Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka paljon vanhempanne arvostelevat valintojanne?
26.07.2010 |
Keittiöremontti on lähes valmis. Vanhempani ovat olleen suurena apuna ja siitä olen (ja mieheni myös) kiitolinen. Järjestelin siivouskomeroa ja äitini totesi, että tästä taas opittiin paljon, että mitä virheitä ei sitten tehdä omassa keittiössä. Olivat kuulemma oppineet kodinhoitohuoneen remontistakin, siis omastaan. Jos itse aloittaisin alusta, en tekisi mitään toisin. Olis kai pitänyt sanoa ääneen, mutta jotenkin menin niin hämilleni kommentista.
Yksi kaappi on vielä tilaamatta. Itse olin alunperinkin sitä mieltä, että se tarvitaan. Muut vastustivat, myös mieheni. Hekin sitten huomasivat tarpeen ja päädyttiin miehen kanssa siihen, että laitetaan kyseiseen paikkaan yläkaapista tehty omilla jaloilla oleva laatikosto. Nyt sitten vanhempani olivat sitä mieltä, että 40 cm kaapin sijaan pitää laittaa 60 cm syvä ja hyvä ettei tilaus lähtenyt tehtaalle saman tien. Silloin sohva ei mahdu paikoilleen ja mulla ei ole paikkaa katsoa telkkaria, kun mies tykkää pötkötellä isommalla sohvalla. No heko heko, luuletko sinä ehtiväsi katsoa telkkaria, kun se vauva tulee, et kuule ehdi moneen vuoteen. Tämä oli siis äitini vastaus.
Voi herranjestas sitä neuvojen määrää. Ymmärrän kyllä, että haluavat parastamme, mutta kun kaikilla ei ole sama maku. Haluavat, että ei tarvitse tehdä samoja virheitä uudelleen, mutta eivät ymmärrä, että erilaiset tavat voivat olla oikein. Äitini erityisesti on sitä tyyppiä, että on hänen tapansa ja sitten ne väärät tavat. Itsekin tunnistan tämän asian joskus itsestäni ja se sapettaa.
Ollaan kai oltu tänä vuonna liian paljon saman katon alla, että alkaa ärsyttää pikkuasiatkin. Äidilläni on paljon kauniita astioita, lakanoita ja pyyhkeitä. Niihin on siis todella panosettu. Talvella kerroin ostaneeni kivituikkuja alennuksella. Meillä poltetaan paljon kynttilöitä talvella, muutama tuikku vähintään joka ilta. Ei kuulemma olisi kannattanut ostaa, kun entisiäkin oli ja oliko ne nyt niin halpojakaan. Ja omituista sellainen kynttilöiden kanssa pelaaminen. Nyt erehdyin kertomaan, että ostin 4 käsipyyhettä puoleen hintaa. Heillä olisi kuulemma joutavia, että ei kannata ostaa. Joo ihan kuin itselläni ei olisi myös 15 vuotta vanhoja pyyhkeitä, joskus vaan haluaa uutta. Jotenkin oletin, että nämä astia- ja lakana-asiat olisiva meidän yhteinen juttu. Alkaa olla jo samaa tasoa kuin anoppi. Pohdin, että taidan ostaa aurinkolasit omilla vahvuuksilla. Ei kuulemma kannata. Hänellä on kotona yhdet joutavat, osti ne Kanarialta ja vuosi taisi olla 1987. No ostin kuitenkin ihan omat, vaikka olishan ne 1987 ostetut Miami Vice -tyyliset lasit olleet lähes suoraan verrannolliset niihin varta vasten silmilleni tehdyille laseihin.
Pitäisi vaan olla välittämättä. Niin miehenikin sanoo, vaikka itsekin ärsyyntyy. Jotenkin sitä vaan haluaisi olla "jotain" vanhempiensa silmissä. Onko muilla samaa ongelmaa? Kai tämä jotain hyväksynnän kerjäämistä on ja sitä ei tule kai koskaan saamaan.
Kommentit (31)
Meillä on hyvät välit ja arvostamme toistemme elämää. Silloin kun nähdään, on mukavaa yhdessä.
