Mies yrittäjä, ja vain nukkuu kotona. Miten jaksaisit? Itse joudun

Ota rahat, mutta muuten anna miehen elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi. Olen tehnyt niin kohta 15 vuotta ja hyvin menee. Miehen mielestä meillä om jopa loistava suhde (kaverinsa kun eroavat, mies ei ehdi eikä jaksa).

läheisyys katoa, tai seksi?Mulla sellainen olo, että nuo asiat lähtevät ensimmäisten joukossa! Puheenaiheet pyörivät lähinnä yrityksessä nykyään, ja mies tosiaan jo elääkin täysin omaa elämäänsä siellä firmassaan...mulla vain sopeutumisvaikeuksia, kun tuntuu että perheen rooliksi on tullut vain se, että "kuulumme asiaan" luomaan tunnelman, että kaikki on hienosti ja puitteet kunnossa...

Meillä on mies ja sitten on lapset ja minä. Perheenä me ei tehdä mitään ja mies ei yksinkään tee muuta kuin töitä. Minä ja lapset eletään ihan omaa elämäämme, kyläillään, lomaillaan, eletään.



Minä hoidan kaiken lapsiin ja kotiin liittyvät, nuorin lapsi ei taida edes ymmärtää että se silloin tällöin kääntymässä käyvä mies on hänen isänsä... Olen myös melkoisen yksin, sillä en saa paljon apuja, omat vanhempani auttavat hiukan, miehen isä on yrittäjä myös ja äitinsä edustusrouva, eivät ehdi/ei ole mielenkiintoa auttaa mitenkään. Mutta 10 vuotta olen porskuttanut, ihminen selviää kun on pakko. Täytyy myöntää, että salaa naureskelen ystäviäni, joiden miehet on 8-16 töissä ja lopun ajan tasavertaisina aikuisina kotona, ja silti ne jaksavat valittaa väsymystä tai sitä, että mies ei just 100% tee yhtä paljon...



Surullista, mutta olen tottunut. Lapsetkin ovat. Mies se tuskin tulee koskaan tajuamaan, mitä on menettänyt.



Seksistä ja läheisyydestä sen verran, että kun vielä potkin tutkainta vastaan, niin seksi ei maistunut yhtään. Kun annoin periksi, ja ymmärsin, että mies ei ehkäkoskaan muutu, mun on elettävä vaan lasten kanssa meidän elämää, niin seksikin alkoi taas maistua. Lapsilta saan henkisen hyvänäpidon, mieheltä seksin. Ei ihannetila, mutta...

Mulla on kolme pientä lasta, nuorin vasta vauva. Oon hoitanut viimeisen vuoden käytännössä yksin koko huushollin, koiran, ison talon jne. Mulla on ihan sama homma, että kaverit jaksaa nalkuttaa miehilleen miten vähän ne osallistuu kotitöihin. Vittu mulle riittäis jos ees lapsia katsois...

vikansa ole, jos sun avioliittosi ei toimi.

Mun mies osallistuu jne, mutta kyllä mä silti voin olla joskus väsynyt ja saan sen sanoa. Ei mun väsymystäni poista se, että jollakulla toisella on vaikeampaa.

Mä lähinnä ihmettelen sitä, että miksi naiset perustaa perheen sellaisen miehen kanssa, jota ei yhtään perhe-elämä kiinnosta.

Täytyy myöntää, että salaa naureskelen ystäviäni, joiden miehet on 8-16 töissä ja lopun ajan tasavertaisina aikuisina kotona, ja silti ne jaksavat valittaa väsymystä tai sitä, että mies ei just 100% tee yhtä paljon...

läheisyys katoa, tai seksi?Mulla sellainen olo, että nuo asiat lähtevät ensimmäisten joukossa! Puheenaiheet pyörivät lähinnä yrityksessä nykyään, ja mies tosiaan jo elääkin täysin omaa elämäänsä siellä firmassaan...mulla vain sopeutumisvaikeuksia, kun tuntuu että perheen rooliksi on tullut vain se, että "kuulumme asiaan" luomaan tunnelman, että kaikki on hienosti ja puitteet kunnossa...

Jos mies jaksaa (niitäkin hetkiä on) niin seksiä ja vipinää löytyy. Mies ei oleta minulta tai lapsilta mitään, me emme ole kulissi vaan itsenäinen yksikkö, joka voi ja saa elää kuten haluaa, mutta hän tekee töitä. Jos on aikaa, lasten kanssa voi pelata tai leikkiä, baareissa mies ei juokse ja kaveritkin ovat pääosin työn kautta eli yhteydenpito sujuu työtehtävien yhteydessä.

Annan miehelleni oikeuden tehdä asioita, jotka hänelle ovat tärkeitä. Samalla pidän huolta siitä, että minulla on vastaavat oikeudet. En kysy, voinko mennä viikoksi mökille vaan menen, mies tulee mukaan, jos ehtii (yleensä ei). En oleta, että minun aikatauluni sovitetaan miehen menoihin vaan päinvastoin.

Tosin en kestäisi miestä, joka puuttuisi liikaa tekemisiini ja päätöksiini.

