Kotiäidit, paljonko teillä on omaa vapaa-aikaa viikossa?

No joo, onhan mulla omaa aikaa iltaisin lasten mentyä nukkumaan ja sit kun on toi koira, niin 4-7 kertaa viikosta mä käytän sen lenkillä. (Mieskin siis saattaa sen tehdä toisina päivinä)



Talveksi ilmoittauduin kyllä jo yhteen harrastukseen, joten jos sillon sit olis sitä omaa aikaa suht säännöllisesti.

Se on järjestelykysymys.

tämä on mun elämää ja nautin siitä. Lapsi ei ole riesa.

Olispa!!

käyn pelaamassa lentopalloa.

Ap lakkaa täten valittamasta. Taidan olla masentunut vaan.

viikolla mies usein matkoilla tai tekee pitkää päivää ja viikonloppuna olen vain huono ottamaan sitä omaa aikaa ts. lähtemään salille tms.



Eniten kaipaan olla joskus yksin kotona.

siis sellaista että saisi rauhassa tehdä mitä tykkää, olla yksin kotona. Jos joku muu kattoo lasten perään, mä oon joko kotona myös ja teen jotain, eli jos lapset alkaa huutaa olen käytettävis, tai sit teen pihalla töitä tai kaupungilla asioilla tai kaupassa. Ärsyttää olla lapsista vastuussa 24/7. Ja toisen ei tietenkään tarvi ajatellakaan mitään lapsista kun lähtee jonnekkin, minähän ne kuitenkin hoidan..

Käyn kuntosalilla pari kertaa viikosaa, noin kerran kuussa elokuvissa, kaverin kanssa ulkona tai muuta vastaavaa. Jos menee myöhään, mies katsoo lapsia myös seuraavan päivän, jotta saan levätä. Lisäksi saan välillä pienempiä taukoja, kun mies on lasten kanssa esimerkiksi puistossa. Ja meillä on pienet kaksoset. Että kyllä se on ihan järjestely-/tahtokysymys. Meillä mieskin viimein tajusi, että kaikilla, varsinkin hänellä itsellään on huomattavasti kivempaa, kun äitillä ei päätä kiristä ihan niin paljoa. :)



Myös isovanhemmat asuvat lähellä ja katsovat lapsia oikeastaan aina tarvittaessa, jolloin pääsemme miehen kanssa yhdessä tuulettumaan. Ja silti, vaikka lapsiani niin rakastankin ja ihan itse olen päättänyt olla vielä kotona, niin kyllä tämä usein tuntuu siltä kuin vankilassa eläisi. Tai no sielläkin saisi sentään syödä, nukkua, peseytyä ja käydä vessassa rauhassa...



Ei sitä vapauden ja itsemääräämisoikeuden poistumista, joka vanhemmuuteen liittyy, voi selittää ihmeselle, jolla ei itsellään ole lapsia. Luulin itsekin valmistautuneeni "pahimpaan", mutta edelleen olen välillä täysin ihmeissäni siitä, miten kaikki voikin muuttua. Äitihän ei ole oikeastaan loppujen lopuksi koskaan vapaalla. Että silloinkin, kun istun siellä elokuvateatterissa niin mietin koko ajan vähintään jossain aivojen takaosassa, että mitenköhän niillä siellä kotona menee, onkohan niilä lapsilla ikävä, muistaakohan se nyt, mitä sovittiin siitä nukkumaanmenosta ja, että täytyisi sitten varmaan mennä tästä suoraan kotiin, kun muuten sitten taas huomenna väsyttää, ja ai niin, huomenna pitää käydä kaupassa, mitäköhän sitä tekisi ruoaksi ja ja...

Tosin mulle riittää välillä se että pääsen vaan jonnekin ulos mökistä. Eilen kävin kirjastossa ja kuppasin siellä ihan kaikessa rauhassa, voi siunattua hiljaisuutta ja rauhaa...ei kuulu kitinää ja marinaa. Meillä myös niin että mies yleensä nukkuu pitkään lauantaiaamuna ja minä sitten vastavuoroisesti sunnuntaiaamuna ja voitte uskoa että en nouse petistä ennen puoltapäivää,jos ei nukuta niin loikoilen muuten vaan koska se on nykyisin niiiin harvinaista herkkua.

mutta usein siivoan senkin ajan että kerkeän viettämään lasten kansa laatuaikaa.

