Onko kellään ollut samanlaista synnytystä kuin minulla?

Muistan sen, kuinka makasin leikkauspöydällä, supistukset olivat aivan valtavat oksitosiinin takia ja ponnistustarve mieletön eikä saanut ponnistaa ja miten vaan huusin ja huusin ja huusin...

Myötätuntokauhistelut täältä, on mahtanut olla helvettiä! :o

Jep, sama juttu itsellä; lujalla tahdolla se vauva pykättiin, kertaakaan en tuntenut ponnistamisen tarvetta ja käyrän ja kätilön huutojen mukaan yritin työnnellä. Sekin tuntui ihan turhalta, tiennyt mitä ponnistaa ja minne, kunhan pinnistin, se oli kauheaa. :(

Joo epiduraalin takia en ekassa synnytyksessä tajunnu siitä ponnistamisesta kukkua.



Mutta toka, ilman mitään lääkkehiä jo tuntu! Se oli mahtava fiilis ku keho teki töitä todella! :)

ei ole ollut ponnistuksen tarvetta kummassakaan synnytyksessä.

Ensimmäisessä piti turvautua imukuppiin, mutta toisessa sentään sain ponnistettua itse lapsen maailmaan.



Ensimmäisessä synnytyksessä sain epiduraalin (jonka teho oli kadonnut jo pari tuntia ennen ponnistuvaiheen alkua) ja sitä pidettiin syynä sille, ettei ponnistamisen tarvetta tullut.

En uskonut siihen selitykseen silloin .. ja vielä vähemmän sen jälkeen kun toisessa synnytyksessä en ehtinyt saada mitään kipulääkityksiä ja silti ponnistuksen tarve jäi puuttumaan.

kahessa ekassa epiduraali ja ponnistin helposti ilman sitä tarvetta, 5min ja 20min, kolmannessa ei lääkkeitä ja kivulias nopea synnytys eikä muuten ponnistuttanut silloinkaan, lapsi vaan pullahti ulos

että en mä mitään ponnistamisen tarvetta tuntenut.. koitin katsella supistuskäyrää ja ponnistelin ihan miten sattuu. No, ponnistusvaihe oli kuitenkin suht lyhyt, vain 10 min. Ei mulla ollut mitään ongelmia siinä eikä lihaskipuja sen jälkeen.



Vasta tokassa tosiaan tajusin mitä se ponnistamisen tarve on :) Silloin meni vähän kauemmin, n. 20 min. mutta siinäkään ei mitään ongelmia.

Kokemusta on lääkityksellä ja ilman. Vieläkään en tiedä mikä se sellainen tarve ponnistaa on :)

mutta ei tietoa milloin. Ekassa olin niin epiduraalihöyryissä, että en tuntenut supistuksia ja ponnistin sitten sopivasti milloin sattuu. Ponnistusvaihe kesti silti vain sen 25 minuuttia.



Tokassakin sain kyllä epiduraalin viime tinkaan mutta tunsin supistukset ja ponnistin mielestäni oikein. Ensin päätettiin lisätä roimasti oksitosiinia, vaikka kuinka vakuutin tuntevani supistukset. Vauva ei silti tullut ja reilun tunnin jälkeen piti sektioida, kun tajuttiin, että eihän se herranjestas mahdu. :( Kamalaa oli! Vauva oli niin tiukasti kiinni kanavassa (siis pää), että leikkauskertomuksessakin erikseen mainitaan, mikä työ oli irrottamisessa ja että äidille saattoi tulla vaurioita... Muistan sen, kuinka makasin leikkauspöydällä, supistukset olivat aivan valtavat oksitosiinin takia ja ponnistustarve mieletön eikä saanut ponnistaa ja miten vaan huusin ja huusin ja huusin...