Miten olet kertonut 8-9v pojallesi mitä seksi on?
Kommentit (27)
Niin kokeilunhaluinen, estoton, nauttiva ja nautintoa saava kuin olenkin, niin koen ajatuksen tuon kaiken kertomisesta lapsellesi vaikeaksi:(
ap
Tuon ikäisten ei todellakaan tarvi tietää seksistä vielä yhtään mitään.
(siis miehen kiveksissä on siemeniä ja naisen vatsassa munasoluja jne), sekä olen varoitellut että kukaan ei saa koskea hänen pippeliin/kiveksiin, vaan ne on ihan hänen ikiomaa aluetta (pedofiilien tms varalta hyvä tietää). Muuten ei olla sivuttu aihetta.
Tietää silti tarkalleen mitä seksi on. Ilmeisesti kaverit on kertoneet. Poika menee syksyllä kolmannelle.
Kun nyt viimepäivinä olen lukenut useammastakin alan lehdestä, mm Meidän Perhe ja Lapsemme, että lapselle olisi tärkeää kuulla kotoa tietyt faktat eikä kavereilta. Kaverit kun voivat vääristellä asioita, puhua naimisesta, nussimisesta jne.
Värittää juttuja ja vääristää, siksi olisi kuulema parempi kuulla asioista kotoa vanhemmilta.
Aina ajatellut että lapsen ikä-ja kehitystason huomioiden, mutta onko sellaiseen ajateluun edes "varaa" kun kerta koulumaailma ja kaverit jauhavat aiheesta kuitenkin ja ties mitä:/
Ei tuo poika ole mitään kysellytkän vielä, sen tietää että vauva saa alkunsa miehen ja naisen siemenestä, kasvaa kohdussa, syntyy pimpin (tai vatsaan tehtävän leikkausaukon) kautta jne mutta eipä muuta, emme ainakaan me olemme vanhempina muuta kertoneet vielä.
Vaikeaa tässäkin taiteilu:(
ap
Mitä sä vastaat kun lapsesi suoraan kysyy? Ettei kuulu sulle? Onko se kivempaa että se kysyy joltain kaveriltaan joka vie sen katsomaan netistä pornoa?
Meillä ei lapsille valehdella, vaan puhutaan asioista oikeilla ninillä, lapsen ikätasoon sopien. Jos se on jostain jo kuullut sanan seksi, se taatusti tulee jotain kautta ottamaan selvää mitä se on. Ja se ei tule olemaan kovin kaunista kuultavaa luultavasti.
Että mikä ihme siinä hävettää puhua täysin luonnollisista asioista? Tiedätte kuitenkin että lapsi kuulee niistä jostain. Eikö se ole paljon parempi että se kuulee niistä totuuden omilta vanhemmiltaan, kuin jotain ihme panojuttuja joiltain vanhemmilta kavereilta? Ette te voi niitä suojella, lapset kuulevat nykyään niin paljon niin nuorina, että parempi vastata suoraan jos jotain kysyvät.
kun itse ei olla muutamaan vuoteen miehen kanssa petipuuhia harrastettu. Niin mitä vastaan, jos lapsi kysyy, teenkö isän (siis mieheni) kanssa sitä? Ja muutenkin ollaan vain tottumuksesta enää yhdessä, ei halailla, enkä rakkaudestakaan tiedä, liekö sitä enää jäljellä :(
Täytyy varmaan yrittää sanoa, että ne on jokaisen yksityisiä asioita, eikä se kuulu muille, mitä naapurit tai me tehdään sängyssä.
Että kun ihmiset rakastavat paljon, he aikuisina haluavat myös rakastella. Se tarkoittaa sitä, että ollaan alasti ja mies laittaa pippeliään naisen alapäähän. Siellä on oma aukko sitä varten ja se on eri paikassa kuin mistä pissa tai kakka tulee. Sitä kautta siitiöt pääsevät myös naisen kohtuun ja vauva voi saada alkunsa. Jos vauva ei ole vatsassa kasvamassa, naisella on kuukautiset jne......(Kohtu on joka kuukausi valmistautunut ottamaan vastaan vauvanalun)
Olen myös kertonut, että rakasteleminen tuntuu hyvältä, sitä tehdään vaikka ei olisi tarkoitus saada vauvaa. Samaan syssyyn olen selittänyt mikä on kondomi ja miten sitä käytetään. Käynyt läpi rumat nimitykset nussimisesta alkaen ja kertonut, että ne kaikki tarkoittavat sitä rakastelemista, mutta jotkut yrittävät olla koviksia kun eivät tiedä mistä puhuvat.
Lapset ovat saaneet varsin varhain tarkan selostuksen kuukautisista, ehkäisystä ym.
ettei ikinä saa kysellä toisilta ihmisiltä niiden rakastelu- tai seksiasioista. Ne on jokaisen hyvin yksityisiä asioita, eikä niistä tarvitse kertoa kenellekään. Eikä niistä jutuista muutenkaan ole hyvä jutella vieraiden (tai tuttujenkaan) kanssa, koska ne on ihan vaan niiden kahdenkeskisiä asioita.
Että kun ihmiset rakastavat paljon, he aikuisina haluavat myös rakastella. Se tarkoittaa sitä, että ollaan alasti ja mies laittaa pippeliään naisen alapäähän. Siellä on oma aukko sitä varten ja se on eri paikassa kuin mistä pissa tai kakka tulee. Sitä kautta siitiöt pääsevät myös naisen kohtuun ja vauva voi saada alkunsa. Jos vauva ei ole vatsassa kasvamassa, naisella on kuukautiset jne......(Kohtu on joka kuukausi valmistautunut ottamaan vastaan vauvanalun)
Olen myös kertonut, että rakasteleminen tuntuu hyvältä, sitä tehdään vaikka ei olisi tarkoitus saada vauvaa. Samaan syssyyn olen selittänyt mikä on kondomi ja miten sitä käytetään. Käynyt läpi rumat nimitykset nussimisesta alkaen ja kertonut, että ne kaikki tarkoittavat sitä rakastelemista, mutta jotkut yrittävät olla koviksia kun eivät tiedä mistä puhuvat.
