Mulla on ihan hirvee työstressi ja paruttaa, mutta itku ei tule!

...sitä pientä, parivuotiasta lasta, joka löytyi muutama vuosi sitten kadulta märissä vaatteissa ja kumpparit jaloissa. Äiti oli lähtenyt kapakkaan ja lapsi oli herännyt yöllä.



Kuvittelen, kuinka lapsi on herää ja huutaa äitiä, itkee, mutta äiti ei vain tule. Sitten lapsi tajuaa, että äiti ei ole kotona ja päättää lähteä ulos etsimään. Kuvittelen, kuinka lapsi on hädissään, mutta jotenkin ylpeä siitä, että osaa ihan itse pukea kumpparit jalkaansa. Näen ne mielessäni, kirkkaanpunaiset kontiot kokoa 24-25, ja tietenkin väärissä jaloissa, silleen liikutttavasti. Kuvite.lkaa, sellainen pieni kolmevuotias, niin pieni, mutta haluaa niin hirveästi olla iso.



....ja tässä vaiheessa MINÄ kävelen ulkona ja törmään kotini lähellä pieneen lapseen, joka on märissä sisävaatteissa, pienet punaiset kumpparit väärissä jaloissa. Lapsi on itkenyt ja hädissään. Minä tervehdin häntä, kysyn hänen nimeään ja kysyn, miksi hän on ulkona ja missä hänen äitinsä on. Otan takin pois päältäni ja kiedon lapsen siihen, sanon, että ei hätää, minä autan löytämään äidin. Lapsi takertuu kaulaani ja nyyhkyttää nenä räässä olkaani vasten... Voi, tuo poloinen ihmistaimi! (jonka minun hyvyyteni pelastaa)jne. jne.



Ja kyllä edelleen omien hautajaisten ja sen ajattelu, kuinka ne kaikki suree ja katuu ja rakastaa ja kaipaa, on hyvä itketyskeino. Kuvittele, mitä ne kaikki sieltä töistä sanoo sun haudalla, oisko niiden sittenkin kannattanut olla vähän avuliaampia?!

kuin Melankolian kolme huonetta ja se kohtaus, missä syöpää sairastava äiti joutuu jäämään Groznyihin kuolemaan yksin asuntoonsa, lapset viedään pois häneltä orpokotiin maan rajojen ulkopuolelle. Se kun n. 5-vuotias poika itkee ja halaa äitiään ja sanoo maama ja halaa ja yrittää lähteä ja halaa ja itkee.. Ja sitten lapset lähtee ja viedään autolla pois.

Säästä ne tärkeisiin tapauksiin.

tiesin ettei olisi pitänyt ajatella sitä. t. 3