Lapseni on tarhassa vaikka olen kotona vauvan kanssa.

Viitateen eiliseen " virikelapsikeskusteluun" , tässä minun perustelut.



Minä olen sitten teidän mielestänne kamala äiti. Kahden vuoden ikäinen tyttäreni käy parina päivänä viikossa tarhassa. Kävin pyörähtämässä töissä vähän aikaa kunnes jäin mammalomalle uudestaan. Myönnän, ei hoitovapaasta saatu raha riittänyt elämiseen. Uusi kämppä oli pitänyt hankkia hieman aiemmin kun pikkuruiseen kaksioon ei enää mahtunut. Vaikka pelkkiä korkoja maksettiin niin muu eläminen maksoi sen verran, ettei ollut mielekästä jäädä kotiin. Tyttö siis meni vuoden ikäisenä tarhaan töitteni vuoksi.



Uusi lapsi teki tuloaan, tyttö tuntui viihtyvän tarhassa ERITTÄIN hyvin, sosiaalinen luonne kun tuntuu olevan. Tarhapaikka oli kaikin puolin upea, sinne jätti lapsensa hyvillä mielin. Juttelimme ahkeraan miehen kanssa ja isovanhempien kanssa mitä mieltä he olivat, tarhassakin keskustelimme asiasta. Tulos: pikkukakkosen syntymän jälkeen tyttö jatkoi tarhassa kahtena päivänä viikossa. Hyvää tarhapaikkaa emme halunneet luovuttaa, koska kyseinen tarha hoitajineen on oikea helmi tässä kamalassa tarhojen viidakossa.



En minä olisi hankkinut lapsia ollenkaan, jos haluaisin elämäni olevan helppoa. Mutta myönnän, että hieman helpompaa minulla on kuin äideillä, joilla on kaksi pientä lasta kotona.



Olen kasvattanut ja kasvatan edelleen lapseni suurella lämmöllä ja rakkaudella. Esikoinen on äärettömän suloinen tapaus ja toisesta on näköjään kasvamassa samanmoinen. Esikoisen ollessa tarhassa pystyn keskittymään vielä enemmän vauvaani, jolle annan jakamattoman huomioni kahtena päivänä viikossa (Mitä nyt normaalit arkirutiinit vievät oman aikansa). Kyllä esikoisen täytyy ymmärtää kotipäivinäkin se, että vauvan kanssa minun on myös oltava, mutta eri tavallahan vauvan kanssa pystyy olemaan niinä päivinä jolloin tyttö on tarhassa. Ja ei, en minä niinä päivinä kun tyttö kotona on jätä tyttöä paitsioon. Tuntuu, että vauva reppana jää kakkoseksi kaikessa, vaikka kuinka yritän olla tasapuolinen. Katsokaan, pusuilla ja haleilla ja normaalilla rakastavalla kotikasvatuksella sopivat rajat mukaanlukien olen kasvattanut sellaisen tytön, jota kehtaa esitellä kenelle tahansa ja jonka luonnetta ja käytöstä ihaillaan kaikkialla.



Tarhapäivän avulla pystyn myös keskittymään siivoamiseen eri tavalla. Niin, olen pölyallergikko ja siivoaminen on tehtävä perusteellisesti. Tämän asunnon siivoamiseen menee aikaa aika paljon kun huonekaluja on siirreltävä jne. Tytön kotipäivinä perusteellinen siivous on poissuljettu. Päikkäriaika ei siivoukseen todellakaan riitä (varsinkin kun vauva herää päikkäreiltään esikoisen mentyä nukkumaan) ja esikoisen ollessa hereillä ei siivoamisesta tule mitään. Hän kun on niin halukas auttamaan. Pieniä siivouksia toki teen hänen ollessa hereillä. Nyt joku kommentoi varmaan, että kyllähän mieskin voi siivota. Miksi se pitäisin olla pois taas perheen yhteisestä ajasta. Ja itse olen sellainen pilkunviiraaja, että tiedän ainakin käyneeni jokaisen paikan läpi kun itse sen teen.



Miksi sitten tarha eikä kaiken maailman kerhot? Yllä mainittujen asioiden lisäksi siksi, että minusta ei ole lähtemään mihinkään kerhoon. Talvella liikkumisesta ei tulisi mitään, meillä päin kun säästetään aurauksesta. Meillä on vain yksi auto ja mies tarvitsee sitä töihin mennessään, hän kun haluaa viettää aikaa perheensäkin kanssa. Työmatka autolla vien 15 minuuttia, julkisilla menisi 1 h 10 minuuttia, testattu on. Jos minä tarvitsen autoa, niin saan sen kyllä lainaan, mutta jonkun vastenmielisen kerhon takia en sitä lainaa.