Olisi mukavaa saada omaakin aikaa, mutta emme ole ikuisesti nuoria ja oma aika kuuluu lähinnä murrosikään ja vähän parikymppisen ikäänkin sitten on kasvettava ja elettävä elämää lasten takia, ei itsensä.



Nipistän oman ajan yöunista. Eli saatan herätä 4 aikaan tai valvoa 2 asti mikäli tarvetta on.

ja masennusta pukkaa...

eli alkaen klo 21-22. Siinä voin sitten nauttia vapaa-ajasta niin kauan kuin jaksan ennenkuin itse nukahdan.



Ilman lapsia ei ole vapaa-aikaa kuin ehkä pari kertaa vuodessa kun saan lapsille hoitajan ja pääsen miesystäväni kanssa vaikka leffaan tai ravintolaan.

Olen lapseni saatavilla 24/7. Ainoastaan silloin kun lapsi menee isovanhemmille niin mulla on vapaata.

Tietenkin nautin lapseni seurasta ja tykkään hänen kanssaan olla, mutta välillä ahdistaa ja nuppia kiristää kun ei ole oikeesti muuta elämää. Kaikki mitä teen, teen lapseni kanssa. Mies ei hoida häntä. Jonkin verran kyllä auttaa kun on kotona, mutta päävastuussa olen koko ajan minä ja minä ja minä.

Joskus kun tarpeeksi potuttaa niin vain lähden. Sanomatta minne ja koska tulen. Pistän puhelimen äänettömälle ja menen kaverille tai johonkin. Mua ei ottais päähän jos oltais enemmän kaikki kotona yhdessä, mut miehellä on niin paljon menoja, että mä olen todella paljon yksin ja se alkaa ottaa pannuun kunnolla. Olenkin miettiny oisko samantien parempi olla yksin ni ei tarttis edes odottaa kenenkään auttavan.

että olisiko vain parempi olla yksin. Pärjään hyvin lapsen kanssa kun ollaan kahdestaan, jaksan tehdä jne.

Mutta heti kun mies tulee kotiin makoilemaan sohvalle niin räjähdän.

Tottakai hän on töissä ja on varmasti rankkaa, mutta mä olen mun mielestä ymmärtäny jo tarpeeks. Kun taas miehen mielestä mä valitan turhasta kun saan olla kotona ja tätähän mä halusin jne.

Ei ymmärrystä eikä tukea häneltä.

omaa aikaa ei ole se kun lapset nukkuu. Olen kuitenkin heistä vastuussa enkä voi esim. lähteä mihin huvittaa. Harrastaminenkin on vähän hankalaa klo 21 jälkeen... Itselläni täysin omaa aikaa järjestyy n. 2kk välein pari tuntia. En osaa enää oikein kaivatakaan (ainakaan tietoisesti) kun olen jo niin monta vuotta hoitanut aamusta iltaan KAIKEN... Mies toivoo nyt neljättä lasta, eipähän taida onnistua.

lähtee kouluun 6.30 ja ensinmäinen saapuu takaisin n. 14.30 Eli sen välisen ajan.

Menevät nukkumaan klo 21-21.30 sen jälkeen taas omaa aikaa. Mies 2 viikkoa muualla, viikon kotona.



No tahti hieman muuttuu alkuvuodesta kun vauva syntyy ja mihellä ainakin toistaiseksi silloin pitäis loppua reissaaminen.

Minkä ikäiset kaksoset teillä on?



Meilläkin tuplat, mutte ihan noin auvoista.. ;)

Toki käyn harrastamassa pari kertaa viikossa. Joskus kaupoissa yksinään ja kerran vuodessa hotellivuorokausi yksin. Mitään ohjelmoitua vapaa-aikaa ei viikkoihini kuulu.