Asiaan saattaa vaikuttaa se, että olen muuttanut pois kotipaikkakunnaltani. Jos olisin jäänyt naapuriin asumaan ja olisimme nähneet joka päivä, tuskinpa olisin itsenäistynyt ja tuskinpa vanhempani olisivat alkaneet suhtautua minuun aikuisena ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vastaa arvosteluihin noin tai sitten hän nielee ne arvostelut saatuaan vanhemmiltaan apua sinne keittiöön. Kaikkea ei voi saada. Sitä joko on itsenäinen tai ei ole.
Siis kyllä me ainakin autetaan puolin ja toisin, sekä vanhempien, sisaruksien että myös ystävien kanssa. Eikö tämä itsenäisyyden tavoittelu mene jo välillä liian pitkälle? Paljon mukavapi tehdä remppaa porukalla ensin meillä ja ensi vuonna teillä. Jos jonakin vuotena jollain on sellainen elämäntilanne ettei pysty, esim. vauva, niin se ymmärretään. Jos joku auttaa huomattavan paljon, tarjoudutaan maksamaan palkkaa. Ei ketään voi vaatia auttamaan, mutta jos niin haluaa tehdä, sehän on hienoa. Eikä siihen auttamiseen minun tietääkseni kuulu oikeus arvostella tai vaatia että tehtäisiin kaikki sen auttajan tavalla?
Miettikääpä vaikka jotain muuttoa. Olisitte lupautuneet ystävänne muuttoavuksi ja teillä olisi oikeus arvostella kaikki ystävän huonekalut ja tavarat?
Mä olen huomannut tämän ihan saman. Tämän palstan mukaan pitäisi olla niiiin itsenäinen, eikä vanhemmilta, muilta sukulaisilta tai ystäviltä saisi koskaan ottaa mitään apua vastaan. Jos otat jotain apua vastaan, et enää ole itsenäinen ja avun antaja on oikeutettu toimimaan miten haluaa ja arvostelemaan niin paljon kuin vain ehtii (noin kärjistetysti).
AP:lle: Ymmärrän sua täysin. Oma äitini onnistuu aina kyseenalaistamaan valintani, tekemiseni, ostamiseni jne. Ja tietysti lastenhoitoni. Noin periaatteessa tullaan ihan hyvin juttuun ja lasten takia ollaan paljon tekemisissä (Tästä syystä minut on täällä palstalla kivitetty, kun en itse hoida lapsiani, joita äitini pyytää hoitoonsa viikottain). Välillä ottaa tosissaan päähän, kun äitini aina "huomaamatta" ja "ohimennen" järjestelee meillä tavaroita, pukee lapset uudelleen "oikein", huomauttelee pukeutumisestani jne. Ja nyt, kun me etsitään uutta asuntoa, neuvoista ei tule loppua. Äitini on jopa suoraan tyrmännyt jonkun mahdollisen asunnon sanomalla myyjälle suoraan, ettei me olla kiinnostuneita, ennen kuin me ollaan edes asunnosta tiedetty. Kiva... not.
Eli ymmärrän kyllä AP:ta ja muutamaa muuta tässä ketjussa. Ja kyllä minun mielestäni vanhemmistaan saa valittaa, heihin saa hermostua ja heitä saa arvostella -- ainakin näin nimettömästi nettipalstalla. Sitten jaksaa taas vähän paremmin :)
Eivätkä kummatkaan auta, päinvastoin, ruikuttavat rahaa ja muuta koko ajan.
isäni kuoli 1976, ja ns äidin kanssa en ole missään tekemisissä.
meillä on ihan oma koti, sekä äidillä että minulla. Ei käy edes pienessä mielessä, että pyydän äitiä apuun ja seuraavassa hetkessä ryhdyn häntä sättimään jostain sanomisistaan.
