Jääkö tää maha tälläiseksi rumaksi löllöksi...

joko hyväksyt sen tai käyt kalliissa leikkauksessa. Valitettavasti näiden kahden väliltä pitää valita.

loppuelämäni ajaksi?

Raskausarpia täynnä ja tuollainen hytkyvä oksettava, ruma möykky..

Nykyään voin fyysisesti pahoin kun näen, ajattelen tai kosken tuota laardipalloa. Ruokahalu mennyt lopullisesti. Inhoan, vihaan tuota h*lvetin läskipalloa..

Olen kuntoillut, tehnyt vatsalihaksia, lenkkeillyt, ollut dietillä, ravannut jumpassa ja tuo möykky vain kasvaa.

Iho ei varmaan tule ikinä kiinteytymään..

Onko leikkaus ainoa mahdollisuus?

ei jää.



Sen sulattaminen miinuskaloreilla vie yhtä kauan kuin sen kasvattaminenkin.



Minunkin vaimoni on syönyt itsensä ällöttäväksi valaaksi 15 vuoden aikana.



Omat tyttöni opetan kyllä pitämään huolta siitä, ettei saa päästää itseään repsahtamaan. Kyse on elämäntavasta.



Lopeta itsesi pettäminen, tyyliin, "kun minä syön palankin suklaata, lihon heti kilon".



Kasviksia, ruokaöljyä, sokerimössöt pois, hiilarit vähiin. Reilusti proteiineja. Liikuntaa.

ei jää.

Sen sulattaminen miinuskaloreilla vie yhtä kauan kuin sen kasvattaminenkin.

Minunkin vaimoni on syönyt itsensä ällöttäväksi valaaksi 15 vuoden aikana.

Omat tyttöni opetan kyllä pitämään huolta siitä, ettei saa päästää itseään repsahtamaan. Kyse on elämäntavasta.

Lopeta itsesi pettäminen, tyyliin, "kun minä syön palankin suklaata, lihon heti kilon".

Kasviksia, ruokaöljyä, sokerimössöt pois, hiilarit vähiin. Reilusti proteiineja. Liikuntaa.

siihen ne jää loppuelämäksesi. Täytyy vain hyväksyä.



Iste palauduin ekan raskauden jälkeen varsin hyvin, mutta kakkosesesta vatsan seudulle jäi ylimääräistä nahkaa, mikä ei kyllä ole palautunut sitten millään täysin kokonaan. Aikaa kulunut jo 4 v.

Mä olen 42v (juu mummoäiti) 3 raskautta 6v sisällä ja viimeisestä 2 vuotta. Olen vuoden kamppaillut päästäkseni vielä kerran timmiin kuntoon ja tavoitteesta puuttuu enää 5kg. Mun vatsa ei enää näytä sen pahemmalta kuin reidet tai persvärkki.



Viimeisen synnytyksen jälkeen en toki mahaani ollut tyytyväinen, mutta lekuri sanoi, että joillain menee kyllä tooosi pitkä aika palautua ja kuulemma peräti 6v, jotta raskayden/synnytyksen jäljet totaalisesti häipyvät kropasta, jos ovat häipyäkseen edes.

Raskausarvista ei ollut lekurin kanssa puhetta, kun niitä mulle ei ole koskaan tullut (tsori, tää tuskin lohdutti)



Mutta jos vielä jaksaisit odotella ajan kulumista ja säästelet leikkausrahaa ja ties vaikka et niitä tarvitsiskaan. On sitten kätsyä käyttörahaa parin vuoden kuluttua =)

ei siihen kuntoilut ja vähähiilariset dietit auta! Ainoa, mikä tepsii, on kirurgin veitsi.