Annan miehelleni oikeuden tehdä asioita, jotka hänelle ovat tärkeitä. Samalla pidän huolta siitä, että minulla on vastaavat oikeudet. En kysy, voinko mennä viikoksi mökille vaan menen, mies tulee mukaan, jos ehtii (yleensä ei). En oleta, että minun aikatauluni sovitetaan miehen menoihin vaan päinvastoin.

Jos mies ei ole lasten kanssa, miten sinä saat tehtyä "omia" asioitasi? Minä en siihen ainakaan pysty, koska mulla ei ole muutakaan apua, enkä viitsi ruveta lapsille palkkaamaan vierasta hoitajaa vielä iltaisinkin. Eli meillä ainakin mies on tosiaan se, joka tässä voittaa: saa tehdä mitä haluaa. Me muut vaan sopeudutaan siihen, mutta ei saada tästä järjestelystä mitään.

Annan miehelleni oikeuden tehdä asioita, jotka hänelle ovat tärkeitä. Samalla pidän huolta siitä, että minulla on vastaavat oikeudet. En kysy, voinko mennä viikoksi mökille vaan menen, mies tulee mukaan, jos ehtii (yleensä ei). En oleta, että minun aikatauluni sovitetaan miehen menoihin vaan päinvastoin.

Jos mies ei ole lasten kanssa, miten sinä saat tehtyä "omia" asioitasi? Minä en siihen ainakaan pysty, koska mulla ei ole muutakaan apua, enkä viitsi ruveta lapsille palkkaamaan vierasta hoitajaa vielä iltaisinkin. Eli meillä ainakin mies on tosiaan se, joka tässä voittaa: saa tehdä mitä haluaa. Me muut vaan sopeudutaan siihen, mutta ei saada tästä järjestelystä mitään.

Kyllä sillä rahalla jo hankkii lapsille hoitajan, meillä pitkään jo ollut sama tuttu henkilö. Eikä niitä omia asioita kovin paljoa ole ollut, lapset kulkee aika helposti mukana lähes joka paikassa, missä minäkin. Myös tuolla mökillä.

sun tapaisille toi yksi juuri naureskeleekin... AP pyysi vertaistukea ja kannustusta, pidettäiskö yks ketju edes asiassa, eikä alettais aina mollaamaan ja sivuraiteille. On vissiin tosi kannustavaa ja rakentavaa on just kysyä, että "miksi sä olet ottanut tollasen pas**pään miehekses?"...

Mielestäni tämä on ihan hyvä kysymys.

miten jaksatte?!? Mullakin juuri tuo tilanne, että ulkopuolisia apuja ei juuri käytössä ole, kun mummolat ovat kaukana. Joskus saan lapset mummolaan, että pääsen itse hetkeksi "yksin". Mutta esim. omiin harrastuksiin ei ole mahdollisuutta ollenkaan. En voi jättää lapsia oman työpäivän jälkeen enää hoitajalle, eikä niitä hoitajiakaan tosiasiassa edes ole. Kun musta tuntuu, ettei tämä elämänmuoto pysty tyydyttymään minun tarpeitani ollenkaan. En koe olevani "itsenäinen", kun kuitenkin elän ns. parisuhteessa. Enkä edes haluaisi olla yksin lasten kanssa, ilman sitä perhe-elämää, johon kuuluisi mielestäni myös isä. Siitä nautin aikaisemmin =(. Toki nyt edes vähän lohduttaa, ettan ole ainoa...mut kuitenkin tympii. Ap

Ne ovat tulleet kuvaan vasta liittomme aikana. Ja: nyt on enää sitä turha itkeä, en nyt ottaisikaan, jos valintaa olisin tekemässä!

onko yritys kannattava? Jos yritys kannattaa hyvin, niin teette sellaisen sopimuksen miehesi kanssa, että yritys alkaa maksamaan sinulle eläkettä. Joko yritys suoraan tai miehesi palkkatuloista, en tiedä kummin fiksuinta. Sinä rupeat tekemään vajaata työviikkoa. Lisääntyneellä vapaa-ajalla saat itsellesi hetken aikaa ja jaksat paremmin.



jos yritys ei kannata, niin sitten kannattaa keskustella siitä, että olisiko taloudellisesti järkevämpää tehdä jotain muuta.

Tietenkään tilanne ei ole aina ollut tämmöinen. En kai olisi ollut niin hullu, että olisin kolme lasta tehnyt miehelle, joka ei ota mitään vastuuta. Tilanne on täysin levinnyt käsiin pienimmän lapsen myötä, ja nyt yritän hakea apua ja selvitellä asioita. Olen vaan itse ihan poikki ja niin masentunut tästä tilanteesta, että selviäminen ihan jokapäiväisistä asioista tuntuu tosi raskaalta.

olet tuota jaksanut, ennenkuin tuli lopullinen uupumus tilanteeseen? Ovatko tunteesi miestä kohtaan muuttuneet (latistuneet)? Anteeksi, että kyselen näin paljon, mutta haluaisin tietää, mihin tämä pidemmällä aikavälillä mahdollisesti johtaa - tämä tyytymättömyys vallitsevaan tilanteeseen siis.Miten aiot nyt jatkaa eteenpäin..? Voimia joka tapauksessa Sinulle!! Ap