Lapset ovat saaneet varsin varhain tarkan selostuksen kuukautisista, ehkäisystä ym.
"Se miten vanhemmat suhtautuvat seksuaalisuuteen ja siitä lapselle kertomiseen vaikuttaa erittäin paljon lapsen itsetunnon, omanarvontunnon ja seksuaalisen minä-kuvan kehittymiseen".
Jokin kultainen keskitie tässä olisi löydyttävä, en tod aio vain tuhahtaa ja vaihtaa aihetta, mutta en myöskään todeta että ei kuulu muille ja piste tai selittää juurta jaksaen kutakuinkin aasta ööhön.
Huoh!
ap
Osa on jo aikuisia, osa teinejä, yksi on alakoululainen. Koulussa asiat opetetaan jo ekalla luokalla, ja asiallisesti. En todellakaan usko, että ne eskarissa tai seurakunnan kerhossa kuulivat mitään kuvottavuuksia.
Mikä tuossa sun mielestä oli "kuvottavaa"? Eikö tuo ole ihan normaalia biologiaa ja ihmisten käyttäytymistä?
Minusta on helpompi kertoa kun toinen kyselee, kuin että muuten vaan kertoo. Mutta pääpiirteittäin kerrottu.
Miehellä on kiveksissä vauvan siemeniä, eli siittiöitä. Rakastellessa mies laittaa pippelillä siemenet naisen pimppiin, joka on oma reikänsä.
Olen lisäksi tuon ikäisellä jo korostanut että seksi on aikuisten asia ja se kuuluu miehen ja naisen väliseen rakkauteen. Toiseen pitää pystyä luottamaan ja ottamaan vastuu seurauksista, eli mahdollisesta vauvasta. Ehkäisystä olen kertonut ettei se ole aina idioottivarmaa.
Puheeseen olen ottanut erikseen tai tuon keskustelun yhteydessä, että pippeli/pimppi on jokaisen oma yksityinen asia ja niitä ei näytellä muille, eivätkä muut saa kostella niihin.
Tytön kanssa tuon ikäisenä katsottiin yhdessä netistä miltä siittiöt näyttävät, kun hän halusi tietää. Ja muutenkin vastaan mielelläni lasten kysymykseen.
Kuukautisista kaikki lapset meillä tietävät, se tulee helpommin läpikäytyä kun huomaavat ne tai asiaa tulee sivuttua muuten.
Että kun ihmiset rakastavat paljon, he aikuisina haluavat myös rakastella. Se tarkoittaa sitä, että ollaan alasti ja mies laittaa pippeliään naisen alapäähän. Siellä on oma aukko sitä varten ja se on eri paikassa kuin mistä pissa tai kakka tulee. Sitä kautta siitiöt pääsevät myös naisen kohtuun ja vauva voi saada alkunsa. Jos vauva ei ole vatsassa kasvamassa, naisella on kuukautiset jne......(Kohtu on joka kuukausi valmistautunut ottamaan vastaan vauvanalun)
Onko ihan nyt aivan 6 - 8 veelle kertoa?
Minun mielestä aika voisi olla noin 8 - 10 vOlen myös kertonut, että rakasteleminen tuntuu hyvältä, sitä tehdään vaikka ei olisi tarkoitus saada vauvaa. Samaan syssyyn olen selittänyt mikä on kondomi ja miten sitä käytetään. Käynyt läpi rumat nimitykset nussimisesta alkaen ja kertonut, että ne kaikki tarkoittavat sitä rakastelemista, mutta jotkut yrittävät olla koviksia kun eivät tiedä mistä puhuvat.
Lapset ovat saaneet varsin varhain tarkan selostuksen kuukautisista, ehkäisystä ym.
tai siis vastaan sitä mukaan kysymyksiin, kun niitä tulee, mutta ei olla pidetty mitään "tulehan niin jutellaan seksistä" sessioo!
kun olette kertoneet näitä elämän totuuksia?
Meillä on pienestä pitäen tiedetty että äidillä ja isällä on vauvansiemenet jne, ja kesti yllättävän kauan ennenkuin esikoinenn älysi kysyä, että KUINKA se isä laittaa ne siittiöt sinne kohtuun.
Vastasin sitten totuudenmukaisesti, että pippelillä ja että sitä kutsutaan rakasteluksi, ja se on aikuisten mielestä ihan mukavaa.
Lapsi:"Yöööööökkk!!! Siis että... ja... hyyiii, mä en ainakaan ikinä halua lapsia...!!!"
Ollaan luettu kirjoja vauvojen saamisesta. Sen lisäksi olen kertonut että aikuiset rakastelevat myös ihan vaan koska se tuntuu hyvältä. Toiset tykkäävät rakastella niin että on mies ja nainen, tai mies toisen miehen tai nainen toisen naisen kanssa, ja se on kaikki ihan normaalia. Lasten kanssa ei saa rakastella, koska lapsi ei ole siihen valmis.
Seksi on sellaista aikuisten leikkiä rakastelun yhteydessä. Sitä voi nähdä tv:stä tai netistä, mutta se ei ole tarkoitettu lapsille eikä sitä pidä vielä liikaa miettiä, mutta aina saa kysyä jos joku asia mietityttää.