Kysymys teille akateemiset, fiksut ja tyylikkäät ihmiset joilla on fiksu ja tyylikäs mies ja
fiksut, tyylikkäät, hyväkäytöksiset lapset. Siis te jotka olette hoitaneet asianne kuntoon.
Kysymys: Onko teidän elämässä mitään heikkoa kohtaa? Mitään suurta murhetta tai rankkuutta jota tuntuu vaikealta kantaa?
Tämä kiinnostaa, koska tällä palstalla nämä viisaat usein vastaavat ja kertovat että voi ei noin kuulu tehdä ja ei ihme jos ei hyvin mene jne. Akateemisia ja ihanan miehen, talon, lapset omaavia tuntuu olevan todella paljon.
Kommentit (30)
Kateelliset paskanjauhajat jotka mieluummin istuvat sohvalla mättämässä rasvaa naamaaansa ja märehtivät omaa surkeuttaan kohdistaen huonon omatuntonsa saamattomuudestaan "akateemisina ja fiksuina" pitämiinsä ihmisiin.
Se, että olet tyytynyt ilmeisesti liian vähään ja helppoon, koska olet noin tyytymätön, ei illään tavalla tee elämästäsi sen "rankempaa" kuin esim. minun joka olen tyytyväinen valintoihini ja elämääni.
Mutta kokonaisuudessaan voidaan olla tosi tyytyväisiä elämäntilanteeseemme
Minun elämäni heikko kohta on työnsaanti. Minä sitä tosi hyvin paikkailen ulospäin, mutta fakta on, että en ole vain saanut sitä työtä, mitä olisin halunnut. En ole kertonut, kuinka montaa paikkaa olen todellisuudessa hakenut. Juuri tällä hetkellä menee kohtalaisest työn saralla - tässä pätkätyössä.
Toinen rankkuus on sukulaissuhteeni. Meidän perhe ei ole mitenkään kamalan läheinen. Luulen, että veljeni ei edes tulisi isäni hautajaisiin. Tämä nyt ei ole elämäni suurin murhe, mutta kukaan ei tätä tiedä ulospäin.
Mutta kokonaisuutena yritän ajatella, että murheeni ovat isossa mittakaavassa sangen pieniä. Siksi minä en niitä kellekään levittele.
tai siis no jostain tyylikkyydestä en tiedä... Mutta on hyvä mies ja ihana lapsi, ihana talo ja paljon velkaa... Vakivirka itsellä ja miehelläkin mukava ja todennäköisesti pitkäaikainen työ, esimiesasemaa alkaa tavoitella pikku hiljaa. On mukavat harrastukset molemmilla. Lähisuvussa kaikki suht koht hyvin.
Mitä murheita tässä nyt sitten voisi olla? Ainahan sitä voi raha-asioita mietiskellä, omaa ulkonäköä, lapsen asioita... Omien vanhempien asioita... Mutta tällä hetkellä tosiaan kaikki on ihanasti. Olen juuri löytänyt uusia ystäviäkin ja tuntuu että elämä hymyilee, kesä ja pihahommat tulossa. Grillikausi ja omat kolmikymppiset jne.
mikä on tyylikäs mies. mä haluisin tyylikkään miehen, mut olen satavarma et mun mielest tyylikäs mies ei ole välttämättä sitä teidän mielestä
Monet akateemisethan tienaavat todella vähän ja siitä sitten seuraavat 2-3000 euroa enemmän.
oli sit lintsi tai hieno tilaisuus. ja onkohan amk inssi sittenkään niin akateeminen?
isi on duunari. eronneet ollaan, mut isi on lapselle maailman paras isi. lapsen hoito menee 50/50.
ehkä ongelma on se et mä olen vähän synkkä sekopää, mut toisinaan se on vaan mukavaa.. nii, ja ei oo omakotitaloo eikä kultasta noutajaa...
Olen siis tyylikäs, fiksu jne akateeminen, mutta karannut sellainen.
Eroa en pidä elämäni heikkona kohtana, ero on vahvistanut minua.
Olen siis huonosti palkattu akateeminen (humanisti) jolla onneksi on tarpeeksi varallisuutta. Ihana työ, kaunis koti, maailman parhaat lapset, jotka osaavat käyttäytyä niin Linnanmäelle kuin diplomaattipäivällisilläkin.
Heikko kohta? Väärän miehen kanssa perheen perustaminen, Yjsinhu0oltajuus siinä mielessä, että kaiken rumban (niin fyysisen kuin henkisenkin) pyörittäminen yksin on välillä todella rankkaa.
Olen akateeminen ja samoin miehenikin, edustava (!) lapsi, ja mieskin on kohtuutyylikäs, itse en niinkään, en nyt ihan seinästä reväistykään mutta kuitenkin.
- me olemme eroamassa
- emme omista asuntoa vaan asumme asoasunnossa
- molemmilla persoonassa jäänteet jollain tapaa vinoutuneesta lapsuudesta (perheissä avioero, hallitseva äiti, toinen äidin laiminlyömä, sairaus, kuolema, skandaali ja trauma, poissaoleva isä, matkalaukkulapsuus)
- miehelläni on huono terveys ja on vakavasti sairas (ei kuitenkaan mitään henkeä suoraan uhkaavaa)
- poltan tupakkaa kuin korsteeni
- olen unilääkeriippuvainen
Siinä noin alkajaisiksi :)
Kamoon, juuri tuollaisia vastauksia tähän ketjuun EI haluttu!n Sun elämähän on ihan kiiltokuvameininkiä kun kaikki on noin hyvin.
