeitä ! Ja sit se säännöllisyys, jos jokainen suppari ei oo maatakaatava niin tuskinpa pieni sieltä vielä maailmaan pönkii =).
(.) tänään se verenpainetarkistus. Oon mittaillu illalla ja tänäaamuna kotosallakin, mutta ei ne siitä mihkään laske =(. Lukemat pyörii siinä 160-150 / 95-105, että korkeella ollaan. Jos laittavat äippäpolille niin siinähän taasen tyttöjen hoitoja järkkään : jätänkö kuopuksen (kohta 5v) kattoo lastenohjelmii ½ tunniks ennen kun siskonsa tulee koulusta, haenko miehen (joka ei niin innokas edes tulee mukaan) 20 km:n päästä, se on tää ihanuus kun ei oo ketään kuka auttas, prkl. Sit yks tulee eskarista ja sitäkin pitää olla vastaanottaa ja sairaalaan onkin sit melkeestä 30 km matkaa, plääh.
Tänään on illalla valmennus ja esikoinen joutuu kattoo siskojaan. Harmittaa älyttömästi että joutuu (kohta 11v), mutta kun ei tosiaan oo ketään kun MLL :n hoitajat ovat koululaisii ja niille käy millon käy. Ja oma äitihän on niiiiiiin innokas : eilen käväsin kuopuksen kanssa ja typy ois halunnu olla mammalla yötä, mutta kuulemma mamma ei ehdi kun on pihahommiakin näin syksyllä, no eipä oo typy vielä kertaakaan ollut mamman luona yötä vaikka kohta 5 täyttää..... Harmittaa vaan selitellä lapsille että mammalla ei oo aikaa, vaikka ollu jo yli 10 v eläkkeellä =D.
No, tuntuu että toisaalta helppoo kun ei tartte olla kenenkään vajoossa noissa hoitoasioissa, eipä tarttee sanoo että kun hoidattavat muilla. Ja arvatkaas mitä ootan ? Ens viikon perjantaina ois meillä liput YÖ:n konserttiin ja voi viude viu... en pysy housuissani....
Ja sit vielä ikuisuuskysymys seksistä. Miestä suututtaa kun lasken päiviä millon ollaan peuhattu viimeks. Juu, sietää laskea kun aikaa on kohtsilleen 5 VIIKKOA !!! Mies ei vain halua. Jotenkin sekin latistaa mieltä että enkö kelpaa vaikka ukko vakuuttaa et siitä ei kiinni ole, mutta mistä sitten ?
Taidan mennä pyykin pesuun kun lupailivat että nää auringot loppuu perjantaina. Sit alkaa syksy. Voikaatte hyvin.
Rapuäiti ja tyttö-Töppönen 36+0, 28 päivää arvioituun ilmestymiseen.