Niin, vastenmielisen... Minulle riittää kotipihan hiekkalaatikkojutut monena päivänä viikossa, pari kertaa päivässä. Minä en vain ole sitä tyyppiä, joka jaksaa jauhaa pelkistä lapsista päivästä toiseen. Vertaillaan ja kerrotaan kakkavaippakuulumiset. Minä kun nautin siitä, että voi keskustella jostain aivan muusta, ja siksi olen yhteydessä kavereihin, jotka eivät todellakaan ole samassa tilanteessa. Heille kerron lapsista kun kyselevät, muuten en lapsista paasaa. Ja silti rakastan lapsiani yli kaiken!



Niin ja siitä kotipihan hiekkalaatikosta, samanikäistä seuraa tytölleni ei ole. Nuoremmat opettelevat kävelemään, isommat ovat 5 vuodesta ylöspäin... Tarhassa tytöllä on sopivia kavereita ja kuten sanoin, hän nauttii tarhassa olosta täysillä. Sen me tiedämme!



Tukiverkostoa ei hoitotarpeen suhteen ole. Isovanhemmat kaukana, kaverit on töissä kuten myös yksi lähisukulaispariskunta. Talon äityleihin en halua luoda liian läheisiä suhteita, koska minä en vain halua joutua tilanteeseen jossa joudun sanomaan että ei kiitos, minä EN halua hoitaa lapsiasi tai kuskata sinua kauppaan yksin tai lapsinesi. En halua sinua myöskään kotiini lastesi kanssa. Minulla on hyviä ystäviä ja olen heille myös hyvä ystävä, mutta mammakahveet ja kaikenmaailman superäidit lapsijuttuineen ja pyyntöinen kauhistuttavat minua. Minä en vain jaksa ihmisiä, joiden elämä ja tarinat ovat vain lapsia.



Muutakin elämää kun sattuu olemaan.



Kiitos muutaman tarhapäivän minulla on kaksi aivan upeaa, onnellista ja tasapainoista lasta, joilla on hymy herkässä. Koti on puhdas ja vaaleasävyinen. Meillä on homma hoidettu niin, ettei tarvitse pelätä vaikka koti on kahden vanhemman koti sisustukseltaan ja väritykseltään. Emme pidä kodeista joissa on tummat sävyt ja kaikki jotain räjähtänyttä kamaa koska lapset ne kuitenkin sotkee tai rikkoo. Jos meillä jotain likaantuu tai hajoaa, syytämme siitä sitten itseämme, koska olemme sisustuksen valinneet. Onpahan koti, jossa me viihdymme. Isompi on jo erittäin tietoinen että kädet pestään myös ruokailun jälkeen ja esim. kengät ja vaatteet riisutaan tuulikaapissa eikä muualla. Pienillä jutuilla tämä koti on pysynyt edelleen vaaleana ja siistinä, eikä mitään pahaa pakottamista tapojen oppimiseen ole tapahtunut.



Minä itse olen ihana äiti lapsilleni vaikka niin sanonkin. Kyllähän sen lapsista huomaisi jos joku mättäisi. Oma olo on rauhallinen ja tasapainoinen kun ei tarvise juosta kerhoissa kuulemassa juttujanne. Ennen meni viikonlopusta iso osa siivoamiseen, mikä oli pois perheen yhteisestä ajasta. Nyt olen virkeä niin lapsilleni kuin miehellenikin, parisuhteemme voi erinomaisesti. Summa summarun, kaikki voivat hyvin ja koti on siisti, allergia ei vaivaa.



Jos tyttömme rupeaisi reagoimaan tarhaan vientiin jotenkin negatiivisesti, varmasti ottaisimme kotiin. Mutta hän haluaa todella mennä tarhaan, sen hän itsekin sanoo. Ja kaiken lisäksi nauttii kotipäivistään suunnattomasti.



Ja viimeiseksi, varmaan joku arvostelee kun näin pitkän kirjeen sain kirjoitettua. kirjoitin tämän monessa osassa muulla ohjelmalla, esikoinen on KOTONA päikkäreillä, vauvalle olen laulellut, viihdyttänyt ja imettänyt tässä välissä. Niin ja nimenomaan vauvan sylissäolon takia en nyt tarkistele oikeinkirjoitusta.



Että pitäkää vain huonona äitinä, voin seisoa sanojani takana ja väittää olevani hyvä äiti ja hyvät vanhemmat lapsillemme.



P.S.: Ja täysi tarhamaksu maksetaan hoitopäiviltä.