Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini on ihana, mutta edelleen hallitseva minua kohtaan.
03.08.2010 |
Äitini on ystäväni ja todella ihana ihminen. Häneen voin luottaa 100% tilanteessa kuin tilanteessa.
Hän kuitenkin on myös todella vahva ja hallitseva luonne. Välillä se harmittaa.
Esim nyt kun rakennamme, hänellä on mielipide jokaiseen sisustukseen liittyvään asiaan ja tuntuu, että mikään suunnittelemamme ei kelpaa hänelle. Jatkuvasti jankuttaa, että pitää muistaa, ettei tule liian räikeää jne.
Suunnitelmissa siis sävyttää joitain seiniä lämpimän harmaalla ja laittaa jokin tähän sävyyn sopiva efektitapetti yhdelle seinälle. Muuten tulee valkoista. Äitini puhuu kuin pienelle ihmiselle, ikään kuin en itse ymmärtäisi, että sitten taloon tulee huomiota herättäviäkin seiniä.
Meillä siis kaikki periaatteessa valkoista. Sohvat, tasot, tuolit jne. Eli värejä ei paljoa. Äitini kodissa kaikki on valkoista, seiniä myöten.
Tänään sanoin, että pitää muistaa, että kyseessä on meidän kotimme ja meidän viihtyvyytemme on tärkeintä. Itse teemme omat ratkaisumme ja mahdolliset virheemme. Otti ihan hyvin. Silti ärsyttää.
Ja eniten ehkä ärsyttää se, että edes kirjoitan tätä. Että olen niin lapsellinen, että annan tuon edes vaikuttaa itseeni. No, ulos se tuli nyt ainakin.
Kommentit (8)
Minun äitini ei ole negatiivinen, eikä "juoruämmä". Jostain syystä ei vain käsitä sitä, että olen jo aikuinen.
T: Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun minunkin äitini olisi edes hiuskarvan verran kiinnostunut meidän talonrakennuksesta..!
Äitiäni on niin kateellinen ja katkeroitunut ihminen, ettei ole käynyt vielä kertaakaan koko rakennustyömaalla.
Voi kun saisi sellaisen kultaista keskitietä kulkevan äidin. Tai osaisi itse olla sellainen sitten joskus tulevaisuudessa ;)
en edes viitsi enää puhua äidilleni mistään asioista tai suunnitelmista etukäteen. En vaan jaksa kuulla sitä neuvojen määrää, varsinkin kun neuvoo tyyliin "tämä pitää sitten tehdä niinkuin minä sanon" ja haukkuu hulluksi jos(kun) ei heti ala toteuttamaan innoissaan äidin neuvoa.
Äidilläni on myös ikävä tapa kävellä ylitseni. Viimeksikin kun kävi kylässä, alkoi kahvittelun jälkeen toimittamaan "pyyhippäs nyt tuo pöytä puhtaaksi" juuri kun pyyhkimässä pöytää puhtaaksi =o
Puutarhaani kommentoi "tuohon aidan viereen sopisi hyvin joku köynnöskasvi". No, siinä kasvaa pari kärhöä. Ovat vasta metrisiä kun tänä kesänä olen ne istuttanut siihen.
Äitini vaan tarvitsee päästä sanomaan ja neuvomaan ..ja sitten selittää kaikille sukulaisille minun naapureilleni, kuinka hän sanoi miten pitää asiat tehdä ja kukkapenkit laittaa.
Minulla on tosi iso kommunikaatio-ongelma äitini kanssa :x
Tsempit ap:lle. Yritä jaksaa.
Minun elämääni on helpottanut se, että en kerro asioitani äidille.
Hän on siis täysillä mukana elämässämme, ja haluaa perheelleni vain hyvää, mutta välillä tuntuu ettei osaa antaa minun tehdä omia valintojani.
Kun rakensimme taloa, hän puuttui juuri samaan tapaan suunnitelmiin. Piirteli illat pitkät muutoksia talon pohjapiirustukseen ja yritti perustella tiettyjä valintojani vastaan. Silloin se oli todella rasittavaa ja tuntui, että hän ei osannut ajatella positiivisesti rakentamisestamme.
Pikkuhiljaa nämä piirteet äidissä ovat vähentyneet. Kai hän on huomannut, että pystyn elämään omien valintojeni mukaisesti. Talostammekin tuli ihan mukava, vaikka ei äitini näköinen talo olekaan ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin erilainen, kun huomaan jatkuvasti hakevani äitini hyväksyntää. Ja silti kaikki menee väärin ja jos kerron ongelmiani niin ei ole hyvä hän rasittuu ja huomauttaa miten huonosti hänellä on kaikki.Sitten jos en kerro niin on huolissaan. Ei ole hyväksynyt miestäni, eikä oikein ammatistani ole koskaan ollut kiinnostunut. Silti puolustaa minua kuin kanaemo joskus vähän liikaakin tai väärissä tilanteissa. Olisi kivajos äiti joskus sanoisi että olenpas minä fiksu tai hyvä jne. Vaikka olen paremmin koulutettu ym. mutta tuntuu että teen vaan vääriä valintoja. Lisäksi olen ainokainen tyttö. Luulen että äiti haluaa minulle parasta mutta ei omalla kustannuksellaan. Siis että haluaa itse olla silti se ykkönen minua parempi.
täytyy tunnustaa, että on välillä vaikea olla neuvomatta ja puuttumatta. Tyttäreni on hyvä kaikessa mihin tarttuu, mutta silti välillä minulta lipsahtaa joku neuvo. Tosin hän on sen verran nuori (19) että sanoo kyllä ärhäkästi takaisin ja käskee olla puuttumatta.
Jarruttelen myös välillä itseäni, etten soittelisi joka päivä tai malttaisin odottaa, että tyttö soittaisi minulle päin. Meillä on hyvät ja läheiset välit ja tapaamme usein, mutta silti minulla on ikävä häntä. Yritän ota sanomatta, että on ikävä, etten aiheuttaisi syyllisyyttä tms.
Alue: Aihe vapaa
kuulostaa minun äidiltä.
olen ottanut häneen tietoisesti etäisyyttä. tavataan lähinnä sen takia, että lapset saavat nähdä isovanhempiaan.
keskustelut pyörivät lasten ympärillä. muuten ei ole oikein yhteistä aihetta.
äitini on perusnegatiivinen ihminen. ikinä ei voi sanoa mitään kannustavaa tai positiivista. arvostelee ja juoruaa. Minä en jaksa sellaista.
arvostelee minun valintoja, ei kunnioita minua äitinä, sivuuttaa minun tapani kasvattaa lapsia.
On neuvomassa ilman pyyntöä mitä yksinkertaisimmissa asioissa = pitää minua siis aivan typeryksenä vaikka osaan homman.
sitten kun olen asiasta sanonut, nyrpistää nenäänsä ja nakkelee niskojaan ja suuttuu.
miten saisin välit normaaliksi
anoppi on onneksi mitä kultaisin