Joillakin ihmisillä kudostyyppi on hyvin venyvää ja haurasta- tulee arpia ja nahka venyy herkästi- takaisinpäin ei sitten palaudu millään. Näin valitettavasti on. Päin vastoin kuin laihdutus, lievä lihominen 'kiristää' roikkuvaa vatsanahkaa. Laihtuessa efekti vain korostuu.

verran asiaa mutta totuus on, ettei se venynyt nahka kiinteydy eivätkä raskausarvet katoa. Opi elämään niiden kanssa!

kyllä jäävät, valitettavasti, mutta laihtuessa ne jonkin verran häivenevät... Synnytyksen jälkeen saattaa mennä vuosikin, ennen kuin venynyt iho on edes jonkin verran vetäytynyt... Sitten läskikään ei ole enää niin hyllyvää...

ajan myötä aika paljon. Jos on ylipainoa, vatsa pienenee painoa pudottamalla, mutta ilman liikuntaa et kiinteydy. Itselläni kaksi lasta, 6- ja 2-vuotiaat ja vatsa on pikkuhiljaa kiinteytynyt ihan siedettäväksi, kun olen harrastanut monipuolista liikuntaa pari kolme kertaa viikossa. Mikään laiheliini en ole, mutta tyytyväinen itseeni.

Mulla tuli toisesta raskaudesta suuret, violetit raskausarvet, ja niitä oli paljon ja joka puolella. Ei, ne eivät ole hävinneet, mutta tummanvioleteista ovat muuttuneet valkoisiksi. Selkeästi ne näkyvät edelleen. Minä en ole lihonut raskausaikoina kuin muutaman kilon, joten syypää raskausarpiin on todellakin ollut raskaus, ei lihominen. En myöskään ollut ennen raskautta, enkä synnytyksen jälkeenkään, mikään massiivinen valas, päinvastoin olen aina ollut hoikka ja pikkuruinen.



Tuon toisen raskauden myötä sekä vatsan alueen että rintojen iho on mulla venynyt rajusti ja peruuttamattomasti, se ei siis tule enää palautumaan ilman, että ylimääräinen iho poistettaisiin kirurgisesti. Lisäksi tämän toisen raskauden myötä myös mulla vatsalihasten lihaskalvo on vaurioitunut, eikä sitä voi korjata kuin kirurgisella operaatiolla. Itseasiassa vatsalihasten yletön treenaaminen saattaa jopa vaurioittaa tätä lihaskalvoa lisää, ja sitä kautta pahentaa ongelmaa.



Ainoa onni on, ettei tuo nyt sentään mikään massiivinen roikkuva nahkapussi ole, ja olen jotenkin onnistunut hyväksymään sen, että tällaisen kanssa mun pitänee vain tulla toimeen ja elää loppuelämäni. No, onhan se kirurginen vatsan muotoiluleikkaus tietenkin mahdollista, mutta yrityksistä huolimatta en ole onnistunut kotihoidon tuesta säästämään riittäviä summia ko. operaation kustantamiseksi, enkä usko, että tuleva töihin paluu muuttaa tätä rahatilanne juurikaan. Operaatio kun kustantaa vain vaivaiset 4000 euroa ellei enemmänkin, riippuu operaation suuruudesta.

Lihasmassa on hyvässä kunnossa (personal trainerin kanssa nämä asiat ollaan testattu).



8kk:tta on synnytyksestä ja ikää on 25.. Ylipainoa ei ole ikinä ollut, mutta raskauden aikana vartalo keräsi melkein 15kg vettä. Olin siis todella turvoksissa. Ja no siis tuli sitä ylipainoa raskauden aikana.. Ne kilot on jo aika lailla lähteneet pois, mutta tuo oksettava arpinen maha on vain ja lyllyy...



En vain tunne oloani edes mitenkään haluttavaksi. Mies kyllä kinuaa seksiä, mutta kaipa se sille on sama minkänäköinen kammotus olen, kunhan vain on se reikä...



