Lue keskustelun säännöt.
Siis pitääkö lapsia vahtia?
15.07.2010 |
Ehkä vähän provosoiva kysymys, mutta tosissani kyselen, että pitääkö teidän muiden oikeasti koko ajan vahtia ja seurata lapsianne, tai he katoavat? Meillä oli tuttavaperhe kylässä, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta ja kävimme eräässä huvipuistossa. Ko. lapset juoksentelivat koko ajan pää kolmantena jalkana milloin mihinkin, katoilivat, olivat jäädä laitteiden alle ja lähtiessä yksi pinkaisi suoraan autotielle mitään katselematta - hyvä ettei jäänyt alle.
Katselin touhua aivan ihmeissäni, kun omat 7v ja 5v lapset eivät koskaan tee noin. Kulkevat vierellä/lähellä käskemättä, kysyvät ensin luvan jos haluavat jonnekin mennä tai käydä jotakin katsomassa ja odottavat tien reunassa lupaa mennä tien yli. Heidän kanssaan on niin helppo liikkua, kun ei tarvitse pelätä, että eksyvät/karkaavat/jotain vaarallista sattuu (paitsi tietysti vahinkoja, mutta eivät siis esim. ala yllättäen hyppimään alas huvipuistolaitteista tms. typerää).
Ei minulle ollut tullut mieleen, että on sellaisiakin lapsia, joilla ei ole mitään kontrollia tai järkeä päässä ja jotka tosiaan ovat kuin Ellun kanat laitumella. Huhhuh. Itse en tuollaista jaksaisi.
Kommentit (38)
En tiedä johtuuko kasvatuksesta tai mistä, mutta omat lapset ei tosiaankaan ole noin tottelevaisia vai sanotaanko kilttejä. Voi kun olisivatkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaanhan sadepäivänä naimisiin menevillekin, että sade tuo onnea ;)
ps. kaksi lasta tuskin omaa saman tempperamentin, joten tuskinpa on siitäkään kysymys - kyllä se kasvatus vaan paljon vaikuttaa!
eli eivät tee kaikenlaista typerää vaan katsovat ennen kuin katuvat (tai katoavat...). Käytän sanaa järkevä heidän toiminnastaan, koska eivät ole juosseet autojen alle, kivittäneet ikkunoita tai järjestäneet mitään karmeita tavaratalokirkumisia.
Toisilla lapsilla vaan on helpot vanhemmat, jotka kannustavat lapsiaan olemaan ihmisiksi. Ja sitten on vanhempia, joiden mielestä on ihan normaalia rikkoa paikkoja ja tehdä typeryyksiä. Lapsi kyllä oppii aika äkkiä, millaiset vanhemmat hänelle osui.
Yleensä niistä temperamenttisista lapsista ei tule isona yhtään mitään!
Sanotaanhan sadepäivänä naimisiin menevillekin, että sade tuo onnea ;)
ps. kaksi lasta tuskin omaa saman tempperamentin, joten tuskinpa on siitäkään kysymys - kyllä se kasvatus vaan paljon vaikuttaa!
temperamentti? Ainakin pääpiirteissään ilman mitään nyansseja?
Perustelen mielipidettäni sillä, että tuntemistani pieninä helpoista lapsista on tullut isomopinakin helppoja, ehkä sellaisia ujoja, jotka eivät uskalla kokeilla erilaisia asioita tai tilanteita. Heillä ei ole rohkeutta tarttua uuteen, erilaiseen, vaan pelaavat helpommin varman päälle eivätkä kurottele unelmiinsa. Eräät kolme siskosta, jotka aikoinaan istuivat hiiren hiljaa hiekkalaatikolla ringissä ja lähtivät kotiin ekasta pyynnöstä, ovat sellaisia samanlaisia nyhvääjiä nyt nuorina aikuisinakin.
Yksi pahimmista riehujaesimerkkilapsista, jotka muistan omasta lapsuudestani (kokeili kerran meillä synttäreillä, että kestääkö kattokruunu roikkumista), johtaa tänä päivänä yhtä Suomen suurimmista yksityisistä sairaaloista ja on todella hurmaava herrasmies. Uskallus ja uteliaisuus (monesti rasittavia piirteitä pikkulapsissa) onkin osoittautunut vuosien saatossa pelkäksi positiiviseksi ominaisuudeksi.
Nämä ovat ääriesimerkkejä, mutta silti uskallan itsekin lohduttaa muiden riehupettereiden äitejä sillä, että jonakin päivänä kaikki mielipahat palkitaan ja lapsi löytää oman onnellisen paikkansa maailmassa.
