Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että pimahdan lopullisesti.
07.08.2010 |
Nukutin taaperoa juuri 2.5 tuntia.
Laitoin pesukoneen pyörimään niitä samoja pyykkejä nyt kolmantena päivänä peräkkäin, kun en ole saanut aikaiseksi sitten tyhjentää konetta.
Emme ole olleet käytännössä ulkona lainkaan viimeiseen 2 päivään.
Taapero on tuijottanut videoita varmaan 4-9 tuntia päivässä kun en ole pystynyt lähtemään minnekkään.
Sain vihdoin tehtyä eilen ruokaa meille, muuten olemme syöneet monta päivää vaan leipää, hedelmiä ja makeisia.
Olen niin loppu että en saa illalla enää aina unta, vaan pyörin tunteja odottaen että kohta se lapsi taas herää.
Olen pientenkin vastoinkäymisten edessä voimaton, esim. äskeinen nukutusrumba johti siihen että olin todella vihainen lapselle ja hän kyllä huomasi sen. En fyysisesti kurita tms., mutta saatan kyllä napata käsivarsista kiinni ja uhkaavalla äänellä torua (lapsi pelkää).
Olen ajoittain niin väsynyt että en jaksa puhua lapselleni tunteihin ja saatan nukkua keskellä päivää joitain aikoja vaan sohvalla/lattialla/ ihan missä vaan.
Nyt on ollut pari päivää taas tosi huono tilanne, mutta välillä saatan jaksaa tsempata koko viikonkin ihan hyvin (käydään ulkoilemassa, syödään kunnon ruokaa, nähdään kavereita jne).
Välillä pelkään että joku kerta vaan pimahdan ja silloin sitten satutan lastani/itseäni jotenkin.
Kommentit (7)
Mutta nyt on elämä mallillaan. Otin yhteyttä ihan terveyskeskuslääkäriin ja siitä ohjasivat sitten eteenpäin.
Sullakin on oikeus elämisen arvoiseen elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ketään, joka voisi ottaa lapsen hoitoon vaikka ensi yöksi? Kauanko tilanne on ollut noin paha?
Hae heti maanantaiaamuna apua terveyskeskuksesta!
Soita aluksi neuvolaan! Minä ainakin sain (pyytämättä) sieltä palvelupyynnön perhetyöntekijälle 1-2xvko, vaikka en pahasti masentunut ollutkaan. Tosiasiassa perhetyöntekijä tuli lomien takia harvemmin kuin kerran viikossa (3h kerrallaan), mutta silti siitä oli huomattava apu kun jaksoin koko viikon aina sillä kun tiesin saavani muutaman tunnin "huilin" sovittuun aikaan. Ja jos tarve on kova, niin tottahan sitä apuakin saa enemmän. Toki riippuu kaupungista/kunnasta, mutta kannattaa ainakin yrittää neuvolan kautta :)
Mä olen, ja kun oma oloni meni tuohon suuntaan, se tosiaan teki pienen romahduksen, säikäytti todella ja sain haettua apua. SItä ennen oletin olevani ihan ok, väsynyt, laiska ja saamaton :(
Lääkärin kautta sain apuja sen verran, että jaksoin taas lasten huollon ok, kaikki muu on vieläkin retuperällä. En uskalla hakea enää apuja, kun pelkään leimautumista, ja sitä sain ekalla kerralla.
Ihan ensiksi sinun tulisi varmasti hakea mahdollisimman pian apua. Yritä ainakin oman tk-lääkärin tai neuvolan kautta, joku varmasti kuuntelee ja pääset ammatti-ihmisten hoidettavaksi. Älä pelkää, lastasi ei varmasti oteta pois, vaan ensisijaisesti teidän yhteinen elämä turvataan tukikeinoin.
Muistathan kuitenkin, että ajatukset eivät ole yhtä kuin teot. Älä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että sinun tekisi mieli vahingoittaa lastasi, jos et kuitenkaan tee sitä.
Kuten edellisetkin sanoivat, sinullakin on oikeus ja mahdollisuus normaaliin, hyvään ja tasaiseen elämään. Joskus se vaan menee isompien kivikkojen kautta, mutta niistä pääsee ajallaan yli.
Tsemppiä kamalasti ja vielä pikkuneuvo: tämä ei ehkä oo paras paikka purkautua, koska vastaukset voi olla tosi raadollisia. Esim. täältä: http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/yleinen_masennus.php löytyy omasta kokemuksestani todella hyvää vertaistukea ja muiden tsemppausta. Saman kokeneet ymmärtävät ja osaavat myös antaa vinkkejä mm. miten selvitä lääkärille menosta, mahd. lääkityksen aloituksesta tms.
Parempaa huomista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emmin ottaa yhteyttä tk, tai neuvolaan, koska pelkään tosiaan leimautumista. Minulla on ollut vaikeita jaksoja joitakin kappaleita elämäni aikana, mutta en ole, onneksi, saanut ristikseni vielä mitään varsinaista diagnoosia. Eikä ole ollut mitään lääkityksiä.
Lapsena olen ollut ihan terapiassakin.
Vaikeudet ovat oikeastaan alkaneet nyt uudelleen jo silloin kun olin raskaana ja sieltä sitten aaltoilleet.
Olin vain jo niin (muka) tasaisessa vaiheessa jo monen monituista vuotta etten tahdo myöntää että vaikeudet nostelevat taas päätään.
Ette ikinä uskoisi pääni sisäisiä oloja, jos näkisitte minut, tai kotimme. Meillä on aina kaikki tip top, aina. Olen myös ollut paljon töissä ja suoriutunut vaativistakin opiskeluista erinomaisesti (ainakin ulkoisesti).
Pelkään että kaikki kulissit murtuvat sitten jos puhun näistä oloistani jollekin ihan ääneen. Nyt tuntuu siltä että saan aina lopulta vain korjattua luuni ja ryhdistäydyn taas, hetkeksi.
Mutta joo, eihän tämä ole oikein mukavaa elämää. Leikkiä että kaikki on hyvin, vaikka itsestä tuntuu siltä että ihan just romahtaa.
olin aikoinani ihan samassa tilanteessa ja itkin vaan keittiön lattialla omaa surkeuttani!hae apua kiireesti,olet pahasti masentunut!käy juttelemassa psykologille tms.
itse hain apua vasta kärsittyäni monta vuotta masennuksesta ja nyt olo on miljoona kertaa virkeämpi kun lääkitys kohdillaan :) siihenkin menee oma aikansa,että lääkkeet alkaa vaikuttamaan,mutta kannattaa yrittää!
tsemppiä ja piristystä ap:n syksyyn