Lue keskustelun säännöt.
Onko minulla syömishäiriö?
26.07.2010 |
En oikein tiedä mitä tämä olisi... Ihan normaalilta suhteeni ruokaan ei tunnu, mutta en osaa diagnosoida itseäni.
Taustalla on lapsuudesta saakka ollut ylipaino. Aikuisiällä en ole koskaan ollut alle 70kg (pituus 160cm). Jojo-laihduttelua takana. Alin painoni on ollut n. 75kg, ylin 130kg. Nyt 90kg.
Yksi lapsi on, mutta raskauskiloja ei käy syyttäminen, kun lapsella ikää jo 5v. ;)
Vihaan ja rakastan ruokaa. Inhoan ruuanlaittoa. Laitan kotona hyvin perussapuskoita; pastaa + jauhelihakastiketta, makaroonilaatikkoa, wokkijuttuja, kanasuikaileita... Salaattia on joka aterialla.
En oikein osaa kokata enkä haluakaan. En nauti siitä yhtään.
Leivo en koskaan. Juhliin ym. ostan valmista kamaa.
Kun ruoka on vihdoin valmista, syön paljon. Teen ruuan kerran päivässä (lapsi syö päiväkodissa toisen lämpimän ruuan). Pyrin syömään kolmesti päivässä, mutten aina kykene siihen.
Käyn ravintolassa mielelläni syömässä. Nautin toki hyvästä ruuasta, etenkin kun joku muu on sen tehnyt. Syön itseni pahoinvoivaksi, sillä annokset ovat isoja ja tietysti on nautittava tilaisuudesta koko rahan edestä; alku-, pää- ja jälkiruoka siis tilataan aina.
Ajattelen ruokaa jatkuvasti - ja ahdistun siitä. Ajattelen mitä söisin seuraavaksi, mitä söin viimeksi, mitä minun pitäisi syödä, mitä ei pitäisi syödä, mitä tulin tehneeksi, kuinka paljon söin, miksi söin... Ruoka, ruoka, ruoka, ruoka. Aina mielessä, hyvässä ja pahassa.
Toisinaan saan ahmimiskohtauksia. Ostan paljon herkkuja, ahmin ne nopeasti (kuten normiruuankin - nousen pöydästä aina ensimmäisenä). Toisinaan oksennan, toisinaan en, riippuu siitä kuinka pahoinvoivaksi tulen.
Tiedän teoriassa miten laihdutetaan. Ateriarytmit, hitaat syömiset ym. on ihan tuttua kauraa. Olenhan periaatteessa laihduttanut koko ikäni.
Mistä tällaiseen voi saada apua?
Lääkärissä olen käynyt kerran. Piti pitää syömispäiväkirjaa, joka ahdisti ihan valtavasti. Ajattelin entistä enemmän ruokaa ja ahdistuin. Syyllisyys oli valtava, mutten mahtanut sille mitään.
Kommentit (6)
Elämäntilanteeni on muuten oikein hyvä. Hyvä puoliso (joka tosin ei oikein tähän osaa suhtautua, mutta ei ole koskaan valittanut ylipainostani), hyvä työpaikka ja kivat työkaverit, hyviä ystävyyssuhteita jne. Raha-asiatkaan ei paina, vaikkei Kroisoksia ollakaan.
Osaatko sanoa, kumpi olisi enemmän paikallaan; psykologi vai lääkäri? Mietin joskus myös ravintoterapeuttia, mutta ehkä se on kuitenkin taas liian ruokakeskeistä...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoisin ehkä ensiapuan alkamaan analysoimaan syömiseen liittyviä tunteita ja tapoja. Mitä paikkaat syömisellä? mikä siinä on niin ihanaa? miksi pitä syödä paljn ja nopeasti? maistuuko ruoka edes hyvälle? Miksi pitää syödä liian paljon kerrallaan, niin että tulee aina huono olo? Mikä tilanne tai tunne laukaisee syömisen? vitutus? ahdistus?
sitten voisit ottaa mallia annoksista, joita joku normaalipainoinen, ei laihduttava ystäväsi syö. se on hyvä keino oppia annoskoko, jolla pysyy suunnilleen normaalipainoisena.
ja tosiaan, se tylsin vinkki on, että pyri syömään säännöllisesti ruokia, joista pidät, pieniä (normaaleja) annoksia.