Sinulla on omat tapasi ja muiden tavat näyttävät olevan aika vääriä - eli se, mistä syytät äitiäsi näyttää olevan oma ongelmasi. Tuolla ajatusmaailmalla et ole koskaan mitään vanhempiesi silmissä. Eikä tosin ole mitään aihettakaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrä viestisi sisältöä. En siis ole apua pyytänyt, vaan vanhempani ovat sitä itse ehdottaneet. Emme kuitenkaan halunneet tehdä sellaista keittiötä minkä he olisiva halunneet meille ja nyt sitten sättivät jälkeenpäin valintojamme joihin itse olemme tyytyväisiä. Olen itsekin sanonut, että esim. messuilla on kiva käydä katselemassa erilaisia ratkaisuja ja huomata, että mitä ei ainakaan meille tule. En kuitenkaan mene kenenkään kotiin sanomaan, että ai tänkin ootte ihan päin persettä tehneet, en ikinä olis itte laittanut näin. Vaikka näin ajattelisinkin. Vanhempani tekevät juuri tätä, erityisesti äitini. Jos haluaisin olla "jotain" vanhempieni mielestä, niin pitäisi tehdä heidän makunsa mukaan. Esim. ostaa se 60 cm syvä kaapisto, jonka minä siis maksan, vaikka se ei meidän keittiöön sovikaan, emmekä tarvitse sellaista, mutta kun he ainakin tarvitsisiva jossa meillä asuisivat. Tästä syystä en kai sitten ole mitään vanhempieni silmissä, eikä ole syytäkään olla mielestäsi. En kyllä ihan ymmärrä ajatusmaailmaasi.
meillä on ihan oma koti, sekä äidillä että minulla. Ei käy edes pienessä mielessä, että pyydän äitiä apuun ja seuraavassa hetkessä ryhdyn häntä sättimään jostain sanomisistaan.
Sinulla on omat tapasi ja muiden tavat näyttävät olevan aika vääriä - eli se, mistä syytät äitiäsi näyttää olevan oma ongelmasi. Tuolla ajatusmaailmalla et ole koskaan mitään vanhempiesi silmissä. Eikä tosin ole mitään aihettakaan olla.
että vanhemmistasi on ollut suuri apu remontissa. Älä ota sitä apua vastaan, jos se kerran on vastenmielistä. Tee itse ja kutsu heidät sitten joskus kahville sinne uuteen keittiöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyvät kerran pari vuodessa. Vierailun aikana äitini sisustaa talomme uusiksi. Ei ole esinettä, jota ei siirtäisi. Hänellä on oikea pakkomielle siihen. Joka ikistä tavaraa on siirrettävä ainakin sentti, ennen kuin se on "hyvällä" paikalla. Hän kommentoi huonekalujamme ja lamppujamme, että tuon voisi kyllä heittää menemään ja tuo on kyllä kauhea, viskatkaa nyt jo pois. Nojatuolit pitäisi viedä verhoilijalle. Tekniikasta ei tajua mitään, kiskoo johtoja irti ja saa laitteet sekaisin. Menee päivä vieralun jälkeen, että saan tavarat takaisin niille paikoille, joilla me niiden haluamme olevan. Ja ei, sanominen ei auta. Hän kuuntelee ja samaan aikaan toisella kädellä siirtää jotain kippoa jonnekin.
Äitini ja isosiskoni sekä anoppini ja kaksi kälyä.
Ja mitä enemmän sitä pällistellään ja kauhistellaan, sitä kamalampi sotku meillä on, sitä turhankalliimmat kalusteet, sitä surkeammat tarjottavat, sitä enemmän minä tuhlaan jne.
Rikkinäisen puhelimen efekti on niin iso, että en yleensä edes tunnistaisi noista jutuista parin päivän jälkeen...
Perusteema on kuitenkin minun sukulaisteni puolella se, että minä olen liian pihi, kun taas anopin mielestä tuhlaan mieheni rahat ja ajan meidät perikatoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muutama vuosi sitten muutimme vanhempieni entiseen taloon, he pienempään, oikeastaan asiaa oli pohdittu vuosia ja vähän kauhistutti miten tämä tulee onnistumaan.
Aika harvaan asiaan äitini enää puuttuu, tosin joskus kun on lapsia hoitamassa tyhjentää tiskikoneesta astiat niihin kaappeihin joissa itse on samanlaisia astioita pitänyt, sitten ihmettelee kuinka teillä on vaan viisi lautasta. Taitaa olla jotain taantumaa liikkeellä.
Alue: Aihe vapaa
ystävänsä voi.
Pitää olla realistinen. Jos tuntee vanhempansa, tietää että nämä arvostelevat, niin sitten pitää asettaa heille rajat. Joko oman mukavuusalueen mukaan tai sitten ei.
Mutta ei voi vuodesta toiseen ottaa ja ottaa apua, sitten itkeä että taas ne käyttäytyi niinkuin tiedän niiden käyttäytyneen viimeiset 30 vuotta tai jotain.
Hieman nyt järkeä!