Me olemme pyrkineet luomaan edellytykset hyvälle elämälle ja onnistuneet siinä. Se auttaa paljon, että opiskeli, tulot siis hyvät ja varmat eikä tarvitse joka asiassa pihistää. Ei se onnea takaa, mutta auttaa sen luomisessa.
Minulla on kavereita, jotka eivät olet opiskelleet ja joilla on rahahuolia ja aika paljon velkaongelmia kulutusluottojen ym. kanssa. Eivät hekään onnettomia ihmisiä ole, mutta on heillä enemmän huolia, joihin olisi voinut vaikuttaa.
Emme silti voi tietää, kenen kohdalle sattuu syöpä, lapsen kuolema, kuka on se, jolle arpa on heittänyt haasteeksi lapsettomuuden. On kamalan paljon asioita, joita emme voi määrätä. Siksi en kadehtisi kenenkään elämää vaan keksittyisin mielelläni siihen, että oman elämän puitteet saisi kuntoon.
Akateemiset monet muuten tienaavat aika vähän, ihan vaan tiedoksi näin aluksi.
Mulla itelläni on vähän sama ongelma kuin jollain aiemmalla kirjoittajalla. Eli olen hakenut aika paljon töitä, sitä oikeaa löytämättä. Olen nyt töissä ja tunnen siellä itseni aika omituiseksi, tuntuu että en sovi oikein minnekään.
Lapset on ihan perus, kiukuttelevia kakaroita joihin meillä akateemisilla menee hermot.
En tiedä millaisia ihmisiä tunnet, mutta mun mielestä on ihan käsittämätöntä arvoida ihmistä pelkästään koulutuksen kautta tai työn kautta. Jos olisin päässyt, oisin nyt ehkä sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja, mutta kun en päässyt, luin pääsykirjat ulkoa. Ja nyt sitten ole helvetin akateeminen. Jihuu. Työelämä vaan tökkii pahasti.
Itsekin olen sortunut kadehtimiseen ja ollut vähän vihreenä kun kaverilla on rikas mies, upea talo ja kesähuvila ym. Sitten selvisi, että miehellä on ollut parikin suhdetta. Sitä tuskaa ei taida mikään akateemisuus tai raha korvata.
Ja ollaan jopa onnellisia. Mutta ei se tarkoita, että elämässä ei olisi vastoinkäymisiä. Meillä on lähipiirissä vaikeasti sairas ihminen ja toinen, joka alkaa olla toipumaan päin. Tänä talvena kolme läheistä sukulaista on kuollut ja itse mm. ajoin kolarin, joka oli vieläpä omaa syytäni.
Vaikka ulkoisesti siis asiat ovat kunnossa ja meillä on ns. täydellinen perhe, niin ei kai kukaan selviä elämästä ilman vastoinkäymisiä. Ennemmin tai myöhemmin. Jossain vaiheessa kai jokaisen on opittava nöyryyttä elämää kohti. Vaikka kuinka järjestäisi asiansa hyvin ja varmistelisi viimeisen päälle, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Kysymys kuului onko elämässäsi murheita, ja kerroin että ei tällä hetkellä ole. Mitäs mun sitten olisi pitänyt vastata. Nyt vaan sattuu olemaan tällainen vaihe elämässä, että kaikki on hyvin. Voi olla että huomenna on jo erilaista, mistäpä sen tietää.
Ja se, että mulla sattuu olemaan se isolla lainalla ostettu talo, mukava mies ja söötti lapsi, niin ei se tarkoita että mä jossain nettipalstalla haukkuisin muita jatkuvalla syötöllä tai olisin muutenkaan mikään inhottava ihminen. Kestovaipoista saatan joskus paasata, muutoin pidän suuni supussa.
Nro 6
Minun kipeyteni on täysin vammautunut äiti-suhde. En koskaan kelvannut hänelle. Kun hän kuoli en itkenyt, en edes hautajaisissa. En vain voinut, kun elämäni helpottui. Tätä suhdetta olen kelannut terapiassa, ystävien ja miehen kanssa. Olen nyt jotakuinkin sinut asian kanssa, mutta avohaava se on edelleen.
Minua ja tämänhetkistä elämääni kuvaa hyvin se, että jouduin lopettamaan neuvolapsykologilla käynnit, koska minulla ei psykologin mukaan ollut mitään ongelmia, enkä keksinyt viimeisillä käynneillä enää mitään puhumista hänen kanssaan. Alunperin kävin tuolla puhumassa synnytyksestäni, kun halusin käydä sitä läpi ja ehkä vähän synnytystraumaakin oli jäänyt. Puhuimme myös äitisuhteestani, sain ratkoa päivänpolttavia parisuhdepulmia sekä äitiyteen liittyviä juttuja, kun olen vähän tällainen suorittajaluonne ja täydellisyyden tavoittelija jossain asioissa.
Meidän suurin kompastuskivi tällä hetkellä taitaa olla se että mä olen lakannut rakastamasta miestäni. Ei tässä akateemisuus auta kun en tiedä millä ihmeellä siitä päästään yli, tai päästäänkö mitenkään.
koska olen akateeminen, fiksu ja tyylikäs ihminen, jolla on fiksu ja tyylikäs mies ja fiksut, tyylikkäät, hyväkäytöksiset lapset (ja oma talo ja auto), niin osaan ajatella positiivisesti ja selviän aina suvereenisti kaikista vaikeuksista.
teistä perfektionisteista kun ei meinaa saada mitään irti. Ja juuri se on se teidän heikkoutenne.
Joten se siitä täydellisyydestä. Joka hetki saa pikkuisen olla varuillaan, mitä seuraavaksi tapahtuu/ilmoitetaan.