Jos olo ei parane omin avuin, voisit koittaa hankkia ammatiapua, ruuan jatkuva miettiminen on todella rasittavaa.
toivottavasti saat jotain apua
t. entinen syömishäiriöinen ahmija
Varmaan kaikkein paras olisi psykologi, varsinkin sellainen joka tajuaisi jotain syömishäiriöistä. Ongelma ei ole ruumiissasi vaan päässäsi. Niin se vain on.
Tämä on hyvä alku parantumiselle, että haluat sitä itse! Ja teitä (meitä) on muitakin, vaikka ne ei nyt vastaisi :)
ja olen lukenut kaikenlaista syömishäiriöistä, ja miljoona kertaa myös tuon vinkin että pitäisi miettiä MIKSI ja mihin tunteeseen sitä oikein syö.
Okei, tämä tehty, ja tiedossa onkin, mutta sitten miksi missään ei neuvota, mitä seuraavaksi tehdään?
esim. itse syön tylsyyteen, siihen, että elämäni ei todellakaan ole sellaista kuin mitä koen haluavani/tarvitsevani.
Nii-in, tähän varmaan joku sanoo, että no tee elämästäsi sellaista kuin haluat se olevan. No, se kun ei aina ole mahdollista.
Mä pystyn elämään sellaista elämää, kuin haluan, ehkä sitten 15 vuoden päästä kun nuorin lapsista on täysi-ikäinen. Mutta mitäs siihen saakka, kärsitään vaan syömishäiriöstä ilmeisesti.
Kaikki muu on kuitenkin elämässäni ihan hyvin. En tiedä miksi ahmin. Ruoka kuitenkin maistuu hyvälle enkä syö mitä tahansa. Saan syömisestä hyvänolon tunnetta. Herkut tyydyttävät ja isot nautinnot elämässäni liittyvät syömiseen;
hyvä kirja + irtokarkit
ystävien tapaaminen + yhdessä ruokailu
hyvä elokuva + naposteltava
jne.
En tietenkään väitä, että nuo asiat olisivat tylsiä ilman ruokaa. Nautin kirjoista, ystävistä, elokuvista ym. ilman ruokaakin, mutta silti ruoka ikään kuin kruunaa sen hetken.
Syön iloon, syön suruun, syön yksin, syön yhdessä (paitsi ahmiessani, sen teen salaa)... Jopa sairaana ollessa ruokahaluni on ennallaan. Edes vatsatauti ei voi estää minua syömästä.
Osaisiko joku suositella hyvää psykologia tms. pk-seudulta?
Terveyskeskuslääkäreihin en vain enää jaksa luottaa...
ap
TAi jos ei syömishäiriö niin hyvin, hyvin vahvoja oireita siitä. Tuollainen ei ole normaalia. Tiedän sen itse, koska olen potenut hyvin vahvoja anoreksian ja ortoreksian oireita nuorempana, mutta olen nyt toipunut. Nyt ajattelen ruokaa ja hoikkana pysymistä normaalisti. En siis pakonomaisesti, enkä koko ajan. Minun on helppo pysyä ateriarytmissä mutta myös helppo pistää elämä risaiseksi ja herkutella.
Mielestäni sinun kannattaisi hakea apua. Täytät syömisellä jotain muuta tarvetta kuin itse nälkää. Peilaat syömiseen jotain muuta epävarmuutta, hallinnan tarvetta tms.
Mene uudestaan lääkäriin tai psykologille ja yritä vaikka myös tukeutua läheisiisi. Onko elämäntilanteesi muuten hyvä? Itse toivuin, kun elämään tuli paljon muuta mielekästä mikä vei ajatukset ruuasta ja ulkonäöstä.
Älä häpeä tai syyllisty, vaan päätä että haluat voida paremmin ja parantua. Vähitellen onnistut varmasti. Tsemppiä kovasti! Et todellakaan ole yksin eikä ongelmassasi ole mitään hävettävää.