Villivarsojen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää, jos ovat villejä. Kilttejä ja tottelevaisiakin minä vahtisin, kyseessä kuitenkin lapset, joilla ei huomiokyky ja näkökykykään ole aikuisen tasolla. Sinunkaan 5v ei ole kuin sen 5v, vaikka kuinka kuvittelet, että on parempi kuin muiden lapset. Hyvähän se tietysti on, ettei tarvitse koko ajan olla kieltämässä ja komentamassa, mutta ei se sitä tarkoita ettei tarvitse vahtia.
Yleensä niistä temperamenttisista lapsista ei tule isona yhtään mitään!
suomalaiset "suurmiehet" ovat olleet hankalia lapsina ja nuorina? (Kekkonen, Loiri esim.) Äläkä unohda Vaahteramäen Eemeliä, josta tuli kuin tulikin kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Tuskin Lindgren sitä säkällä niin keksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toiset ovat äkkiäsyttyviä ja impulsiivisia, menevät herkästi ärsykkeiden perään ja toiset ovat taas rauhallisempia ja harkitsevampia. Tietysti kasvatuskin omalta osaltaan vaikuttaa.
huonoja isovanhempia.
Olen nelilapsisesta perheestä ja kaikki olemme olleet aikoinaan ns. "helppoja" mukuloita. Isänikin totesi joskus, että ei teitä ole kasvatettu koskaan, koska ei tarvinnut. Tottelimme pienestäkin vinkistä.
Menin naimisiin temperamenttisen miehen kanssa ja molemmat lapsemme ovat tulta ja tappuraa. Vanhempani eivät pärjää heidän kanssaan lainkaan. He eivät osaa vahtia meneviä ja keksiviä lapsia. Mieheni vanhemmat sen sijaan pärjäävät loistavasti. Osaavat ottaa huomioon vaaranpaikat ja tietävät mitä sanoa ja tehdä missäkin tilanteessa. Omat vanhempani seisovat tumput suorina ja pyörittelevät päätään, mistä syystä vierailut heille ovatkin määrältään murto-osan siitä, mitä lapseni viettävät mieheni vanhempien kanssa. Olen oppinut arvostamaan sellaisia vanhempia, joilla on vaikeasti pideltävät lapset ja oikeastaan hymähtelen hiljaa, kun näen hiljaisia hissukkalapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikea rämäpää, äidin oli vahdittava silmä kovana, vielä kouluiässä meinasin -usein- juosta auton alle jne. Nykyään olen erittäin rauhallinen, nyt äitiyslomalla mutta jatkamassa kolmannen asteen koulutusta myöhemmin jne..
Mieheni oli tuollainen kiltti lapsi, ei tarvinnut komentaa kuulemma koskaan... Hällä ei muuta koulutusta kuin peruskoulu, sekin niukin naukin, ei pysy paikallaan, ollut ongelmia alkoholin kanssa...
Ei se millainen on ollut lapsena vielä mitään todista:) Ja juu, meidän perheessä on yksi ylivilkas, yksi ylirauhallinen, ja yksi josta vaikea vielä sanoa, vauva kun on, mutta näyttäisi olevan jotain siltä väliltä...
Minua huvittaa, että kaikki kuvittelevat kirjoittamani perusteella lasteni olevan hiljaisia hissukoita?! Ei suinkaan! Poika toki on hieman varovaisempi liikkeissään, mutta vahva persoona (hurjat uhmaiät ja muutenkin!) mutta myös hyvin puhelias ja iloinen persoona, pelaa jalkapalloa ja harrastaa judoa ja tykkää uimisesta eli ei sikälikään mikään hissukka.
Toinen lapsista on hyvin liikunnallinen, pirteä ja reipas, itsenäinen jo suht nuorella iällä kun haluaa kaiken tehdä itse ja harrastuksissa (mm. ratsastus) on kaikenlaista sattunut, mm. luunmurtumia eli eivät tosiaan ole mitään paikallaantallaajia ja palapelinkokoajia. Sattuvat vain olemaan hyvin kasvatettuja ja hyväkäytöksisiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin harkitsevia ja rauhallisia, niin mitä keinoja olet käyttänyt?
noin harkitsevia ja rauhallisia, niin mitä keinoja olet käyttänyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tempperamentin vuoksi oltiin ihan neuvolapsykologin opissa pari kertaa kun hän oli 1,5v ja sieltä tuli loistavia neuvoja, joita olen soveltanut sitten kakkoseenkin. Eli aina johdonmukaista käytöstä, pidetään mitä luvataan ja vaaditaan se mitä on pyydetty, asiat viedään loppuun asti ja jos käytön on ei-toivottua, ennen rangaistusta varoitetaan, sitten tarvittaessa jäähyä ym. Vähän samoja oppeja kuin J. Frost siinä ohjelmassaan antaa! Lisäksi on pienestä pitäen paljon matkusteltu ja kyläilty, jotta lapset ovat oppineet olemaan ihmisten ilmoilla. Molempien eka matka oli 4kk iässä. Kotihoidossa olivat 5- ja 3-vuotiaiksi asti.