No arville ei voi tehdä muuta kuin leikkauksen, mutta se kiinteytys... Tuo vyötärölaukku vain ällöttää ja oksettaa...

unohtui tuossa

Ajattele jos susta joku noin ajattelisi? Että vaikka rakastat ja haluat niin silti susta vaan ajateltaisiin pahaa? Että sää vaan haluat koloa?



Mitään en osaa sanoa teistä muista, mutta itse olen 4 lapsen mamma, potkunyrkkeilen ja käyn juoksemassa 2 kertaa viikossa muutaman tunnin lenkin.

Ja kyllä on maha lähtenyt roikkumasta ja sen mukana on venymisjäljet myös häiventynyt ja pienentynyt.



Apteekista on kaapissa semmosta ampullia jota suihkitaan ihoon ja päälle kosteusrasvat.

Kuorin ihoa ja hellin voiteilla.



Mutta enempi olisin huolissani sun parisuhteesta!!

Miten sää voitkin olla tollanen miehellesi?

Ajattele jos susta joku noin ajattelisi? Että vaikka rakastat ja haluat niin silti susta vaan ajateltaisiin pahaa? Että sää vaan haluat koloa? Mitään en osaa sanoa teistä muista, mutta itse olen 4 lapsen mamma, potkunyrkkeilen ja käyn juoksemassa 2 kertaa viikossa muutaman tunnin lenkin. Ja kyllä on maha lähtenyt roikkumasta ja sen mukana on venymisjäljet myös häiventynyt ja pienentynyt. Apteekista on kaapissa semmosta ampullia jota suihkitaan ihoon ja päälle kosteusrasvat. Kuorin ihoa ja hellin voiteilla. Mutta enempi olisin huolissani sun parisuhteesta!! Miten sää voitkin olla tollanen miehellesi?

Sanoin viime viikolla miehelle että minusta tuntuu tuolle. HÄN on sanonut ettei välitä mille näytän. Mutta arvaappa onko sitä helppo uskoa?

Miten voisin muka nauttia seksistäkään kun en oikeasti tunne oloani haluttavaksi? Mies on sanonut ettei hän nauti jos minä en nauti.

Kyllä meillä ollaan siltikin läheisiä ja hellitellään. Ei hän ole kertaakaan tässä luullut etten häntä rakastaisi tai välittäisi.

No sinulla taitaa olla empatia kyky muutenkin 0.

Tunnen oloni läskiksi, rumaksi valaaksi. Pelkäksi ihramöykyksi.

No senverran fysiota että pituutta on 172 ja painoa nyt 73. Eli en ole ylipainoinen mittojen mukaan, mutta miten sitä uskoa kun maha vain löllyy tuossa edessä.

Ja on testattu voiteita ja muita myrkkyjä, mutta eivät auta.

Urheilen säännöllisesti kyllä ja pidän tiukkaa ruokavaliota, tosin on ollut vaikeaa syödä kun mikään ei mene enää alas. Tai jos menee, se tulee nopeasti ylös.

Lapsi voi hyvin, ennenkuin siitä kukaan alkaa utelemaan. En hänen nähden ole surullinen tai ahdistunut, ei hänen seurassa pysty olemaan kumpaakaan. Elämäni valo yhdessä mieheni ja lähimmän perheen kanssa.

Itseäni minä en kestä.

Ap

että joku nainen ja äiti voi olla noin kiinnostunut omasta mahastaan. Nauti elämästä ja lapsesta ja miehestä, äläkä turhaan valita! Kyllä on pienet ongelmat, jos ne pyörii navan seudulla!

Mul ainaki oli alkuun kauhee läskipallo, mut kyl se on lähteny, ku oon vaan alkanu liikkuun normaalisti. Mulon jo kaks lasta ja oon ihan samanlaine, ku ennenkin. Ok, raskausarvet ei oo poistuneet, mut tietty vaalentuneet. Nekin saa kuulemma helpost laaseril pois.



