03- syntynyt poikamme ei menekkään kouluun :(
Vasta tänään tuli kirjallinen päätös koululykkäyksestä, vaikka itse olen lykkäytä " toivonut " ,niin nyt asian tultua todeksi tuli itku. Poika itse ajetteli jo kouluun lähtevänsä, ja tokaisi tänään " mutta mä oli jo eskarissa ".
Miten tämä voi ollanäin ristiriitaista ja raskasta :( Mitä sen voi tietää, että on tehnyt oikean päätöksen ?
Koulukypsyystestit menivät rimaa hipoen läpi, eli jos olimme tahtoneet lapsi olisi voinut aloittaa koulun tuetusti. Mutta tuntui järkevämmältä kyspytellä vuosi ja ottaa ns varmempilähtö koulumaailmaan. Nyt kuitenkin tuli tunne, että jos onkin tehnyt väärin lasta kohtaan.
Lykkäyksen syinä oli lapsen syntyminen keskosena ihan joulukuun lopussa, hän on edelleen hyvin pieni ja hento 105 cm/16 kg. Syntymän jälkeen hänelle tuli suolistovaivoja, josta johtuen hänellä on tuhrimis ongelmia- korjaava leikkaus tehtäisiin vasta ensi vuonna ( eli sitten koulussa ei todennäköisesti tulisi enää vahinkoja) Liksäksi leikki on edelleen mielipuuhaa.
järki sanoo , että lykkäys on viisas rtkaisu, mutta kuitenkin sydämessä tuntuu raskaalta.
Kommentit (22)
Sukulaispoikani aloitti aikoinaan koulun ja parin ensimmäisen viikon jälkeen passitettiin kotiin kasvamaan vuodeksi. Hänellä on paha ADHD. Koulun keskeytyminen oli pojalle ja vanhemmille rankka paikka ja hänen äitinsä onkin harmitellut etteivät lykänneet heti alkuunsa koulun aloittamista vuodella.
Luulisin ap, että olette tehneet ihan oikean ratkaisun ja voitte aina todellakin vedota tuohon "oikeaan syntymäaikaan".
referoimaan tutkimusta. En missään tapauksessa halua viestistäni noin kovan kuuloista. Uskon, että pojallenne voi olla lisävuodesta paljon oikeaa hyötyä, ja ehkäpä tuo "oikea syntymäaika" antaa kavereillekin selityksen, joka tuntuu kaikkien mielestä hyvältä.