Tajuttiin jo esikoisen ollessa pieni, että jos ei johdonmukaisesti kasvateta, lapsi voi kasvaa "kieroon" ja tulla ns. kauhukakaraksi. Tämä meidän tapa vaatii paljon, mutta on näköjään kannattanut. Ja rakkauttakin meillä tuhlataan: aina pääsee syliin kun haluaa, lapsia kannustetaan ja koetan joka päivä löytää jotakin kehumisen aihetta, ettei niinä huonoina päivinä tule vaan arvosteltua ja mentyä kiukkuihin mukaan. Lisäksi perustelen asioita lapsille aika paljon ja selitän, miksi jotakin tehdään tai miksi jotakin ei saa tehdä. Ja annan vapauksia sitä mukaa kun näyttävät niistä suoriutuvan, niin saavat onnistumisen kokemuksia.
Että näin.
t. aP
Meillä on kavatettu lapsia myös alusta lähtien, mutta silti ovat erittäin haasteellisa, varsinkin esikoinen.
Pienempi tietysti matkii isompaa niin hyvässä kuin pahassa.
Temperamenttia ja omaa tahtoa löytyy molemmilta.
Joka hetki on vahdittava ja vessassakäynnin aikanakin voi katastrofi tapahtua, siinä minuutissa-parissa.
Toiset lapset on helpommin myötäileviä ja uskovat kun kerran pari kielletään, helppo sellaisen vanhempien on huudella kun ei mistään oikeasta kasvatuksesta mitään tiedä.
Onnea helpoista lapsista!
Ehkäpä sinunkin kuplasi vielä puhkeaa.
Aiemmin ketjussa joku kirjoitti tosi hyvin: aina on sattumaa, millaiset vanhemmat lapsi saa. Pani miettimään omaa ja muidenkin perheitä. Niin totta.
Vierailija kirjoitti:
itseleenkin. Itse vain jotenkin hätkähdin sitä, että eivätkö kaikki olekaan samanlaisia..meillä kun on todella vähän lapsia kaveripiirissä, niin ei ole vertailupohjaa juurikaan.
Mutta on se onni kun voi hyvillä mielin lähteä ulkoilemaan, kaupungille, elokuvateatteriin, tai mihin vain ja voi luottaa että lapset "pysyvät kasassa" :)
Kyseessä ei ole hyvä tai huono kasvatus tai kuri vaan lasten temperamentti. Ja sekään ei automaattisesti periydy, niin että sitäkään kautta ei kannata sulkia hattuun laittaa. Pikemminkin kannattaa iloita siitä, että lapsesi eivät ole hankalia pideltäviä julkisesti.
Tosin kerran kun tuskastuin oikein kovin lapsiini, naapurin viisastakin viisaampi vanha mies totesi minulle, että parhaimmat työhevoset tulevat villeimmistä varsoista. J se loohdutti minua. Nyt kun omat villivarsanoi ovat jo kasvamassa isommiksi, olen ajatellut, että kenties se mies tiesi, mitä sanoi.
Minäkin olen tavannut ihmisen, joka oli sitä mieltä, että kyllä lapset seuraavat vanhempiaan " niin kuin vasa emoa". Hänen lastensa kohdalla se piti paikkansa, mutta ei minun. En nyt osaa sanoa, onko lapsissa aikuisina mitään mainittavaa eroa.
Muistan myös tapauksen, jossa juhlissa muuan äiti häpesi suunnattomasti esiintymisintoista lastaan, mutta ei kehdannut puuttua kovin kovasti, kun se olisi ollut vielä kiusallisempaa kuin se, että lapsi oli innolla mukana aivan väärässä paikassa. Oli vähän lohduttanut, kun vieressä istunut toinen äiti oli kateellisena todennut " minä niin toivoisin, että minunkin lapseni olisi noin reipas".
Kyseessä ei ole hyvä tai huono kasvatus tai kuri vaan lasten temperamentti. Ja sekään ei automaattisesti periydy, niin että sitäkään kautta ei kannata sulkia hattuun laittaa. Pikemminkin kannattaa iloita siitä, että lapsesi eivät ole hankalia pideltäviä julkisesti.
Tosin kerran kun tuskastuin oikein kovin lapsiini, naapurin viisastakin viisaampi vanha mies totesi minulle, että parhaimmat työhevoset tulevat villeimmistä varsoista. J se loohdutti minua. Nyt kun omat villivarsanoi ovat jo kasvamassa isommiksi, olen ajatellut, että kenties se mies tiesi, mitä sanoi.