Et ei paniikkii

Mul ainaki oli alkuun kauhee läskipallo, mut kyl se on lähteny, ku oon vaan alkanu liikkuun normaalisti. Mulon jo kaks lasta ja oon ihan samanlaine, ku ennenkin. Ok, raskausarvet ei oo poistuneet, mut tietty vaalentuneet. Nekin saa kuulemma helpost laaseril pois.

Et ei paniikkii

Niin ja kyl mun mielest jokainen normaali nainen välittää ulkonäöstään. Mä en taas ymmärrä sellasia muijia, jotka ei välit lainkaan, milt näyttää.. kyl mä ainakin halusin laittaa itteni takas timmiin kuntoon. Enkä mä edes joutunu ihan hirveest tekee duunii, en vaan jääny siihen harhaluuloon, et "oon nyt äiti, mun ei tartte näyttää viehättävältä!"

Et kerää ittes ap ja lait ittes kuntoon, jos sul on alle vuosi aikaa synnytyksest, ni älä suotta hermostu, palaat entiselles, jos liikut normaalisti etkä jää syömään ja makaamaan.

maha, eikä arpia, mutta sen sijaan rintojen paikalla kaksi pienenpienenpientä nahkapussia. Eli käytännössä, jos ei ole topattuja liivejä, vaan esim. uimapuku, niin olen täysin lauta. Tosi naisellinen olo:( Ennen imetysputkea siis oli kunnon rinnat.



Eli niin kuin sanottu, ongelmansa kullakin. Itse en kuitenkaan mitään silkkareita edes harkitse. Teen töitä hyväksyäkseni itseni puutteellisena.

Ap:n teksti oli suoraan kuin mun elämästä! Olen kanssasi saman ikäinen ja luulinkin että nuoremmalla iällä on paremmat mahdollisuudet palautua. Ja hitot, tuossa se maha vain roikkuu melki puolitoista vuotta synnyyksestä. Ja todellakin, seksistä nauttiminen ei onnistu kun ei pysty nauttimaan omasta itsestään! Aina kun katson peiliin, hyökkää tuo maha-kammotus ensimmäisenä silmille! Ja kun se on vielä niin ruttuinenkin :( Joskus salaa toivon että koko vauva olisi jäänyt hankkimatta että mulla olisi vielä mun "oikea" kroppa...

Ajattele jos susta joku noin ajattelisi? Että vaikka rakastat ja haluat niin silti susta vaan ajateltaisiin pahaa? Että sää vaan haluat koloa? Mitään en osaa sanoa teistä muista, mutta itse olen 4 lapsen mamma, potkunyrkkeilen ja käyn juoksemassa 2 kertaa viikossa muutaman tunnin lenkin. Ja kyllä on maha lähtenyt roikkumasta ja sen mukana on venymisjäljet myös häiventynyt ja pienentynyt. Apteekista on kaapissa semmosta ampullia jota suihkitaan ihoon ja päälle kosteusrasvat. Kuorin ihoa ja hellin voiteilla. Mutta enempi olisin huolissani sun parisuhteesta!! Miten sää voitkin olla tollanen miehellesi?

Sanoin viime viikolla miehelle että minusta tuntuu tuolle. HÄN on sanonut ettei välitä mille näytän. Mutta arvaappa onko sitä helppo uskoa? Miten voisin muka nauttia seksistäkään kun en oikeasti tunne oloani haluttavaksi? Mies on sanonut ettei hän nauti jos minä en nauti. Kyllä meillä ollaan siltikin läheisiä ja hellitellään. Ei hän ole kertaakaan tässä luullut etten häntä rakastaisi tai välittäisi. No sinulla taitaa olla empatia kyky muutenkin 0. Tunnen oloni läskiksi, rumaksi valaaksi. Pelkäksi ihramöykyksi. No senverran fysiota että pituutta on 172 ja painoa nyt 73. Eli en ole ylipainoinen mittojen mukaan, mutta miten sitä uskoa kun maha vain löllyy tuossa edessä. Ja on testattu voiteita ja muita myrkkyjä, mutta eivät auta. Urheilen säännöllisesti kyllä ja pidän tiukkaa ruokavaliota, tosin on ollut vaikeaa syödä kun mikään ei mene enää alas. Tai jos menee, se tulee nopeasti ylös. Lapsi voi hyvin, ennenkuin siitä kukaan alkaa utelemaan. En hänen nähden ole surullinen tai ahdistunut, ei hänen seurassa pysty olemaan kumpaakaan. Elämäni valo yhdessä mieheni ja lähimmän perheen kanssa. Itseäni minä en kestä. Ap

