Mummoni kuoli illalla..

Omat mummit ja ukit ovat yleensä hyvässä tapauksessa aikuisellekin erittäin tärkeitä henkilöitä. Hehän ovat olleet aina olemassa kuten vanhemmatkin. He ovat yleensä olleet niitä joiden luona on ollut vain juhlaa. Kun tällainen rakas ihminen kuolee se tuntuu ontolle oli sitten itse sillä hetkellä 5v, 25v tai 45v.



Mummosi ei kuole koskaan ajatuksistasi. Halaus.

oma viimeinen mummoni kuoli pari vuotta sitten, ikää oli jo 96v, ajattelin hänen kuollessaan että haluan elää yhtä vanhaksi että en enää jätä kenenkään elämään suurta aukkoa täytettäväksi.



Aikaisemmat kuolemat lähelläni ovat olleet ihmisiä joiden kuolema on järkyttänyt monen ihmisen elämän raiteiltaan, 32v täti, jolta jäi pienet serkkuni, 20v siskon ensi rakkaus/naapurin poika, 50v isoisä jne.

Lohduttaisiko tämä yhtään, lohdutti minua kovasti kaksi vuotta sitten kun pappa kuoli:



Päivä vain ja hetki kerrallansa



Päivä vain ja hetki kerrallansa,

siitä lohdutuksen aina saan.

Mitä päivä tuokin tullessansa,

Isä hoitaa lasta armollaan.

Kädessään hän joka päivä kantaa,

tietää kaiken, mitä tarvitsen,

päivän kuormat, levon hetket antaa,

murheen niin kuin ilon seesteisen.



Joka hetki hän on lähelläni,

joka aamu antaa armonsa.

Herran huomaan uskon elämäni,

hän suo voimansa ja neuvonsa.

Surut, huolet eivät liikaa paina,

ne hän ottaa itse kantaakseen.

"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."

Tähän turvaan yhä uudelleen.



Kiitos, Herra, lupauksestasi,

siinä annat minun levätä!

Kiitos olkoon lohdutuksestasi,

annat voimaa sanan lähteestä!

Suo mun ottaa isänkädestäsi

päivä vain ja hetki kerrallaan,

kunnes johdat minut kädelläsi

riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Otan osaa. Itse olisin voinut kirjoittaa samanlaisen viestin muutama kuukausi sitten :(.

multa kuoli mummo vuosi sitten ja se oli ensimmäinen kerta kun menetin jonkun sukulaisen tai muuten läheisen ihmisen, ensimmäinen kuolemantapaus siis. En vieläkään oikein osaa sisäistää asiaa, vaikea ymmärtää että toinen on niin lopullisesti poissa. On välillä kova ikävä, mua on helpottanut ajatus siitä että mummo kun uskoi jumalaan, hän on nyt taivaassa ja hänellä on kaikki hyvin. Itse olen ateisti, mutta ajatus siitä että mummo uskoi saa mut toivomaan että hän oli oikeassa ja minä väärässä mitä jumalaan tulee.

Jospa edes pientä lohtua tuo se, että mummosi nukkui rauhaisasti pois.



Koita jaksaa.

kauniista sanoistanne. Ainakin ne auttoivat avaamaan itkuhanat ja tuntuu ainakin paremmalta kun itki - ei niin "tunteettomalta". Onneksi mummo ehti nähdä uusimman lapsenlapsenlapsensa, joka syntyi viikko sitten. Eniten huolestuttaa papan jaksaminen ja pärjääminen - menee varmaan nopeasti mummon luokse

:´(

mummon kuolemasta tulee kohta 6vuotta. Suru on jo hälventynyt mutta vieläkin välillä tulee kaipaus että voi kun mummu olis tässä ja tämä ois kiva kertoa mummulle. Ja monesti tulee mieleen joku ruoka mitä mummu laittoi ja voi kun sais vielä kerran maistaa sitä.. Pieniä arkisia asioita,jotka liikuttaa edelleen. Miksi ei,kun tärkeästä ihmisestä on kyse. Otan osaa suruusi. Ekat kuukaudet minäkin olin vähän turta(en myöskään ikinä ollut menettänyt ketään läheistä ennen)mutta luota siihen että kohta suurin tuska helpottaa. Sinulla on vasta surutyö alussa,mutta selviät kyllä.

Itse olin samassa tilanteessa vuosi sitten.