Mä ymmärrän sun ajatuksia, ap, koska itsekin olen noissa pyörinyt ja tosi pitkään. Mun kuopukseni syntyi 1,5 vuotta sitten, ja onhan tuo maha toki pienentynyt siitä, mitä se oli vuosi sitten, tai silloin, kun synnytyksestä oli 8kk - luultavasti niin käy sinullakin. Mutta ei tuo maha ole minusta edelleenkään kaunis, eikä lähimainkaan sellainen kuin se oli ennen. Kaikki yrittävät toki lohdutella, että "raskausarvet on kunniamerkkejä", mutta ei tämä ole. Joku yksittäinen, tai ihan vain pari raskausarpea ehkä kävisi kunniamerkistä, mutta ei tämä. Kaikkialta muualta kropasta olen timmi ja hyväkuntoinen, mutta vatsani näyttää traktorin alle jääneeltä pullataikinalta, ja se todella on pelkkää venynyttä ihoa ja raskausarpea.

Mulla on auttanut aika, ja se kun olen etsinyt tietoa siitä, voiko tälle tehdä jotain, ja jos niin mitä. Kävin yksityisellä lääkärillä mahaa näyttämässä, ja hän kertoi suurimman osan tuosta, mitä yllä kirjoitin, eli että vatsalihasten alainen lihaskalvo on vaurioitunut ja että vatsan iho on sen verran pahasti arpeutunut ja venynyt, ettei se palaudu itsestään. Ei auta kuorinnat, hieronnat, rasvaukset, suihkimiset eikä mikään, vain ja ainoastaan kirurginen operaatio, jossa liika iho leikataan pois. Itse operaatioon mulla ei kuitenkaan ole varaa, tuskin koskaan onkaan, joten mun on ollut pakko ruveta vaan sopeutumaan siihen, että tämän kanssa on elettävä.

Se onnistuu pikkuhiljaa, ajan kanssa, ja sillä, että pyrkii ajattelemaan tätä mahanahkaa mahdollisimman vähän. Aiemmin mulla oli tapana tuijotella sitä peilistä, rutistella ja puristella ja voivotella, miten tämä onkin tällainen, mutta kun tajusin, ettei tämä tästä todellakaan ole lähdössä, olen lopettanut tällaisen asian vaivaamisen. Tottakai silloin tällöin huomaan vatsani esim. peilistä, mutta olen alkanut kävelemään vain peilin ohi, jättämään asian siihen (siis tavallaan). Kerran uimahallin saunassa eräs nuori nainen tuli naureskelemaan, että voi kamala miltä toi sun mahas näyttää, hän ei kyllä kehtaisi tuollaisen mahan kanssa liikkua missään julkisilla paikoilla, ja minä totesin siihen, että ei rumille ihmisille ole mitään ulkonaliikkumiskieltoa määrätty, ja onneksi minä en ole yhtä pieniaivoinen kuin sinä - vaikka tulihan siitä paha mieli, kun pääsin kotiin niin itkin pelkästään sen vuoksi, että se nainen sanoi niin, vaikken minä tällaista vatsaa ole itselleni halunnut.

Ja niin, minä olen myös 25-vuotias, kolmesti synnyttänyt kahden lapsen äiti (ensimmäinen lapseni kuoli kohtuun).